Askel kohti venetsialaisuutta

Pari päivää sitten muutuin jälleen astetta venetsialaisemmaksi. Ensiksi muutamia taustatietoja:

1) Olen niitä ihmisiä, jotka eivät katso ikkunasta ulos ennen kuin poistuvat aamulla kotoa. Näin ollen menen vaatetuksessa edellisen päivän tuntumien mukaan, enkä tajua ottaa sateenvarjoa mukaan, ellei sadepäivästä ole etukäteen ollut puhetta. Silloinkin saatan kyllä unohtaa sateenvarjon kotiin. Jos totta puhutaan, katson kyllä nykyään aamulla ikkunasta ulos, mutta vain siksi, että olohuoneessa ei ole verhoja, en niinkään säätilannetta tarkkaillakseni.

2) Puhelimeni on mummomallia. Tai no oikeastaan mummini puhelin on kyllä omaani uudenaikaisempi. Joka tapauksessa en siis omista älypuhelinta, joten kaikki internetistä löytyvä tieto vaatii aina koneen avaamista. Aika harvoina aamuina ehdin konetta kuitenkaan avaamaan. Viime aikoina olen alkanut kyllä miettiä, pitäisikö minun kuitenkin hankkia uusi puhelin, mutta toistaiseksi samalla vanhalla mennään.

3) Olen huono arvioimaan vedenkorkeutta silmämääräisesti ja vielä huonommin tunnen Venetsian korkeita ja matalia kohtia. Hiljalleen tähän harjaantuu, mutta vielä on paljon opittavaa. Tällä hetkellä suurin ongelmani on 95 cm vedenkorkeuden ylitys, jonka jälkeen toinen käyttämistäni vesibussilinjoista ei kulje. Koska lähimmällä vesibussipysäkillä ei ole reaaliaikaista aikataulunäyttöä, olen jo tänä vuonna kerran odottanut puoli tuntia turhaan vesibussia ennen kuin tajusin, että vesi taitaa olla turhan korkealla, jotta motoscafo koskaan tulisi. Olin vain ajatellut sen olevan tapansa mukaan reilusti myöhässä.

4) Kaikkien Venetsiassa asumieni vuosien aikana olen kuullut acqua alta -sireenit yhteensä ehkä kymmenisen kertaa. Eräänä yönä näin niistä kyllä unta. Tilanne on siinä mielessä erikoinen, että nuo sireenithän soivat aina, kun vedenkorkeudenennuste on yli 110 cm. Tai siis kolmisen tuntia ennen tuon rajan ylitystä. Sireenejä on Venetsian historiallisessa keskustassa 15, joten ne kuuluvat kyllä kaikkialle. Usein korkeimmat piikit ovat aamupäivällä, joten sireenit soivat aikaisin aamulla nukkuessani. En tiedä, olenko koskaan tästä maininnut, mutta olen lapsuudessani nukkunut katkotta myös pommin räjähtäessä joidenkin satojen metrien päässä. Pienet sireenit eivät siis untani häiritse.

Nämä perustiedot huomioituani päädyin lopulta toissapäivänä kirjautumaan kunnan tekstiviestilistalle. Nyt saan viestin joka kerta, kun vedenkorkeuden arvioidaan nousevan yli 110 cm tai edeltävän ennustuksen muuttuessa. Vajaan kahden vuorokauden aikana olen saanut jo kolme tekstiviestiä. Täytynee muistaa pitää puhelin öisin äänettömällä. Viestit ovat varsin ytimekkäitä: "ICPSM 12.45 Maree previste - Mercoledì ore 11 cm 125 codice arancio. Giovedì ore 11.30 cm 110 codice arancio. Info 0412311996". Saa nähdä, helpottaako tämä palvelu elämääni, mutta ainakaan minun ei tarvitse joka välissä käydä internetissä kurkkimassa viimeisintä ennustetta.

Vedenkorkeuden ennusteet:

http://www.comune.venezia.it/flex/cm/pages/ServeBLOB.php/L/IT/IDPagina/2104

Kirjautuminen tekstiviesti- ja sähköpostipalveluun:

http://portale.comune.venezia.it/maree/iscrizione

Venetsian osoitteisto

Yksi Venetsian erikoisuuksista on käytössä oleva osoitesysteemi. Venetsian historiallisessa keskustassa osoitteet ovat muodossa kaupunginosa (sestiere) + numero. Tämä tarkoittaa sitä, että kotiosoite voi olla vaikkapa Castello 6035. Venetsian kuusi kaupunginosaa ovat Cannaregio, San Marco, Castello, Dorsoduro, San Polo ja Santa Croce. Katujen nimiä ei siis käytetä, eikä se olisi järkevääkään, sillä Venetsiassa on esimerkiksi (Muranon saari mukaan lukien) seitsemän katua nimeltä Calle de Mezo.

Koska kaupunginosien sisällä numerot eivät kasva loogisessa järjestyksessä, kannattaa uutta paikkaa etsiessä selvittää, mitä lähettyvillä on. Esimerkiksi lähimmän aukion (campo) löytäminen on jo helpompaa. Paikalliset kun yleensä tuntevat aukiot, mutta eivät välttämättä katuja tai varsinkaan talojen numeroita.

Katukyltit ovat talojen seiniin valkoiselle pohjalle mustin kirjaimin maalattuja freskoja, joita kutsutaan nimellä nizioleto (sana tarkoittaa pientä nenäliinaa). Nimet on merkitty kyltteihin Venetsian murteella, joten ne saattavat poiketa jonkin verran kartoista löytyvistä nimistä. Ei siis kannata hätääntyä, jos kirjaimet eivät täysin täsmää. Viime aikoina kylttien kirjoitusasusta on ollut paljon puhetta, sillä monia kylttejä on ”korjattu” italialaisempaan suuntaan. Näistä muutoksista on noussut suuri skandaali, kun Venetsian väestö on vaatinut perinteisen muodon säilyttämistä. Murteella kirjoitetut katukyltit ovat osa kulttuuriperintöä, jonka itsekin haluaisin täällä pysyvän. Paikannimet ovat usein vahvasti kytköksissä alueen historiaan. Frezzarian alueella valmistettiin nuolia, Spadarian alueella taas miekkoja. Erbarian alueella sijaitsee edelleen Rialton vihannestori, kun taas Pescariasta löytyvät kalatiskit. Ns. maailman vanhimmasta ammatista kertovat niin Ponte delle Tette, Carampane kuin Calle de la Mandola. Toleta ei liity millään tapaa käymälään, vaan se viittaa kanaalin yli asetettuun, sillan virkaa toimittaneeseen pieneen levyyn (tola, it. ”tavola”, toleta, it. ”tavoletta”).

