Viime viikkoina Italiassa on ollut useampia maanjäristyksiä. Niillä
alueilla, joilla järistykset eivät aiheuta tuhoa, ihmisten reaktiot tuntuvat
riippuvan siitä, onko maanjäristyksiin tottunut vai ei. Pari viikkoa sitten
heräsin yöllä siihen, että sänky heilui. Ensin ajattelin naapurin paiskanneen
oven kiinni (muistoja opiskelija-asunnoista). Vaikka hetkellisesti ajattelin
maanjäristystä ennen kuin käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista, en kuitenkaan unenpöpperössä
edes huolestunut asiasta, sillä A on joskus sanonut, etteivät järistykset
aiheuta tuhoa Venetsiassa. A ei järistykseen edes havahtunut. Toisaalla
Venetsiassa ystäväni S:n mies taas kiskoi hänet aamuyöstä kiireellä oviaukkoon
seisomaan, vaikka S aneli päästä takaisin nukkumaan. Mies on ”kiinteältä maalta”
kotoisin, joten järistykset saattavat siellä aiheuttaa helpommin tuhoa.
Seuraava järisevä herätys sattui 29.5. Tällä kertaa aika oli inhimillisempi
herätykselle. Sen jälkeen jälkijäristykset ovat tuntuneet pienenä heiluntana
istuma-asennossa. A on ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta ollut joka kerta
jalkeilla, eikä ole havainnut järistyksiä lainkaan. Hän on siis arvioinut
jälkikäteen järistysten voimakkuutta kattolamppujen heilumisen perusteella.
Heikommat järistykset ovat siitä jännä juttu, että joutuu oikeasti
miettimään, täriseekö maa vai heilunko minä. Koska Venetsiassa on viime aikoina
(tarkemmin ottaen viime vuosina) väitelty runsaasti siitä, millaista tuhoa
isojen risteilyalusten kulkeminen Pyhän Markuksen torin edustalla aiheuttaa, on
ensimmäinen reaktio aina katsoa ikkunasta, kulkeeko ikkunan ohi suuri laiva.
Oikeasti risteilyalukset eivät aiheuta sellaista tärinää, mutta silti
ensimmäisenä ajattelee sitä. Niinpä puolisen tuntia sitten, kun tuolini heilui,
katsoin ensimmäisenä ulos ja totesin sitten A:lle, että taas tärisee. Raukka
oli taas jalkeilla ja joutui arvioimaan kattolampun liikkeitä.
Uutisten mukaan
kyseessä oli 5,1 Richterin järistys, jälleen kerran Emilian alueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti