Biennale 2013

Jos Helsinki oli muuttunut vuodessa, niin Venetsia oli muuttunut viikossa. Tähän on syynä huomenna avautuva taidebiennaali. Olohuoneen ikkunasta katsellessa näkee heti kolme muutosta. Giudeccan saarella sijaitsevan hostellin kunnostustyöt on saatu päätökseen (ainakin ulkosivun osalta), ja hostellin edessä oli vielä eilen illalla parkissa yksi normaalisti Lidon saarelle kulkeva ferry boat (suurempi lautta, jolla kuljetetaan myös autoja). Pohdin yli päivän verran, että liittyykö lautta biennaaliin vai hostellin korjaustöihin, mutta lautassa näkyi olevan valkokangas, joten eiköhän siinä taiteesta ollut kyse. Illalla siellä oli ilmeisesti jotkin avajaisjuhlat. Saluten kirkon takana on parkissa useampi ökyjahti. Todennäköisesti niissä majailee biennaalivieraita, jotka kartuttanevat venepaikkojen vuokran muodossa kunnan kassoja roimasti. San Giorgion saarelle on pystytetty pumpattu, 12-metrinen, alaston, violetti, raskaanaoleva nainen. Se on kuulemma suurennos saarella sijaitsevissa Fondazione Cinin tiloissa esillä olevasta taideteoksesta. Ensimmäiset valitukset ovat jo tulleet tästä aiheesta. Ei kuulemma sovi kaupunkikuvaan.

En ole koskaan käynyt biennaalissa, en tässä parittomina vuosina järjestettävässä taidetapahtumassa, enkä sen parillisina vuosina järjestettävässä arkkitehtuurisisaruksessakaan. Vaikkei tätä varmaankaan saisikaan tunnustaa. Ilmeisesti tapahtumat ovat kyllä näkemisen arvoisia, mutta koen ymmärtäväni taiteesta (ja arkkitehtuurista) liian vähän, jotta liput olisivat minun osaltani hintansa väärti. Ehkä vielä jonakin vuonna itsekin menen. Nyt kun katsoin noita lippujen hintoja, niin eivät ne niin pahoilta edes näyttäneet.

La Biennale di Venezia avautuu tänä vuonna 1.6. ja on auki 24.11. asti. Aukioloajat ovat Giardinin ja Arsenalen näyttelyalueiden suhteen klo 10-18, maanantaisin näyttelyt ovat kiinni. Lippujen hinnoittelu on hieman erikoinen. Kallein lippu maksaa €30 ja on voimassa kahtena peräkkäisenä päivänä Arsenalen ja Giardinin alueilla. €25 hintaisella lipulla taas pääsee kerran kumpaankin paikkaan myös ei-peräkkäisinä päivinä. Erilaisia alennuksia saavat esimerkiksi alle 26-vuotiaat opiskelijat (€14), yli 65-vuotiaat sekä Venetsian asukkaat (€20). Nuorten (14-29-vuotiaiden) kannattaa yleensä hankkia €4 maksava Rolling Venice -kortti, jolla sisäänpääsy maksaa €22, sillä samalla kortilla saa kolmen vuorokauden vaporettolipun hintaan €18.

Pääalueiden lisäksi ympäri Venetsiaa järjestetään erilaisia "sivunäyttelyitä" (eventi collaterali), joiden aukioloajat saattavat poiketa päänäyttelyiden aikatauluista. Sivunäyttelyt eivät kuulu päänäyttelyiden lippuihin, mutta en osaa sanoa, maksavatko ne vai onko ainakin osa ilmaisia. Ehkä nämä asiat tässä tulevien kuukausien aikana vielä selviävät.

Lisätietoja biennaalista:

http://www.labiennale.org/it/arte/

Eventi collaterali:

http://www.labiennale.org/it/arte/esposizione/eventi-collaterali/index.html

Kevättä edelleen odotellessa

Tässä on taas pari viikkoa hujahtanut aivan hetkessä, joten blogikin on ollut vähän kuin vahingossa tauolla. Ensin meni aika joko töissä tai töistä stressatessa, ja sitten pääsin vihdoin pikalomalle Suomeen. Kyllä teki hyvää päästä sinne Pohjolan lämpöön, kun aurinko paistoi melkein koko ajan ja maisemat olivat ihanan kesäiset. Venetsiaan palatessamme saimme rankkasadekuuron niskaamme, ja ilmat ovat muutenkin koleat ja sateiset.

Suunnitelmissa olivat yhdet hääjuhlat sekä perheen ja muutamien ystävien tapaaminen. Kaiken ehdin tehdä, mutta olisi sitä voinut pidempäänkin olla. Ensi kerralla voisi pyrkiä pariin viikkoon, niin ehtisi ihan rauhassa vain olla ja viettää aikaa rakkaiden kanssa. Siskonpoikaa olisi ainakin voinut halia vieläkin enemmän. Tosin nuori herra juoksee jo niin kovaa vauhtia, että halimisesta on tullut kovin haasteellista.