Sanat, joita Venetsiassa käytetään paikannimissä eroavat myös muusta Italiasta. Yleisimpiä ovat varmasti calle ja campo. Jos muissa kaupungeissa kadut kulkevat nimillä via, strada tai corso, Venetsiassa yleisnimitys on calle. Venetsiassa on vain yksi piazza, Piazza San Marco. Muut aukiot ovat campoja tai campielloja. Jos joku sanoo olevansa ”in piazza”, hän on siis varmasti Pyhän Markuksen torilla. Muita katuja ja kujia tarkoittavia sanoja ovat ramo, ruga ja salizada. Fondamenta on kanaalinvartta kulkeva katu, samoin kuin leveämmässä mittakaavassa riva. Sotoportego on esimerkiksi rakennuksen ali kulkeva katettu tie. Rio terà tarkoittaa täytettyä kanaalia (eli nykyistä, yleensä hieman leveämpää, katua), kun taas piscina on täytetty vesiallas.

Yllä olevassa kuvassa on suosikkini: Castellon kaupunginosasta läheltä Campo Santa Maria Formosaa (Pyhän Muodokkaan Marian aukiota) löytyy Ramo va in campo, ”kuja menee aukiolle” tai jos otetaan sanojen italialaisemmat merkitykset mukaan, niin ”oksa menee pellolle”. Hellyyttävää.

Esimerkiksi hotellit antavat joskus myös kadun nimen, mutta yleensä nettisivuilta löytyy myös kartta ja saapumisohjeet. Jos hotellin haluaa Venetsian historiallisesta keskustasta, kannattaa muistaa, että jos hotellin osoite alkaa sanalla Via, se ei todennäköisesti ole keskustassa. Historiallisen keskustan ainoat viat kun taitavat olla Via Garibaldi ja Via Vittorio Emanuele.

Hyödyllinen sivu paikkojen löytämiseen, jos tiedossa on vain kaupunginosa ja numero:

http://ombra.net/

Muutoksia lentokenttäbussin aikatauluihin

Lentokentän ja Venetsian väliä kulkeva bussi numero 5 on tällä hetkellä poikkeusreitillä, kuten monet muutkin. Matkan varrelle osuu tietöitä, kun raitiovaunua yritetään saada tuotua Venetsiaan, joten osa bussien normaalisti kulkemista teistä on tällä hetkellä pois käytöstä. Numero 5 lähtee päätepysäkeiltä edelleen päiväsaikaan minuutein 10, 25, 40 ja 55, mutta matka-aikaa kannattaa varata hieman enemmän, noin 30-35 minuuttia.

Toinen suuri muutos on se, että nykyään bussin sunnuntaiaikataulut eroavat muista päivistä. Vaporettoaikataulut ovat yleensä samat kaikkina viikonpäivinä, ja lentokenttäbussikin on kulkenut samoilla aikatauluilla ainakin kymmenen vuotta. Kyseessä on siis suorastaan järisyttävä muutos. Sunnuntaipäivisin bussi numero lähtee Venetsian päästä minuutein 00, 20 ja 40, ja vastaavasti lentokentältä minuutein 10, 30 ja 50. Aikaisin aamulla ja myöhään illalla näissäkin on hieman vaihtelua.

Poikkeusreitillä taidetaan mennä myöhään syksyyn asti, joten tämän vuoden matkustussesongin aikana tilanne tulee olemaan tämä. Toivomuslistalla olisi, ettei matkan varrella sattuisi onnettomuuksia, koska kaistojen ollessa rajoitettuja onnettomuus saattaisi helposti jumittaa sekä Mestren että Venetsian liikenteen tunneiksi.

Lisätietoja aikatauluista ja reittimuutoksista:

www.actv.it

Kirjasto

Venetsian kirjastot ovat kuin italialaisen byrokratian pienoismalli. Kirjastot (niin kuin italialaiset virastot) eivät ole missään yhteydessä toisiinsa, kaikkialla joutuu odottamaan ja täyttämään lappuja. Jotenkin turhauttavaa siinä vaiheessa, kun gradua varten pitäisi vain tarkistaa muutama pieni juttu.

Venetsian pääkirjaston, Biblioteca Nazionale Marcianan, historia alkaa 1300-luvulta Francesco Petrarcasta ja hänen päätöksestään lahjoittaa Venetsian tasavallalle kirjoja julkisen kirjaston luomiseksi. Kirjasto sijaitsee nimensä mukaisesti Pyhän Markuksen torin laidalla, Dogen palatsia (Palazzo Ducale) vastapäätä. Kun on tottunut pääkaupunkiseudun kirjastoihin, joihin voi astella sisään, ja joista voi kaikista lainata kirjoja samalla kortilla, on täällä hieman hankalampaa. Pääkirjastoon mennessä, pitää ensin jättää laukut lukollisiin kaappeihin. Sen jälkeen pitää käydä selvittämässä vahtimestarille tilanteensa. Jos kirjastokortti on jo olemassa, pitää se vetää lukulaitteen läpi. Jos kirjastokorttia ei vielä ole, pitää mennä lukusaliin sisään ja kolmannesta ovesta vasemmalle, jotta sellaisen saa teetettyä. Kun (kuvallisen) kirjastokortin on vihdoin saanut, voi astua kirjojen maailmaan. Valitettavasti lukusalissa on vain pieni määrä erilaisia ensyklopedioita. Jos kaipaa jotain muuta kirjallisuutta kuin oopperan tai Venetsian historiaa käsitteleviä tietosanakirjoja, joutuu kirjaa erikseen pyytämään. Sitä varten pitää täyttää lappu, johon tarvitaan myös esimerkiksi kirjan sijainti. Toivon, että tiedon löytää myös kirjaston sisältä, mutta varminta on kirjoittaa kirjan sijainti valmiiksi ylös. Sen jälkeen kirjan saapumista varastosta joutuu odottelemaan puolisen tuntia.

Aiemmin pääkirjastossa sai ottaa valokopioita (tietyistä kirjoista) arkisin klo 12-13. Tällä hetkellä tätäkään palvelua ei tarjota. Tähän kirjastoon ei myöskään tulla kaunokirjallisuutta lukemaan, saatika lainaamaan, vaan kirjavalikoima sisältää lähinnä tietokirjallisuutta (lähinnä historiaa) ja historiallisesti arvokkaita teoksia (esim. käsikirjoituksia, mutta niitä konsultoidakseen tarvitsee sitten aivan eri luvan). Lisäksi pitäisi oikeastaan tietää, mitä teosta kirjastosta hakee, kun niitä ei voi vapaasti selailla. Kirjastosta pois lähtiessä (sen jälkeen, kun luettavaksi pyydetyt kirjat on palautettu ja niitä vastaan on saatu kirjastokortti takaisin), pitää kirjastokortti vielä vetää lukulaitteen läpi vahtimestarin kopilla.

