Diluvia

Sataa sataa ropisee... Tänään on taas satanut koko päivän. Maaliskuun aikana meitä on ilostuttanut yhteensä 11 sadealuetta. Keskimäärin joka toinen päivä on siis satanut. Alkaisi vähän kyllästyttää. Tänä yönä kaikkien iloksi vedenkorkeuden ennustetaan nousevan 125cm korkeuteen, joten Pyhän Markuksen aukiolla pääsee taas kahlaamaan. Vettä tulee kyllä taivaaltakin sellaista tahtia, että kahlaamisesta voi puhua joka tapauksessa.

Venetsia ei sateella ole kovin mukava kapeista kaduista johtuen. Kapeissa kaduissa ei sinällään ole ongelmaa, kunhan oma sateenvarjo mahtuu niitä kulkemaan. Venetsialaiset ovat tietysti kapeiden kujien ja sateenvarjojen yhdistelmään tottuneet, joten he painelevat samaa tahtia kallistaen ohitustilanteissa varjoa kujan reunaa kohti. Valitettavan moni turisti ei sen sijaan ymmärrä sitä, että jos kujat ovat kapeita, eivät ne sateella ainakaan levene. Näin ollen ihmiset nostelevat sateenvarjoja ylös-alas (yleensä molemmat osapuolet samaan suuntaan), pysähtyvät yhden hengen levyisille kujille varjoineen tai tukkivat kokonaisia katuja pysähtyen katettuihin kohtiin. Tänään näin niin pahasti kastuneita ihmisiä, että ymmärrän kyllä tuon katoksen alle pysähtymisen (vaikkei sade koko päivän aikana kyllä tauonnut, joten eipä siitä varsinaisesti hyötyä ollut), mutta sitä voi vaikka pysähtyä kadun reunaan, mieluiten kaikki samalle puolelle, eikä siten, että pari ihmistä tukkii koko tien. Miten niin hermot kireällä?!

Pääsiäisohjelmaa ei tälle vuodelle ole suunnitteilla. Sää ei oikein innosta, eikä kyllä muutenkaan. Ensi vuonna sitten. Hyvä puoli tässä säässä on tietysti se, että kirjastoon sulkeutuminen ei ärsytä yhtä paljon kuin auringon paistaessa. Gradun viimeistely onnistuu jotenkin paremmin näin. Saisi se kevät silti tulla. Pääsiäisen kunniaksi mämmiä en kaipaa, mutta Mignon-munan söisin mielelläni. Viime vuodelta jäänyt tapaus hikoili kesän aikana niin pahasti, etten uskalla siihen koskea, vaikka se työpöydällä odottelisikin. Eräästä reseptilehdestä löytyi muuten ohjeet Mignon-munan tekemiseen. Tai siis vastaavasti täytetyn suklaamunan tekemiseen. Niin epätoivoinen en kyllä ole. Kasvispiirakka ja mausteiset omenamuffinsit saavat tällä erää riittää.

Ulkona alkoi äsken soida toisen maailmansodan aikaiset sireenit ja nyt kuuntelemme uudempia acqua alta -sireenejä. Tästä se taas lähtee.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Maatilan eläimiä ja kevätsäätä

Tänään kävimme katsastamassa maatilan eläimiä... Venetsiassa. En oikein tiedä, mistä tapahtumasta oli kyse, mutta siellä niitä oli, vankilan vieressä* omissa pikku vankiloissaan. Erikoisen näköisiä kanoja, kilipukkeja, lampaita ja yksi aasikin. Kyseessä on varmaankin jokin maatilojen tuotteita mainostava tapahtuma, josta sai ostaa luomuhedelmiä ja -vihanneksia, juustoja, hunajaa ja leikkeleitä. Paikalla oli suuret määrät koululaisryhmiä ja ihan pieniäkin lapsia vanhempineen. Lapsille näytettiin, kuinka villaa kehrätään ja miten kilipukki juo maitoa pullosta. Samalla heille kerrottiin eri eläimistä ja lapset pääsivät kokeilemaan, kuinka pehmeää se aasin karva onkaan.

