Keskiviikon tulvista on taas selvitty. Aamulla vedenkorkeus jäi odotettua matalammalle, kun taas illan ennustusta venkslattiin edestakaisin monen monta kertaa. Koska illalla ennuste nousi vielä 140 cm lukemaan (jota ei kyllä todellisuudessa saavutettu), ehdin kerrankin olohuoneen ikkunan ääreen kuuntelemaan "uusia" sireenejä. Sireenithän soivat muutamaa tuntia ennen ennusteiden korkeinta hetkeä ja vedenkorkeuden noustessa erityisen korkealle niitä soitetaan vielä uudelleen. Ilmeisesti. Joka tapauksessa sireeninsoiton alussa kuuluu vielä näyte aiemmista, toisen maailmansodan aikaisista sireeneistä, minkä jälkeen alkaa uusien sireenien soitto. Niiden äänestä tuleekin jonkin scifi-leffan soundtrack mieleen. Erikoista.
Itse noteeraan acqua altan siinä vaiheessa, kun ennusteissa vedenkorkeus menee 120 cm yläpuolelle. Eiliselle oli ennustettu vain 110 cm vedenkorkeutta, joten en edes ajatellut asiaa lähtiessäni ulos. Hieman turhan monen aperitiivin ja aina yhtä ihanan Anforan pizzan jälkeen lähdimme kohti Zatteren vesibussipysäkkiä. Hieman epävarmoina siitä, riittäisikö vauhtimme seuraavaan vesibussiin, kävelimme Rio Marinin kautta kohti San Roccoa.
Kaikista vaikeuksista huolimatta täytyy sanoa, että omasta mielestäni kanaalit ovat kauneimmillaan veden ollessa koholla. Niinä hetkinä, jolloin kanaalit näyttävät juuri sille vedenkorkeudelle tehdyiltä. Jos olisi hyvä kamera, saisi näinä iltoina upeita kuvia. San Roccolta jatkoimme paloaseman ohi San Barnaballe ja siitä kohti Tolettaa. Täällä törmäsimmekin sitten veteen. Erityisesti tässä hämmästytti vesialueen sijainti, sillä luulisi vettä olevan kanaalien varrella, eikä keskellä talojen ympäröimää katua. Vettä ei tiellä muutamaa senttiä enempää ollut, mutta suolavesi ei tee kovin hyvää kengille, joten kiersimme yhden talon takaa jatkaaksemme vesialueen jälkeen samaa tietä eteenpäin. Fondamenta Nanilla oli vettä, joten kävelimme kanaalin toista puolta viinibaarin eteen laskeutuvalle sillalle asti. Sillan toisella puolella vanhempi mies huomautti, että kadulla olisi vettä. Kävimme vielä tarkastamassa tilanteen, mutta eihän siitä ohi päässyt, ellei olisi halunnut leikkiä nuorallatanssijaa kaiteen päällä. Vielä hieman ripeämpää tahtia kiersimme Sant'Agnesen kautta Zatterelle ehtien juuri sopivasti saapuvaan vesibussiin.
Tällaiset reissut ovat hyviä. Sant'Agnesen reitti oli minun ideani, mutta yleisellä tasolla A tuntee kaupungin korkeat ja matalat alueet huomattavasti paremmin. Tästä syystä on paljon helpompi kulkea hänen kanssaan veden ollessa korkealla, sillä katujen korkeuden lisäksi hänellä on päässään vaihtoehtoisten reittien koko kirjo. Itse taas jossain vaiheessa saattaisin kyllästyä vaihtoehtoisten reittien puutteessa kahlaten sitten suolavedessä päästäkseni kotiin ja nukkumaan. Ei olisi ensimmäinen kerta.