Yliopistoilla on myös omat kirjastonsa. Ca' Foscarin kirjastoja on useampi laitoksesta riippuen. Esimerkiksi kielitieteellinen kirjasto sijaitsee Ca' Bembo -nimisessä palatsissa San Trovason squeron lähellä Dorsoduron kaupunginosassa. Laukut kuuluu jättää alimman kerroksen kaappeihin. Kaappeihin avaimia antavaa vahtimestaria ei tietenkään näy koskaan missään. Kirjasto sijaitsee palatsin ylimmässä kerroksessa, ja siellä työskentelee kirjastonhoitajana oikein mukava täti. Kirjastoon pääsee sisään ongelmitta, mutta lainausta varten täytyy rekisteröityä (rekisteröintiä varten tarvitsee mm. italialaisen henkilötunnuksen ja lankapuhelinnumeron... siis kännykkänumero ei riitä, vaan lankapuhelinnumero pitää olla tai sellainen pitää keksiä, niin kuin monessa muussakin paikassa). Rekisteröinti ei kuitenkaan ole voimassa muissa Ca' Foscarin kirjastoissa. Zatteren rantakadulla sijaitsevaan kirjastoon vaaditaan yliopiston kortti ihan vain sisäänpääsyä varten. Jos sellaista ei ole, täytyy puhua mikrofonin välityksellä kirjastonhoitajan kanssa porttien ulkopuolelta. Siis kirjastoon on oikeasti portit. Kerään vielä rohkeutta sinne menemiseen.

Kaunokirjallisuutta varten parhaita kirjastoja ovat ns. kaupunginosakirjastot. Niitä on esimerkiksi S.Tomàn aukiolla (S.Polo 2857), S.Lorenzon suunnalla (Castello 5065/I) ja eri saarilla. Ainakin vuosia sitten näihin pääsi sisään ongelmitta, mutta lainausta varten tarvittiin kirjastokorttia. Kiinnostava asia näissä kaikissa kirjastokorteissa on muuten se, että vaikka samalla kortilla (tai samalla rekisteröinnillä) ei voi lainata useammista kirjastoista, on minulla sama käyttäjänumero Ca' Bemboon (yliopiston kirjasto) ja Marcianaan (valtion kirjasto). Mutta eivät ne mukamas silti kommunikoi keskenään...

Internetistä löytyy katalogi Venetsian kirjastoista löytyvistä teoksista. Ilmeisesti katalogiin on kuitenkin koottu vain tiettyjen kirjastojen aineistot. Ainakin sieltä löytyy Marcianan, Fondazione Cinin (S. Giorgion Saari), Querini Stampalian (S. Maria Formosan aukio) ja yliopistojen teokset. "Kaupunginosakirjastojen" aineistoja siitä ei sen sijaan löydy. Katalogi löytyy seuraavasta osoitteesta:

http://polovea.sebina.it/SebinaOpac/Opac

Carnevale 2013 - Volo dell'Angelo

Yksi Venetsian karnevaalien odotetuimmista tapahtumista on Volo dell'Angelo, "enkelin lento". Perinteen aloitti 1500-luvulla turkkilainen akrobaatti, joka käveli veneestä Pyhän Markuksen kellotornin yläosaan  pingoitettua nuoraa pitkin ylös laskeutuen sen jälkeen toista nuoraa pitkin Dogen palatsin parvelle dogea tervehtimään. Taidonnäyte sai niin suurta ihastusta aikaan, että tämä tapahtuma alkoi toistua karnevaalien aikaan erilaisin variaatioin. Aluksi tapahtumaa kutsuttiin ensimmäisen akrobaatin mukaan "turkkilaisen lennoksi" (Volo del turco), kunnes se useaksi peräkkäiseksi vuodeksi muutti muotoaan siten, että siivin varustettu akrobaatti laskeutui kellotornista liukuen köyteen kiinnitettyjen renkaiden varassa, jolloin se sai nimityksen Volo dell'angelo.

Tapahtuma koki suuren takaiskun 1700-luvulla, kun eräs epäonninen akrobaatti putosi nuoralta maahan kauhistuneiden katsojien keskelle. Tämän jälkeen akrobaatit korvattiin puisella kyyhkysellä, joka sopivalla etäisyydellä kellotornista avautui vatsasta levittäen allensa konfettisateen. A muistaa lapsuudestaan juuri tämän puisen kyyhkysen, kun taas itse olen nähnyt vain "enkeleitä".

Kellon tullessa kaksitoista kellotornin marangona-kello* löi. Täysi Pyhän Markuksen aukio hiljeni kuuntelemaan kellon lyöntejä, ja niiden jälkeen tämän vuoden enkeli, viime vuoden maria Marta Finotto, lähti laskeutumaan kohti Ala napoleonican edessä olevaa lavaa ja "dogea".

Enkeli laskeutui hiljalleen kohti lavaa, jossa hän pääsi tervehtimään "dogea" ja tämän vuoden maria-ehdokkaita. Sen jälkeen oli pitkän kuvaussession aika ja aukio alkoi hiljaa tyhjentyä. Me emme tänä vuonna ehtineet katsomaan marioiden kulkuetta, sillä se järjestettiin tänään niin aikaisin, että päätimme mielummin jatkaa unia. Ensi vuonna sitten.

Tasan näin lähelle pääsin tämän vuoden marioita. Todellisuudessa minua kiinnosti vain itse kulkueen näkeminen.

Päivämme jatkui upeassa auringonpaisteessa erilaisia asuja katsoen ja Venetsiaa kierrellen. Asuista tulen laittamaan tulevina päivinä kuvia tännekin. Eilinen vaakatasossa tuleva sade ja sumuinen sää sai mielen apeaksi, mutta tänään sai kyllä auringosta nauttia sitäkin enemmän. Tämä oli hyvä alku karnevaaleille.

Coriandoli

* Marangona on Pyhän Markuksen kellotornin pääkello. Se on kellotornin vanhin ja ainoa, joka selvisi ehjänä kellotornin romahduksesta vuonna 1902. Aikoinaan sitä käytettiin ilmoittamaan Arsenalen telakan työpäivän alusta ja lopusta. Kello soi aamuisin siten, että työntekijät kuullessaan kellon soivan lähtivät kotoaan ehtien juuri oikeaan aikaan töihin. Kun Venetsia hiljenee yöllä ja kello tulee kaksitoista, voi kuulla kumisevan kellon soinnin. Se on marangona.

Carnevale 2013 - Festa delle Marie

Tämän vuoden karnevaalien varsinaisia avajaisia oli tarkoitus viettää tänään. Tänäiseen ohjelmaan kuului esimerkiksi se tapahtuma, jota itse odotin ehkä eniten: Marioiden juhla. Ilma on kuitenkin sateinen ja sumuinen, joten tapahtuma on siirretty huomiselle.

Festa delle Marie, Marioiden juhla, juontaa juurensa 800-luvulle. Vanhan tradition mukaan vuosittain valittiin 12 kaunista, mutta köyhistä oloista tulevaa nuorta naista. Valtion päämies, doge, maksoi näiden neitojen myötäjäiset jalokivien muodossa, mikä auttoi tyttöjä pääsemään "parempiin" naimisiin. Nykyään tätä traditiota muistetaan Marioiden juhlassa. Venetsian kunnan alueelta valitaan 12 nuorta naista, joiden joukosta valitaan lopulta vuoden maria. Kyseessä ovat nykyään enemmänkin missikisat. Syy siihen, että odotin tätä tapahtumaa oli se, että olen nähnyt "marioiden esittelyn" muistaakseni vain kerran, ja silloinkin vahingossa. Karnevaalien avajaisissa marioiden kulkue lähtee San Pietro di Castellosta klo 14 saapuen Pyhän Markuksen torille klo 16. Mariat on asianmukaisesti puettu upeisiin vanhan ajan vaatteisiin ja gondolieerit kantavat heitä pyöreillä "tarjottimilla". Todellisuudessa kantajista kahdeksan on gondolieereja ja loput 40 on haalittu muista, mahdollisesti venetsialaisista, nuorista miehistä.