Aasi näytti erityisen surulliselta, tosin siltä ne mielestäni aina näyttävät. En usko, että nuo muutaman neliön aitaukset lapsilaumojen keskellä ovat ideaaliympäristö eläimille, mutta tässä tapauksessa toisaalta muutaman päivän stressi eläimille opettaa lapsille paljon. Ehkä he eivät sitten piirrä violetteja lehmiä koulussa. Tuntui myös hiukan erikoiselta, että yksi tapahtuman sponsoreista oli lihakauppias. Vaikka tapahtumalla oli selvästi opettavainen tarkoitus, epäilen syvästi, että lapsille olisi kerrottu, että tämän sievän karitsan tulet sitten syömään pääsiäisenä. Joka tapauksessa tapahtuma toi piristävää vaihtelua arkeen ja lapsille se oli varmasti suuri kokemus. Eipä niitä aaseja ihan joka päivä Venetsiassa näe, ja kaupunkilaislasten kosketus maatilan eläimiin voi jäädä aika kaukaiseksi.

Ilma oli iltapäiväkävelylle mitä ihanin. Asteita oli 17 ja aurinko lämmitti mukavasti. Alkaa talvitakki olla näillä säillä jo turhan lämmin. Välillä vain valitettavasti tulee niitä viileämpiäkin päiviä, joten ihan ei vielä uskalla kevääseen luottaa.

* Rio terà dei pensieri sijaitsee Santa Crocen kaupunginosassa, Piazzale Roman ja vankilan välissä. Samannimisellä merkillä myydään venetsialaisten vankien tekemiä tuotteita, esimerkiksi kangaskasseja ja vaatteita.

Julkisen liikenteen lakko 22.3.

Tämän viikon perjantaina julkinen liikenne lakkoilee. Kyseessä on valtakunnallinen 24 tunnin lakko, mikä Venetsiassa tarkoittaa sitä, että bussit kulkevat vain ruuhka-aikaan, kun taas vaporetot takaavat lähinnä yhteydet saarille. Lisätietoja aikatauluista pitäisi löytyä ACTV:n sivuilta (www.actv.it), mutta ne ovat ainakin tällä hetkellä jumissa.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun lakko Venetsiassa oikeasti vaikuttaa elämääni. Aiemmin olemme joko asuneet kätevämmissä paikoissa tai täältä käsin minulla ei ole ollut lakkopäivinä tarvetta liikkua. Niin pieni kuin Venetsia onkin, lähden perjantaina varmaankin kotoa pari tuntia ennen työvuoroni alkua. Yleensäkin lähden tuntia aiemmin, jotta pääsen rauhassa perille varttia ennen vuoron alkua, mutta kaksi tuntia alkaa jo olla kipurajalla, varsinkin aamuvuorossa. Kaikista huvittavinta on se, että näen työpaikkani olohuoneen ikkunasta. Sinne pääseminen onkin sitten muutaman mutkan takana. Aamu-uninen ei tykkää.

Muuten päivät ovat kuluneet ahkerasti gradun parissa. Jossakin kaukana tunnelin päässä alkaa näkyä heikkoa valoa. Kirjastot ovat tulleet tutuiksi, samoin kuin kirjastojen lähellä sijaitsevat ruokapaikat. Kun vain kevät edistyisi hieman nopeammin, niin eväitä olisi mukava syödä ulkona. Eräästä kirjastosta löytyi jopa ihana ullakko, jossa on lämmintä. Niin lämmintä, että voi vihdoinkin opiskella t-paidassa. Elokuussa siellä ei kyllä varmaankaan olisi niin ihanaa. No, onneksi gradu on siinä vaiheessa jo palautettu.