Kulkue on kaunista katsottavaa, kun mariat kannetaan jonossa kaupungin pääaukiolle. Missikisoille tyypillisesti naisen esineellistämisestähän ei pääse mihinkään, tuo tarjottimella kanto kun vielä alleviivaa tätä puolta. Monelle venetsialaiselle tytölle mariaksi pääsy on kuitenkin suuri unelma. Onhan sekin tapa edustaa omaa kaupunkiaan. Marioiden "missikiertue" jatkuu vielä reilun viikon, kunnes vuoden maria valitaan 11. helmikuuta. Vuoden maria esittää pääosaa seuraavan vuoden karnevaalien avajaisissa. Marioiden esittelyä seuraavana päivänä järjestetään nimittäin volo dell'angelo, enkelin lento. Tämän vuoden enkelinä esiintyy viime vuoden maria.

Tänä vuonna en oikein tiedä, miten juhla onnistuu, sillä tänään marioita ei esitellä kaupungille huonon sään takia. Valinta on kyllä mielestäni ihan perusteltu, sillä katsojia olisi todennäköisesti vähän, eivätkä sateenvarjoilla suojatut mariat ja sateen pilaamat mekot olisi ehkä niin kaunista katsottavaa. Volo dell'angelo pitäisi järjestää huomenna klo 12 ja tämän vuoden marioiden oli tarkoitus olla katsomassa tapahtumaa, joten todennäköisesti heidän kulkueensa lähtee huomenna liikkeelle jo aamusta. Toivottavasti ehdin paikalle kameran kera, jotta saisin tännekin muutaman kuvan tapahtumasta. Reissu voi kyllä olla tältä kannalta turha, sillä aukio on yleensä niin täynnä kiinnostuneita, että kuvia voi olla vaikea saada.

Vesi

Viime päivinä on satanut. Jos tarkkoja ollaan, niin tänään ei kyllä satanut, mutta sumua on ollut sitäkin enemmän. Edellisten päivien sade sai minut kuitenkin miettimään Venetsiaa ja vettä. Ensimmäisenä tästä yhdistelmästä tulevat tietenkin mieleen kanaalit. Ensinnäkin: kanaaleissa ei kannata uida. Sen lisäksi, että niiden vesi on likaista, on uiminen myös kiellettyä. Monelle venetsialaiselle on kyllä varmaankin jossain vaiheessa elämäänsä käynyt vahinko ja kanaaliin on pudottu vahingossa, mutta se ei tee vedestä yhtään sen puhtaampaa. Syksyllä näimme myös kokonaisen turistiperheen kanaalissa. Joku seurueesta oli ilmeisesti kuvaa varten poseeratessa horjahtanut taaksepäin vetäen samalla muut mukanaan (kanaalien reunustoilla oleva levä on hyvin liukasta).

Venetsialaiset saattavat kahdessa tilanteessa kuitenkin uida kanaaleissa. Heinäkuisen Redentore-juhlan yhteydessä Giudeccan saaren nuoret hyppivät kanaalinrannalta Giudeccan kanaaliin volteilla ja ilman. Jotkut hyppäävät myös vesibussipysäkin katolta. Auringonpistoksella saattaa olla osuutta asiaan. Samaisena iltana myös moni veneessä juhlaa viettävä hyppää kanaaliin joko viilentyäkseen tai käyttääkseen "luonnon vessaa". Redentore-juhlaa lukuun ottamatta olen nähnyt venetsialaisia kanaalissa vain Italian voittaessa jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 2006. Itse näin kymmenittäin venetsialaisia, jotka hyppäsivät Accademian sillalta Canal Grandeen. Toisaalta taitavat helsinkiläisetkin kylpeä erinäisissä juhlatilanteissa Havis Amandan suihkulähteessä. Mantan vesi taitaa kyllä olla aika paljon puhtaampaa. Tuona maailmanmestaruusiltana eräs tuttuni oli hypännyt Rialton sillalta Canal Grandeen. Hän oli päätynyt sen verran syvälle, että oli koskettanut Canal Granden pohjaa. Eräs toinen tästä kuullessaan kommentoi: "Hän pääsi siis kosketuksiin historian kanssa".

Veden kanssa voi tietysti joutua kosketuksiin myös veden noustessa kaduille (ei edelleenkään mitään hätää tässä suhteessa, viimeisimmät acqua altat ajoittuvat viime vuoden puolelle). Jos ei ole varautunut, eikä voi (tai osaa) käyttää kiertoteitä, saattavat jalat kastua ilman kumisaappaita. Itse olen kaksi kertaa päättänyt olla välittämättä kenkien kastumisesta. Ensimmäinen kerta sattui ensimmäisenä Venetsian vuotenani, kun en jaksanut yöllä kotiinpalatessani miettiä vaihtoehtoisia reittejä, sillä en olisi yhtään tiennyt, olisiko kiertoteistä ollut apua. Toisella kerralla olin työtehtävissä ulkona, ja rankan sateen vuoksi olin joka tapauksessa (ja sadetakista huolimatta) alusvaatteita myöten kastunut. Tämä tapahtui muuten kesällä, joten acqua alta ei rajoitu pelkästään talvikuukausiin, vaikka onkin silloin huomattavasti yleisempi. Enkä nyt tällä tarkoita sitä, että talvikuukaudet olisivat pelkkää vettä kaduilla, mutta syystalvella todennäköisyys on suurempi. Viikonloppuna eräs tuttuni kertoi, että oli kerran vahingossa pudottanut erään neitosen nousuveteen. Hän oli herrasmiehenä kantanut tyttöä reppuselässä vetten yli kieltäen tätä ehdottomasti tekemästä äkillisiä liikkeitä. Sitten tytön puhelin soi, ja tämä alkoi venkuilemaan puhelinta taskustaan sillä seurauksella, että lopulta putosi veteen. Tässä voidaan ehkä nähdä myös jonkinlainen opetus iPhone-sukupolvelle asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Tytön iPhone oli muuten pudonnut veteen ja kadonnut.

Likaisesta vedestä puhtaaseen: Venetsian vesijohtovesi on juotavaa. Venetsiaan rakennettiin 1800-luvun loppupuolella akvedukti, jonka avajaisia vietettiin vuonna 1884. Sitä aiemmin käytössä olleet kaivot, joihin kerättiin sadevettä, ovat edelleen paikoillaan ja monet niistä ovat erittäin kauniita. Talojen lisäksi vesijohtovesi kulkee Venetsian moniin lähteisiin. Lähteiden vesi on siis myös täysin juomakelpoista ja erityisen kätevää lämpimällä säällä, kun pitäisi juoda enemmän. Matkailijan on siis turha ostaa suuria, painavia vesipulloja, sillä lähteitä on tiheässä ja niissä saa vaikka täytettyä pienemmän vesipullon aina raikkaalla vedellä. Monet italialaisperheet ostavat juomaveden pullotettuna. Venetsiassa tämä on mielestäni täysin turhaa, sillä vesi on täällä hyvää (helteellä hieman hymyilyttää, kun katsoo 6x1,5 litran paketteja raahaavia ihmisiä). Sen sijaan ystäväni, joka asuu mantereen puolella Mestressä, ostaa veden kaupasta, sillä heille tuleva vesijohtovesi on kuulemma pahan makuista. Olo on siis onnekas, kun ei tarvitse kantaa vettä kaupasta kotiin.

Apen kanssa hautausmaalla

A lähti äitinsä luo pitkäksi viikonlopuksi Alppien juurelle, joten eilen lähdin appiukon seuraksi hautausmaalle Pyhäinpäivän kunniaksi. En ollut koskaan aiemmin käynyt Venetsian hautausmaalla, vaikka olen sinne vuosia halunnut mennä. Koska paikalla oli paljon ihmisiä viemässä kukkia läheistensä haudoille, en ottanut paikan päällä lainkaan kuvia.

Hautausmaasaari Fondamente Nuovelta katsottuna

Hautausmaa sijaitsee San Michelen saarella Venetsian pohjoispuolella. Aiemmin Venetsiassa kuolleet haudattiin kirkkoihin tai tietyille aukioille (jotka tunnistaa aukion korotetusta keskiosasta), mutta Napoleonin lakien myötä, 1800-luvun alusta alkaen, S.Michelen saaresta tuli ainoa hautauspaikka. Tarkalleen ottaen aluksi hautausmaana toimi S.Cristoforon saari, jonka erotti S.Michelestä pieni kanaali. Laajennustarpeen myötä kanaali täytettiin ja hautausmaa levisi myös S.Michelen saarelle. Nykyään hautausmaa kulkee S.Michelen nimellä.

Italialaiset hautausmaat eroavat monessa suhteessa suomalaisista. Lähinnä mielessäni ovat kolme asiaa.

1) haudoissa on vainajan nimen sekä syntymä- ja kuolinaikojen lisäksi usein myös kuva

2) suuri osa haudoista on "seinämillä", vähän kuin kerrostalossa, eli haudat ovat päällekkäin ja pitkissä riveissä. Suomessa muistan nähneeni vastaavaa Hietaniemen hautausmaan (Helsinki) uurnalehdossa, mutta käsittääkseni siellä kyseessä ovat tuhkauurnat.

3) italiassa ilmeisesti myös kuolleiden kautta on ollut tarvetta osoittaa perheen mahtia ja varakkuutta. Hautausmaat ovat täynnä mitä erikoisempia "kappeleita", rakennelmia ja patsaita. Periaatteessa ajatus perhehaudasta, johon sisältyy pieni huone esimerkiksi rukoilemiseen, on kaunis, mutta esimerkiksi Venetsian hautausmaan yksi osa olisi voinut olla asuntomessualuetta, niin suureellisia rakennelmat olivat. (Ja ei, en ole koskaan ollut asuntomessuilla.) 

Venetsian hautausmaa on jaettu osiin. Omat alueensa löytyvät katolisille (suurin osa), evankelisille, ortodokseille ja juutalaisille. Lisäksi katolisella alueella löytyy osioita esimerkiksi nunnille, munkeille ja lapsille. En ole muuten koskaan nähnyt yhtä monen lapsen hautaa kuin eilen. Samalla näin haudan, jota A on aina kauhistellut. Eräänä joulukuun lopun päivänä (muistaakseni 80-luvulla, mutten ole aivan varma) poika käveli kadulla, kun katolta putosi lasilevy, joka lävisti pojan pään. Tuon 7 tai 8-vuotiaana kuolleen pojan hautakiven päälle on kiinnitetty lasilevy. A:n mielestä on kamalaa, että lasilevy on jätetty poikaa vainoamaan haudallekin, mutta minä voin kyllä ymmärtää vanhempien logiikan. Tai ainakin arvailla eri syitä.

Jos viihtyy hautausmailla, on täällä paljon katsottavaa: erikoisia hautoja, patsaita, rakennelmia, evankelisen puolen hajoavat haudat, muutaman kuuluisuuden haudat. Huomioni kiinnittivät myös haudat, joissa oli kuva, nimi ja syntymäaika, mutta kuolinaika oli vielä tyhjänä. Ymmärrän kyllä hautapaikan varaamisen, mutta kuvankin laittaminen valmiiksi kuulostaa jo erikoiselta. Uurnalehdossa oli myös yksi kohta, jossa oli kuva nuoresta miehestä ja tekstinä vain "Jess".

S.Michelen hautausmaalle pääsee Fondamente Noven pysäkiltä linjoilla 4.1 ja 4.2. Pyhäinpäivän aikoihin saarelle pääsee myös ilmaisella lautalla, joka kulkee pelkästään Fondamente Noven ja Cimiteron väliä. Ainakin eilen hautausmaa sulki ovensa klo 17. Kesällä se saattaa olla auki pidempäänkin. Sulkemisesta ilmoitettiin kuulutuksin varttia ennen sulkemisaikaa. Kellonaika kuulosti mielestäni kovin aikaiselta, mutta huomasin, ettei hautausmaalla ole ollenkaan valoja, joten ehkä se onkin ihan hyvä, että vielä näkee päästä pois.

Acqua alta

Viime yönä päästiin ennätyslukemiin tulvien suhteen. Vedenkorkeus oli kahden aikaan yöllä 143 cm, mikä on korkein lukema muutamaan vuoteen. Harvinaisemman tästä tapahtumasta teki se, että vesi ei laskenut 15 tuntiin alle 110 cm. En ole koskaan oikein ymmärtänyt veden nousuja ja laskuja, enkä varsinkaan niihin johtavia syitä. Ilmeisesti kylmä etelästä puhaltava scirocco-tuuli esti veden "valumisen" pois laguunista, mikä aiheutti pidennetyn tulva-ajan. Yleensä vesi nousee ja laskee kaksi kertaa vuorokaudessa.

Tänä aamuna yhdeksän aikaan "kotikatumme" tilanne oli tällainen:

Tästä vesi vielä nousi päästen kymmenen jälkeen 138 cm korkeuteen. Ikkunasta näkyi pitkin aamua lukemattomia saappaita, mustiin jätesäkkeihin astuneita ihmisiä sekä joitakin paljaita jalkoja. Pian vesi kuitenkin laski jälleen. Vaporetot eivät kulje yli 140 cm vedenkorkeudella, sillä pysäkkien turvallisuutta ei voida taata. En katsonut, kulkivatko ne yöllä tai aamulla. Joskus saarella asuminen ei ole kovin kätevää. Veden noustessa tietyt linjat muuttavat reittejään, sillä ne eivät mahdu joidenkin siltojen yli. Tänään vielä kahden jälkeen iltapäivällä osa linjoista oli poikkeusreitillä.