Viime päivinä on ollut ikävän sateista ja viileää. Huomiselle on taas luvattu kauniimpaa säätä ja noin 15 astetta, joten ehkä se kevät sieltä jossain vaiheessa tulee. Ei vain jaksaisi odottaa!

Intialainen ravintola Ganesh Ji

Jos italialainen ruoka alkaa kyllästyttää, löytyy Venetsiasta muutamia ns. etnisiä ruokapaikkoja. Oma suosikkini näistä on intialainen ravintola Ganesh Ji. Ravintola on jaettu kolmeen osaan. Sisällä on kaksi salia ja kesällä voi syödä myös pienen kanaalin yllä sijaitsevalla terassilla.

Parasta paikassa on ehdottomasti ruoka. Kovin monipuolista näkemystä itselläni ei kyllä ole, sillä olen aina syönyt käytännössä samat ruoat. Navratan korma ei ole kertaakaan pettänyt, joten haluan joka kerta tilata sitä. Ilmeisesti lihansyöjien keskuudessa ainakin ravintolan kanaruoat ovat hyvin suosittuja.

Olin toukokuusta saakka toivonut pääseväni tänne syömään, mutta vasta tällä viikolla se onnistui, kiitos intialaisruoasta pitävän tuttavapariskunnan. Yleensä paikasta on sellainen kuva, että se maksaa hirveän paljon. No, kaikkihan maksaa enemmän, jos illallista vertaa pizzan hintaan. Tällä kertaa söimme kaikki naan-leipää, pääruokaa ja riisiä (puolikas annos), ja veden kanssa hintaa tuli noin 25 euroa henkilöä kohden. Ei se nyt mielestäni niin paljoa ole hyvästä ruoasta. Ravintolan omistaja oli vaihtunut sitten viimeisimmän vierailumme, joten ruokaa arvioitiin tällä kertaa aivan erityisen tarkasti. Tuttavapariskunnan mies oli sitä mieltä, että huonompaan oli menty, nainen ei ollut aivan varma asiasta, kun taas A ja minä keskityimme vain syömään ihanaa ruokaa. Aiempaa huonompi tai ei, minulle kelpaa loistavasti!

Ristorante Ganesh Ji

S.Polo 2426 (Rio Marin)

puh. 041 719804

Musei di Piazza San Marco

Pyhän Markuksen torilla on yhteensä neljä museota: Dogen palatsi (Palazzo Ducale), Museo Correr, Arkeologinen museo (Museo archeologico) sekä pääkirjaston erikoissalit (Sale monumentali della Biblioteca Marciana). Näihin museoihin myydään pelkästään yhteislippua, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kaikki, jotka haluavat nähdä Dogen palatsin, joutuvat maksamaan myös muiden museoiden sisäänpääsyn, vaikka eivät niihin menisikään. Tämä on todennäköisesti tyypillisin tilanne, sillä Dogen palatsi on yksi Venetsian suosituimmista nähtävyyksistä.

Dogen palatsi karnevaaliaikaan

Kävin viimeksi Dogen palatsissa vuoden vaihteessa, ja onhan se aina upeaa nähtävää. Paikka on valtava ja nähtävää kyllä riittää. Kannattaa huomioida, että esimerkiksi dogen aikoinaan asuttamat huoneet ovat vailla huonekaluja, sillä doget toivat huonekalut mukanaan. Saleista mahtavin on se, jossa pidettiin Venetsian tasavallan suurneuvoston kokoukset (Sala del Maggior Consiglio). Salin takaseinällä on Tintoretton maalaama paratiisia kuvaava maalaus, ja seinien yläreunaa koristavat tasavallan ensimmäisten 76 dogen muotokuvat. Erään dogen kuvan tilalla on musta kangas. Kyseessä on Marin Falier, joka tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan. Hänen kuvansa puuttuu, sillä lisärangaistuksena oli myös damnatio memoriae, eli hänet tuomittiin unohdukseen, joten hänestä tehdyt muotokuvat piti tuhota.