Helsingin Sanomien sivuilla on artikkeli Venetsian tulvista. Sitä lukiessa alkoi melkein miettiä, että pitäisikö tässä huolestua, niin hälyttävältä tilanne kuulosti. Toki on ymmärrettävää, että suurin osa HS:n lukijakunnasta käy Venetsiassa korkeintaan turistina. Näin ollen artikkeli keskittyi vain siihen, kuinka turistien loma hankaloitui tulvan takia huomioimatta lainkaan sitä, että Venetsiassa asuu edelleen pysyvästi yli 58 000 ihmistä, jotka käyvät töissä tai koulussa, omistavat kauppoja ja ravintoloita, joihin vesi tulvii sisälle jne. Artikkelin keskiosassa kerrottiin seuraavaa: "Kaupunginjohtaja antoi tulvavaroituksen ja määräsi kaduille puisia korokkeita helpottamaan liikkumista. Myöhemmin ne jouduttiin kuitenkin poistamaan, kun ne jäivät nousevan veden alle." (http://www.hs.fi/ulkomaat/Tulvat+koettelevat+Venetsiaa/a1305611842365) Jos tarkkoja ollaan, kaupunginjohtaja ei anna varoitusta, vaan vedenkorkeutta valvova keskus. Tällä kertaa kaupunginjohtaja tosin tarkkaili tilannetta keskuksessa, mutta varmasti vain siitä syystä, että nyt oli luvattu erityisen korkeaa tulvaa. Kai niillä kaupunginjohtajilla on muutakin tekemistä kuin annella talven mittaan "jatkuvasti" varoituksia vedennoususta. Mitä tulee noihin korokkeisiin, ne ovat käytännössä koko talven kaupungilla tulvia varten. Ne vain kasataan pienempään tilaan vedenkorkeuden ollessa matalammalla ja levitetään sitten kulkureiteille veden noustessa. Muistan nähneeni korokkeet valmiina käyttöä varten jo kuukausi sitten. Korokkeiden ongelma on se, että ne kelluvat. Tästä syystä veden noustessa yli 120 cm ne poistetaan käytöstä. Artikkelista tuli mielestäni sellainen kuva, että tässä olisi nyt tapahtunut jotain täysin odottamatonta, mutta todellisuudessa kaikki Venetsiassa asuvat ovat tästä tietoisia.

Tulipas paljon sanottavaa yhdestä artikkelista. Lähinnä se oli mielestäni hellyyttävä kaikessa hälyyttävyydessään. Minun on tietysti helppo puhua, kun saatoin katsella vedennousua kolmannen kerroksen ikkunasta. Toista se on niillä, joilla tosiaan on jonkinlainen liike katutasossa. Tämä kuitenkin on elämää Venetsiassa, joten täällä asuvat ovat tulviin tottuneet. Eivät ne varmasti elämää helpota, mutta eivät myöskään pääse ketään yllättämään. Ai niin, hellyyttävä kohta artikkelissa oli myös se, kun kerrottiin vettä olleen muun muassa Pyhän Markuksen aukiolla. Kyseessä on yksi Venetsian matalimmista kohdista, joten todellisuudessa vesi nousee sinne jo 90 sentin "tulvissa". Niin ja vielä piti huomauttaa, että artikkelin kuva ei ole tältä päivältä. Todennäköisesti se on kolmen vuoden takaisesta tulvasta.

Tänä iltana se vihdoin tapahtui, kuulin ensimmäistä kertaa "uudet", tulvista varoittavat sireenit. Ääni on sen verran erikoinen, että saatoin todeta tämän olleen todellakin ensimmäinen kerta. Yöllä on siis taas luvassa vettä kaduille. Ilmeisesti näillä siireeneillä äänenkorkeus kertoo tulevasta vedenkorkeudesta. Tänään äänenkorkeus oli kyllä koko ajan sama. Saa nähdä, mitä yö tuo tullessaan.

Cinema Rossini

Viime aikoina on tullut eteen kovasti asioita, joista olen halunnut kirjoittaa. Ei vain sitten ole tullut kuitenkaan kirjoitetuksi. Tiistaista torstaihin olin päättänyt tehdä ahkerasti gradua ja ehkä iltapäivisin päivitellä blogia, mutta maanantai-iltana huomasin nettiyhteyden katkenneen. Tiistaina nettiyhteyttä ei saatu takaisin ja klo 8.20 putkimiehet soittivat ovikelloa korjatakseen makuuhuoneen seinän takana olevan kylpyammeen. Eipä tullut ilman nettiä ja vasaroiden paukkeessa opiskeltua. Eilenkään netti ei ollut käytössä, mutta kylpyamme saatiin käyttökuntoon. Sähköpostien tarkastusta varten lähdin iltapäivällä Zatteren rantakadulle käyttämään kaupungin nettiyhteyttä. Tänään lounaan aikana nettiyhteys palasi heti sen jälkeen, kun olin löytänyt olohuoneen ikkunan edestä kohdan, johon kaupungin verkko ylettyy hyvällä onnella siten, että sähköpostit saa juuri ja juuri tarkastettua.

Ensimmäinen ”tapahtuma”, josta halusin kirjoittaa, oli Rossinin elokuvateatterin avajaiset. Venetsian elokuvafestivaaleista huolimatta elokuvateattereiden tila on täällä erittäin huono. Itse historiallisessa keskustassa on ollut tähän asti yksi teatteri, jossa on kaksi salia (Giorgione) ja Lidon saarella toinen parin salin teatteri (Astra). Viime viikon keskiviikkona avattiin vihdoinkin Rossinin elokuvateatteri. Tässä teatterissa on kolme salia, joista suurimpaan mahtuu 300 katsojaa. Lupausten mukaan täällä tullaan näkemään amerikkalaisia massatuotantoja, mutta toisaalta myös paljon enemmän elokuvia alkuperäiskielellä italialaisin tekstityksin. Giorgionen teatteri tulee keskittymään enemmän pienempiin taide-elokuviin.

Kävimme torstaina katsomassa uutta teatteria. Oikeastaan minua kiinnosti enemmän kokonaisuus, sillä elokuvateatterin lisäksi paikkaan avattiin ravintola ja baari sekä ruokakauppa. Vanhana kassantätinä oli pakko päästä kurkkaamaan tämän uuden kaupan valikoimaa. Minulla on ollut kesän aikana vaikeuksia löytää haluamiani tuotteita kaupoista (tai ainakaan yhdestä kaupasta, yleensä niitä pitää koluta pari kolme löytääkseen edes puolet tuotteista), joten ruoanlaittokin on ollut aika ankeaa. Tästä syystä kierrän mielelläni uudet kaupat tarkastaen niiden valikoimat. Kyseessä on Simply-ketjun ruokakauppa, joita ei Venetsiassa muuten olekaan. Valikoima oli kiitettävä ja erikoisuutena kaupasta voi ostaa ”irto”-pesuaineita. Eli kaupasta löytyy isot laarit pesuaineita (vähän vastaavasti kuin suolakurkkuja myydään suomalaiskaupoissa), joita voi ostaa täyttöpulloihin.