En aio tässä sen enempää kuvailla Dogen palatsia, sillä jokaisesta matkaoppaasta (tai vaikka wikipediasta) löytyy kyllä kattavat kuvaukset. Omasta mielestäni palatsista tekee erityisen mielenkiintoinen palatsi itse. Rakennuksen valtavuus ja koristelut kertovat Venetsian tasavallan rikkaudesta, kun taas vankila-alue (prigioni) kertoo oman tarinansa vankien elämän kurjuudesta. Dogen palatsi kuuluu paikkoihin, jotka pitää kerran elämässä nähdä, mutta mielestäni 16 euron hinta on siihen turhan kova. Palatsin näkemiseen kannattaa varata ainakin pari tuntia, mutta enemmänkin saa helposti kulutettua.

Tänään vietimme kulttuuripäivää ja kävimme katsomassa Pyhän Markuksen torin muut museot. Käytännössä kyseessä ei ole kolme erillistä museota, vaan yksi iso museo, joka kattaa erityyppisiä osioita. Sisäänkäynti näihin museoihin on Pyhän Markuksen kirkkoa vastapäätä, torin toisessa päädyssä (Museo Correrin sisäänkäynti). Kyseessä on ns. Napoleonin siipi (Ala napoleonica), sillä Napoleon rakennutti sen muuttaakseen torin keisarilliseksi linnaksi, jossa itse tori olisi toiminut tanssisalina.

Museon alkuosassa on keisarinna Sissinkin aikoinaan asuttamia kalustettuja huoneita, joiden upeisiin koristeluihin kannattaa kiinnittää huomiota. Venetsian museoissa kannattaa yleensäkin katsoa lattiaa, kattoa ja seiniä. Usein erityisesti katot ovat kauniita maalauksia ja koristeita täynnä (unohtamatta tietenkään Muranon lasista tehtyjä jättimäisiä kattokruunuja), kun taas monissa huoneissa lattioita koristavat taiteelliset mosaiikit. Museossa käydään läpi Venetsian historiaa niin maalausten kuin esineidenkin muodossa. Täältä löytyvät niin dogen hatut kuin eri aikoina lyödyt kolikotkin. Itse pidin erityisesti suurista kirjastoista. Käsin kirjoitettujen kirjojen selkämyksen tekstistä voi vain kuvitella, kuinka "modernista historiasta" on kyse.

Museon arkeologisessa osassa on erityisesti patsaita ja muita veistoksia. Löytyy yhden huoneen perältä pari muumiotakin. Valitettavan monet miehiä esittävät patsaat on jossain vaiheessa historiaa kastroitu, ja aika monelta patsaalta puuttuu nenä tai jokin muu ruumiinosa. Valkeat patsaat ovat kyllä upeaa katsottavaa, vaikkei taiteesta paljoa ymmärtäisikään. Museon peräpäässä (noin kierroksen puolivälissä, sillä reitti kulkee Pyhän Markuksen torin sivustaa Procuratie Nuoven päähän ja sieltä takaisin) on Pyhän Markuksen kirjaston "monumentaaliset salit". Todellisuudessa kyseessä on yksi upea ja toinen vaatimaton sali. Ensimmäinen näistä on todella kaunis maalauksineen ja koristeineen. Tällä hetkellä siellä oli näytillä erilaista venetsialaiseen käsityöhön liittyvää kirjallista materiaalia, mutta en osaa sanoa, onko näyttely pysyvä.

Olin aina ajatellut, että nämä museot ovat vain välttämätön lisähinta lippuun, mutta todellisuudessa juuri näiden takia lipun hinta onkin (suurin piirtein) oikeutettu. Jos haluaa nähdä Dogen palatsin, ja aikaa riittää, kannattaa nämäkin ehdottomasti käydä katsomassa. Jos Dogen palatsi kannattaa käydä katsomassa itse rakennuksen ja sen historian takia, kannattaa torin muut museot katsastaa niiden sisällön takia. Meillä meni museossa pari tuntia, mutta tarkemmalla katsomisella siellä olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. Jos omaa yhtä huonon suuntavaiston kuin minä, saattaa museo Correrin osuudesta poistuessa tuntua sekavalta. Itselläni oli vaikeuksia hahmottaa, missä olin jo ollut, mutta onneksi A tiesi, missä mentiin (tai sitten jätin huomaamatta puolet museosta katsomatta).

Sekä Dogen palatsista että Museo Correrista löytyvät narikat, sillä reppuja ja sateenvarjoja ei saa ottaa museoihin mukaan. Dogen palatsissa sekä narikka että vessa löytyvät automaattisesti heti alusta, kun taas Correrissa kahvilan vieressä sijaitsevaan narikkaan ohjataan sisäänpääsyn jälkeen tarpeen mukaan ja vessat löytyvät vasta kierroksen lopulla. Tänään mennessämme Dogen palatsin ohi sinne ei ollut paljoa jonoa, mutta muussa tapauksessa yleensä pääsee vähemmällä jonottamisella, jos liput ostaa Correrin lipunmyynnistä, sillä lipun jo hankkineille on Dogen palatsiin erillinen jono.

Lisätietoja Venetsian museoista:

http://www.visitmuve.it/

Alkoholilla oli osuutta asiaan

Pari viikkoa sitten kaksi nuorta miestä oli palaamassa kotiinsa illalla. Muut autoilijat ehtivät soittaa useampaan kertaan hätänumeroon, sillä miesten auto ohitteli holtittomasti toisia vaarantaen liikenteen. Lopulta miesten matka pysähtyi nokkakolariin mestreläisen pariskunnan kanssa. Nuoret miehet kuolivat, mestreläispariskunta vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan. Kuten aina kuolemantapausten yhteydessä, lehdissä nuoret miehet kuvattiin suurin piirtein pyhimyksiksi. Verikokeista selvisi, että autoa ajaneen nuoren miehen veressä oli alkoholia nelinkertainen määrä sallittuun rajaan nähden.

Italiassa suhtautuminen alkoholin vaikutuksen alaisena ajamiseen eroaa rajusti suomalaisesta käytännöstä. Voi olla, että tämä on vain Veneton alueen näkemys (Veneton alueella kulutetaan muihin Italian alueisiin verrattuna eniten alkoholia) tai sitten olen itse Suomessa tiukkapipo. Täällä tuntuu olevan normaalia se, että autolla liikkuminen ei ole mikään este alkoholin nauttimiselle. Kilteimmät kuskit lähinnä hieman rajoittavat juomistaan. Kun tutulta otetaan ajokortti pois humalassa ajamisen takia, on hänellä ollut vain epäonnea matkassa, koska jäi kiinni. Jossain vaiheessa Venetsian mannermaalla oli käytössä kokeilu, jossa nollat puhaltavia kuskeja palkittiin muistaakseni yökerholipuilla. Ehkä onnistumisista palkitseminen voi olla tehokkaampaa kuin virheistä rankaiseminen, mutta eikö nollien puhaltamisen pitäisi olla se normaali tilanne? Ei ilmeisesti täällä.

Kun lukee lehdistä melkein joka päivä auto-onnettomuuksista, tulee mieleen vain yksi ajatus: onneksi asun autottomassa kaupungissa. Kuten parin viikon takainen onnettomuus osoittaa, ei edes riitä se, ettei ota ja aja, eikä astu alkoholia nauttineen autoon. Selvinpäin matkustaessa saattaa silti konepeltiin rysähtää toinen auto, jonka kuski ei olekaan yhtä selvänä. Siinä on sitä epäonnea matkassa. Niillä siis, jotka olivat matkassa selvinpäin. Toiselta osapuolelta se on harkittu teko.