Kauppa jätti hyvän kuvan, vaikka se meiltä katsottuna onkin todella huonossa paikassa. Muita ajatellen paikka on erinomainen, sillä kulmapuoteja lukuun ottamatta alueella ei ole kunnon ruokakauppoja. Myös elokuvateatteri tullaan jossain vaiheessa testaamaan. Nyt harkitsin hetkellisesti kulttuurielämämme jatkamista Ice Agella, mutta jätimme tällä kertaa väliin.

Multisala Rossini: S.Marco 3997/a

Giorgione Movie d’essai: Cannaregio 4612

Multisala Astra: Via Corfù 9, Lido di Venezia

Burano ja Torcello

Sunnuntaina meidän oli tarkoitus mennä S.Erasmon saarelle, mutta myöhästyimme vaporetosta, joten päätimmekin suunnata Buranoon. Kamera tuli kyllä mukaan, mutta akku tietysti loppui heti ensimmäisen kuvan jälkeen. Seuraavalla kerralla pitää ottaa kamera ja ladattu akku mukaan, koska Buranoa on vaikea kuvailla pelkillä sanoilla.

Buranon saari sijaitsee Venetsiasta pohjoiseen. Saari on tunnettu erityisesti kahdesta asiasta: pitsistä ja värikkäistä taloista. Aikoinaan saaren pääelinkeino oli kalastus, ja perinteen mukaan talot maalattiin kirkkailla väreillä, jotta kalastajat saarelle palatessaan löytäisivät kotinsa helposti sumuisellakin säällä. Taloja löytyy todellakin kaikissa mahdollisissa väreissä (vain mustat talot puuttuvat) ja värit ovat todella kirkkaita. Lisäksi talot ovat kooltaan pieniä, niissä on yleensä kaksi tai korkeintaan kolme kerrosta ja ne ovat myös kohtalaisen kapeita. Itselleni Burano on todellinen hyvänmielen saari. Ei voi olla hymyilemättä tuota väriloistoa katsellessa. Joka kerta mietin, kuinka ihanaa olisi asua jossain noista taloista. Se kyllä vaatisi työtä saarella, sillä työmatkoista tulisi muuten aika pitkiä. Tällä kertaa suosikkejani olivat kaksikerroksiset, kahden ikkunan levyiset pinkit ja violetit talot. Myynnissä oli muutamia taloja, mutta ne olivat kaikki ikävän ruskeita. Yleensähän talon maalaus ei olisi suuri ongelma, mutta Buranon talot tulee kunnostaessa maalata samalla värillä kuin aiemminkin. Väriä ei siis niin vain vaihdeta kauniimmaksi.

Burano on pieni saari, joten sen näkee tarvittaessa nopeastikin (tosin matkoihin menee runsaasti aikaa). Itse pidän koko saaresta, sillä värikkäitä taloja on kaikkialla. Pienten katujen koluamisen lisäksi kannattaa huomioda Buranon kirkon todella vino kellotorni. Saaren pääaukiolla on myös pitsimuseo. Ruokapaikkoja on useita, me söimme tällä kertaa A:n koulukaverin omistamassa paikassa aivan vaporettopysäkin vieressä. Annos friteerattuja mustekalarenkaita ja ranskalaisia oli niin iso, ettemme saaneet sitä kahdestaankaan syötyä. Buranossa kannattaa myös maistaa (tosin niitä löytyy tarvittaessa Venetsiastakin) saaren omia keksejä, essi buranei.

Kun kerran on jo Buranossa, kannattaa samalla käväistä Mazzorbon saarella, johon pääsee vaporettopysäkkien vierestä sillan yli. Ei siellä muuten mitään kovin erityistä ole, mutta viiniköynnöksiä ei kovin helposti Venetsiasta löydä. Täältä taas löytyy pieni viinitarha kapeilla kanaalinjämillä koristeltuna.

Buranoon pääsee vaporetolla (numero 12) Fondamente Nuoven pysäkiltä, Venetsian pohjoisosasta. Matka kestää noin 40 minuuttia. Lähdöt puolen tunnin välein Fondamente Nuoven pysäkiltä minuutein 10 ja 40, Buranosta kohti Venetsiaa minuutein 26 ja 56.

Buranon saarelta voi tehdä myös historiakierroksen Torcelloon. Kyseessä on yksi varhaisimmin asutetuista alueista Venetsian laguunissa, Buranon pohjoispuolella. Saaren harvoihin varsinaisiin nähtävyyksiin kuuluu kirkko, jonka rakentaminen aloitettiin 600-luvulla. Kirkon edustalla on myös ns. Attilan valtaistuin, joka todellisuudessa on tuskin Attilaa nähnytkään. Jos aikaa on, kannattaa saarella käydä sen historiallisen arvon takia. Saarella voi kuvitella, millainen koko Venetsia oli kauan sitten. Katettuja teitä on vähän (vai oisiko vain yksi, joka vie pysäkiltä kirkolle) ja Paholaisensilta, Ponte del diavolo, on tyypillinen venetsialainen silta ilman kaiteita. Nykyään Venetsian kaikissa julkisissa silloissa taitaa olla turvallisuussyistä kaiteet. Itse olen käynyt Torcellossa sen verran monta kertaa, että jättäisin sen jo väliin, mutta jokaisen Buranon reissun yhteydessä A haluaa käydä myös siellä, koska luonto on aivan eri tavalla lähellä kuin muualla.

Vaporetto (numero 9) Buranosta Torcelloon lähtee minuutein 05 ja 35, ja Torcellosta Buranoon minuutein 10 ja 40. Matka kestää 5 minuuttia.

Mielenosoitus

Viime sunnuntai oli täynnä toimintaa. Sen lisäksi, että kävin jopa kodin ulkopuolella (yleensä sunnuntait on pyhitetty kotona löhöilyyn), pääsimme seuraamaan aitiopaikalta todellista toimintaa. Sunnuntaille oli järjestetty mielenosoitus suuria risteilyaluksia vastaan. Tapahtuma järjestettiin Punta della Doganan (entinen tullikamari) alueelle, joka sijaitsee suoraan meitä vastapäätä, Giudeccan kanaalin vastarannalla. Mielenosoitus alkoi klo 15 ja se ”saattoi matkaan” kolme suurta risteilyalusta, joiden piti lähteä Venetsiasta klo 17–18.

Mielenosoituksen äänet kuuluivat pitkin iltapäivää avoimista ikkunoista sisään ja kellon lähestyessä viittä siirryimme olohuoneen ikkunoiden ääreen, jotta näkisimme, mitä tapahtuisi laivojen kulkiessa mielenosoituksen ohitse. Emme halunneet menettää niitä hetkiä ja roikuimmekin ikkunassa lopulta parin tunnin ajan. Ajatus siitä, että laivat olisivat lipuneet ohi huomaamatta, oli hieman hölmö paristakin syystä. Ensinnäkin laivoilla kestää kohtalaisen kauan päästä satamasta Punta della Doganan kohdalle. Laivat joutuvat ensin kääntymään ja sen jälkeen niiden nopeudet ovat todella alhaiset, jotta laivan kulku ei aiheuttaisi liikaa aaltoja. Toisekseen ensimmäisen laivan lähtiessä liikkeelle ilmestyi Punta della Doganan ylle poliisin helikopteri, jonka ääntä ei todellakaan olisi voinut olla huomaamatta.