Keväistä säätä

Viikonloppuna oli jo selvästi kevättä ilmassa. Lauantaina istuimme Sant'Elenan saarella auringossa koko aamupäivän, ja oli ihanan lämmintä. Vaatteita tuli aivan liikaa päälle, mutta tällä säällä kelpasi kävellä Venetsiaa ristiin rastiin.

Sunnuntaina suuntasimme ystävien kanssa Padovaan. Rentouttava päiväretki, vaikka ystävämme olivatkin myöhässä, joten heräsimme turhaan aikasin ja päädyimme köröttelemään 1h 45 minuuttia puskajunalla* normaalien junien puolen tunnin reissun sijaan. Päivälle ei ollut sen kummempaa ohjelmaa. Käyskentelimme vain rauhassa Padovan keskustassa ja nautimme keväisestä säästä. Lounaaksi söimme eväsleipiä jättimäisellä Prato della Vallen aukiolla, josta kuvia alla.

Oli todella virkistävää päästä hetkeksi pois tavallisista ympyröistä ja nähdä vähän päivänvaloa. Maanantaista alkaen olenkin taas nököttänyt tiiviisti koneen ääressä gradun parissa aivan uudella tarmolla. Aurinkoisesta viikonlopusta jäi käteen energinen olo ja kasvoihin lisääntyneet pisamat. Näitä lisää!

*Puskajuna = juna, joka pysähtyy joka puskassa. Hitain mahdollinen vaihtoehto. Tämä oli vieläpä kiertävä puskajuna, sillä se ei edes mennyt Padovaan suorinta tietä, vaan kiersi puoliympyrän, tai oikeastaan puoliovaalin. Noh, taisi olla viimeinen kerta, kun miehet päättävät aikataulun ja junan...

Kirjasto

Venetsian kirjastot ovat kuin italialaisen byrokratian pienoismalli. Kirjastot (niin kuin italialaiset virastot) eivät ole missään yhteydessä toisiinsa, kaikkialla joutuu odottamaan ja täyttämään lappuja. Jotenkin turhauttavaa siinä vaiheessa, kun gradua varten pitäisi vain tarkistaa muutama pieni juttu.

Venetsian pääkirjaston, Biblioteca Nazionale Marcianan, historia alkaa 1300-luvulta Francesco Petrarcasta ja hänen päätöksestään lahjoittaa Venetsian tasavallalle kirjoja julkisen kirjaston luomiseksi. Kirjasto sijaitsee nimensä mukaisesti Pyhän Markuksen torin laidalla, Dogen palatsia (Palazzo Ducale) vastapäätä. Kun on tottunut pääkaupunkiseudun kirjastoihin, joihin voi astella sisään, ja joista voi kaikista lainata kirjoja samalla kortilla, on täällä hieman hankalampaa. Pääkirjastoon mennessä, pitää ensin jättää laukut lukollisiin kaappeihin. Sen jälkeen pitää käydä selvittämässä vahtimestarille tilanteensa. Jos kirjastokortti on jo olemassa, pitää se vetää lukulaitteen läpi. Jos kirjastokorttia ei vielä ole, pitää mennä lukusaliin sisään ja kolmannesta ovesta vasemmalle, jotta sellaisen saa teetettyä. Kun (kuvallisen) kirjastokortin on vihdoin saanut, voi astua kirjojen maailmaan. Valitettavasti lukusalissa on vain pieni määrä erilaisia ensyklopedioita. Jos kaipaa jotain muuta kirjallisuutta kuin oopperan tai Venetsian historiaa käsitteleviä tietosanakirjoja, joutuu kirjaa erikseen pyytämään. Sitä varten pitää täyttää lappu, johon tarvitaan myös esimerkiksi kirjan sijainti. Toivon, että tiedon löytää myös kirjaston sisältä, mutta varminta on kirjoittaa kirjan sijainti valmiiksi ylös. Sen jälkeen kirjan saapumista varastosta joutuu odottelemaan puolisen tuntia.

Aiemmin pääkirjastossa sai ottaa valokopioita (tietyistä kirjoista) arkisin klo 12-13. Tällä hetkellä tätäkään palvelua ei tarjota. Tähän kirjastoon ei myöskään tulla kaunokirjallisuutta lukemaan, saatika lainaamaan, vaan kirjavalikoima sisältää lähinnä tietokirjallisuutta (lähinnä historiaa) ja historiallisesti arvokkaita teoksia (esim. käsikirjoituksia, mutta niitä konsultoidakseen tarvitsee sitten aivan eri luvan). Lisäksi pitäisi oikeastaan tietää, mitä teosta kirjastosta hakee, kun niitä ei voi vapaasti selailla. Kirjastosta pois lähtiessä (sen jälkeen, kun luettavaksi pyydetyt kirjat on palautettu ja niitä vastaan on saatu kirjastokortti takaisin), pitää kirjastokortti vielä vetää lukulaitteen läpi vahtimestarin kopilla.

Yliopistoilla on myös omat kirjastonsa. Ca' Foscarin kirjastoja on useampi laitoksesta riippuen. Esimerkiksi kielitieteellinen kirjasto sijaitsee Ca' Bembo -nimisessä palatsissa San Trovason squeron lähellä Dorsoduron kaupunginosassa. Laukut kuuluu jättää alimman kerroksen kaappeihin. Kaappeihin avaimia antavaa vahtimestaria ei tietenkään näy koskaan missään. Kirjasto sijaitsee palatsin ylimmässä kerroksessa, ja siellä työskentelee kirjastonhoitajana oikein mukava täti. Kirjastoon pääsee sisään ongelmitta, mutta lainausta varten täytyy rekisteröityä (rekisteröintiä varten tarvitsee mm. italialaisen henkilötunnuksen ja lankapuhelinnumeron... siis kännykkänumero ei riitä, vaan lankapuhelinnumero pitää olla tai sellainen pitää keksiä, niin kuin monessa muussakin paikassa). Rekisteröinti ei kuitenkaan ole voimassa muissa Ca' Foscarin kirjastoissa. Zatteren rantakadulla sijaitsevaan kirjastoon vaaditaan yliopiston kortti ihan vain sisäänpääsyä varten. Jos sellaista ei ole, täytyy puhua mikrofonin välityksellä kirjastonhoitajan kanssa porttien ulkopuolelta. Siis kirjastoon on oikeasti portit. Kerään vielä rohkeutta sinne menemiseen.

Kaunokirjallisuutta varten parhaita kirjastoja ovat ns. kaupunginosakirjastot. Niitä on esimerkiksi S.Tomàn aukiolla (S.Polo 2857), S.Lorenzon suunnalla (Castello 5065/I) ja eri saarilla. Ainakin vuosia sitten näihin pääsi sisään ongelmitta, mutta lainausta varten tarvittiin kirjastokorttia. Kiinnostava asia näissä kaikissa kirjastokorteissa on muuten se, että vaikka samalla kortilla (tai samalla rekisteröinnillä) ei voi lainata useammista kirjastoista, on minulla sama käyttäjänumero Ca' Bemboon (yliopiston kirjasto) ja Marcianaan (valtion kirjasto). Mutta eivät ne mukamas silti kommunikoi keskenään...

Internetistä löytyy katalogi Venetsian kirjastoista löytyvistä teoksista. Ilmeisesti katalogiin on kuitenkin koottu vain tiettyjen kirjastojen aineistot. Ainakin sieltä löytyy Marcianan, Fondazione Cinin (S. Giorgion Saari), Querini Stampalian (S. Maria Formosan aukio) ja yliopistojen teokset. "Kaupunginosakirjastojen" aineistoja siitä ei sen sijaan löydy. Katalogi löytyy seuraavasta osoitteesta:

http://polovea.sebina.it/SebinaOpac/Opac