Etsi kuvasta helikopteri

Lähtevät laivat olivat kaksi MSC:tä ja yksi Costa. Laivojen lähtö myöhästyi lopulta yli tunnilla, virallisten tietojen mukaan MSC-yhtiön risteilijöiden teknisten ongelmien vuoksi. Todennäköisesti lähtö viivästyi kuitenkin mielenosoituksen aiheuttaman huolen takia. Satamassa kiertävien huhujen takia siksi, että MSC:t, joiden oli tarkoitus lähteä ensin, eivät halunneet olla ensimmäiset, vaan jäivät mieluummin tarkkailemaan, miten ensimmäisenä lähtevän laivan kävisi. Näin ollen Costa oli ensimmäinen lähtijä.

Costa Favolosa ja auringonlasku

Lehtitietojen mukaan mielenosoitukseen osallistui 500 ihmistä, joista 300 oli rantakadulla ja loput noin sadassa veneessä. Meiltä katsottuna 500 ihmistä kuulostaa ihan uskottavalta, mutta 100 venettä ei. Veikkaisin ennemminkin, että veneitä oli ehkä 30. Niiden lisäksi tietysti parikymmentä erilaista poliisi- (paikallispoliisi, karabinieerit, talouspoliisi) ja palovenettä. Laivojen kulkua turvasivat näiden lisäksi jo aiemmin mainittu helikopteri sekä kuusi poliisin vesiskootteria.

Laiva lipuu mielenosoituksen ohi

Tästähän tietysti nousi suuret valitukset siitä, kuinka ”meidän verorahojamme” (Italia kun on tunnollisten veronmaksajien luvattu maa) tuhlataan tällä tavalla. Toisaalta kun tilannetta katsoi, olisivat mielenosoittajien veneet pyrkineet laivan eteen, ellei poliisijoukkoja olisi ollut niin paljon paikalla. Maalla tapahtuvaa mielenosoitusta kun voi rajoittaa aidoilla ja mellakkapoliisien kilvillä, mutta veden päälle on vaikeampi asettaa aitoja. Kukahan niitä vahinkoja olisi maksanut, jos laiva olisi pieniä veneitä väistääkseen joutunut haaksirikkoon? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus osoittaa mieltään, mutta mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vahinkoja.

Mitä tulee suurten risteilyalusten kulkuun, en ole henkilökohtaisesti ottanut jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen. Ymmärrän kannan, jonka mukaan alukset aiheuttavat vahinkoa niin ympäristölle kuin itse kaupungillekin. Laivojen päästöt saastuttavat ja niiden aiheuttamat aallot tuhoavat kaupungin perustoja. Lisäksi kaupungissa elää pieni pelko haaksirikosta, jonka seurauksena suuri risteilyalus kaatuisi kaupungin päälle aiheuttaen massiivista tuhoa mittaamattoman arvokkaille rakennuksille. On kuitenkin myös huomioitava, että esimerkiksi Venetsian vesibussit ja muut veneet aiheuttavat vähintään yhtä paljon päästöjä ja todennäköisesti jopa enemmän aaltoja. Mielestäni on myös todennäköisempää, että Marco Polon lentokentälle suuntaava lentokone lentäisikin ”vahingossa” Pyhän Markuksen kellotornia päin (lentokoneiden reitit siis eivät normaalisti kulje Venetsian päältä) kuin että kahden luotsin ohjaama laiva ajaisi yhtäkkiä karille. Jos tarkkoja ollaan, Venetsian läpi kulkevalla reitillä ei edes ole kareja, ja kanaali on syvempi keskeltä, jolloin laiva jäisi korkeintaan jumiin mutaan, jos se meinaisi lähestyä liikaa rantoja. Lisäksi on huomioitava, että Venetsian satama antaa suoraan työtä tuhansille ihmisille, minkä lisäksi sekä laivat että itse risteilymatkustajat tuovat kaupunkiin runsaasti tuloja.

Suuri toive on, että alusten reittiä muutettaisiin siten, etteivät ne enää kulkisi kaupungin läpi. Moni sanoo, etteivät laivayhtiöt hyväksyisi tätä, koska matkustajat haluavat nähdä Pyhän Markuksen aukion laivasta kaupunkiin saapuessaan. Toisaalta jos mikään laivayhtiö ei voisi tarjota tätä mahdollisuutta, se tuskin aiheuttaisi suuria menetyksiä matkustajamäärissä. Vaihtoehtoiset reitit vaatisivat kuitenkin ilmeisesti kanaalien syventämistä, enkä ole aivan varma, olisiko sekään niin hyvä vaihtoehto ympäristön kannalta. Jostain pitäisi saada kattavia, mutta objektiivisia tutkimuksia koko tilanteesta. Sitä kautta voitaisiin ehkä tehdä päätöksiä sen sijaan, että tilanne on jumittunut ”puolesta/vastaan-nahisteluksi”.

Pieniä huomioita syyskuiselta sunnuntailta

Kävin tänään kenkäkaupassa ja olin ulkona yhteensä noin tunnin. Tänä aikana ehdin tehdä muutamia arkipäiväisiä huomioita näkemästäni.

-          Ahtauduin täpötäyteen vesibussiin, jossa ei ollut mitään tarvetta pitää kiinni, koska tilaa oli juuri ja juuri hengittämiseen. Jäädessäni pois eräs nuori äiti auttoi minua kohti uloskäyntiä työntämällä minua yläviistoon ohi hänen lastenvaunujensa. Ihan siis avuliaasti, eikä tönien. Mukavaa, että muutkin osaavat ottaa tällaiset tilanteet huumorilla.

-          Vesi oli puolenpäivän aikaan niin korkealla (n. 95cm), että gondolin lipuessa kohti erästä siltaa oli sen alaosa gondolieerin kainalon alapuolella. En jäänyt katsomaan, kuinka paljon gondolieeri joutui kyykistymään mahtuakseen sillan ali.

-          Vaikka säät ovat viilentyneet, näyttää matkailusesonki jatkuvan vielä entisellään. Kaupunki oli pullollaan ihmisiä ja erityisesti suurempia turistiryhmiä. Tämä saattaa myös johtua viikonpäivästä ja kellonajasta. Ilmassa oli sama tuoksu kuin yhdeksän vuotta sitten, ensimmäisinä päivinäni Venetsiassa.

-          Näin ehkä lihavimman koskaan näkemäni kultaisennoutajan. Ei ihme, ettei koira jaksanut muuta tehdä kuin maata keskellä katua surullisennäköisenä.

-          Takaisin tullessa vaporetossa oli runsaasti tilaa. Nuori merimiespari halaili rakastuneina valkoisissa univormuissaan. Mikä on merimiehen naispuolinen versio? Tässä tapauksessa kyseessä olivat siis nainen ja mies, jotka näyttivät niin onnellisilta, että itseäkin alkoi hymyilyttää.

Hyvää sunnuntaita kaikille!