Mielestäni Helsinki oli muuttunut kovasti vuoden aikana. Uusia rakennuksia oli kohonnut kaikkialle, eikä julkinen liikennekään ollut pysynyt samana. Hinnat ovat nousseet niin paljon, että oikein hirvittää. Näin kyllä kaupungin parhaassa mahdollisessa valossa auringon paistaessa ja luonnon kukoistaessa. Ei tullut halua muuttaa takaisin, mutta useammin ja pidempiä lomia haluaisin kyllä viettää. Tämä taisi olla tämän kesän ainoa kunnon matka, vaikka pikainen olikin. Töitä on luvassa marraskuun puoleen väliin saakka, joten ainakaan kovin pitkälle täältä ei ehtisikään. Täytynee siis laittaa roposia sivuun talvea varten, jotta voi kuvitella jonkin hengähdystauon siintävän hamassa tulevaisuudessa. Siihen asti otetaan tietysti vierailijoita vastaan täällä Venetsian päässä. Omissa toiveissa olisi joululoma Suomessa, tosin se saattaa olla minunlaiselleni vilukissalle taas aikamoinen shokki. Toisaalta perheen ja ystävien kanssa vietetty aika saa mitkä tahansa lämpötilat siedettäviksi. Ainakin melkein.

Kiitos vielä kaikille ihanille, joita ehdin tällä reissulla näkemään! Erityinen kiitos Pikkumiehen vanhemmille ja haleja nuorelle herralle, jos hän malttaa hetkeksi haleja varten pysähtyä! <3

Sateen jälkeen

Eilen illalla päivän sateen ja tuulen jäljet olivat näkyvillä rantakadulla. Aallot huuhtoivat kadun reunaa muutamien metrien leveydeltä, vaikka vesi ei tyynenä olisikaan kadulle noussut. Rantakadun reunaa koristivat myös kadulle nousseet levät. Katuroskis oli täynnä rikkoutuneita sateenvarjoja (roskakorista niitä pursusi ulos ainakin viisi).

Sen vähän mukaan, mitä olen näinä vuosina acqua altasta ymmärtänyt, tilanne oli tämä: kovaan rankkasateeseen yhdistyi meren suunnalta puhaltava kova tuuli. Tuuli esti veden virtaamisen takaisin merta kohti, mikä aiheutti sen, että Venetsian alueella vesi pysyi korkealla myös sinä aikana, jolloin sen pitäisi merelle virraten normaalisti laskeutua. Tämän jälkeen vedenpinnan uusi nousu yhdistyi jo paikalla olleeseen veteen, mikä nosti vedenpinnan tavallista korkeammalle. (Pitäisi muuten suomea vähän harjoitella enemmän. Tämä selitys tulisi paljon paremmin italiaksi.)

Keskimäärin acqua alta on lähinnä talvisaikaan tapahtuva ilmiö. Tästä syystä puurampit, joita pitkin yleensä pääsee tärkeimmille paikoille kuivin jaloin, on jo viety kaduilta pois. Jos eilen lähti aamusta liikkeelle, olivat jalat kyllä ihan sateenkin puolesta märät ilman kumisaappaita. Testatuksi tuli. Kävin aamulla ulkona sateenvarjon kanssa. Vettä ei ollut kaduilla, mutta yhdessä vesibussissa kyllä hiukan tulvi (ei vene siis vuotanut, mutta lattialla oli ulkoa tullutta sadevettä, joka valui puolelta toiselle). Vietin ulkona yhteensä korkeintaan 10 minuuttia, mutta housut olivat polviin saakka märät. Sukista olisi puristamalla saanut veden valumaan. Sellaista mukavaa rankkasadetta vaakatasossa. Onneksi ei tarvinnut sen enempää ulkoilla.

Joskus kannattaisi olla ruotsalainen

... esimerkiksi silloin, jos jääkiekko kiinnostaa ja sattuu olemaan Italiassa jääkiekon MM-kisojen aikana. Sport Italia 2 -kanava on nimittäin tainnut näyttää kaikki Ruotsin pelit näiden kisojen aikana. Itseäni ei jääkiekko kovin paljoa kiinnosta, mutta MM-kisoista olen yleensä katsonut Suomen pelit, jos olen ollut sopivaan aikaan kotona. Tämän päivän Suomi-Slovakia-peli näytetään täällä suorana, joten taidan hyödyntää tämän harvinaisen tilaisuuden.

Euroviisujakin on alettu täällä näyttää. Saatan olla väärässä, mutta muistaakseni tämä ei ole aiempina vuosina ollut mikään itsestäänselvyys, eihän Italiakaan ole viisuihin aina osallistunut. Paljon tärkeämpänä pidetään San Remon musiikkifestivaalia, sillä moni italialainen kuuntelee vain italialaista musiikkia, jonka sanoituksetkin ymmärtää. Taitaa tuo Euroviisujen kielipolitiikka saada italialaiset varuilleen, kun laulut eivät olekaan italiaksi.

Ruotsalaisista tulikin mieleeni, että kävin pari päivää sitten lähikirjastossa. Viimeisen vuoden aikana olen kyllä käynyt useampiakin kertoja kirjastoissa, mutta graduasioissa, joten käyntini ovat keskittyneet niihin kirjastoihin, joista ei varsinaista iltalukemista löydy. Tai no, jos haluaa sellaista lukemista, jonka avulla nukahtaa helposti, niin ehkä sitten... Mutta niin, ruotsalaiset siis liittyivät tähän siten, että parin Andrea Camillerin Montalbano-dekkarin lisäksi tarttui mukaan myös yksi Henning Mankell.

Olen dekkareiden suurkuluttaja, koska ne ovat yleensä sopivan keveitä ja viihdyttäviä. Kestosuosikkejani ovat nämä Andrea Camillerin Montalbanot, joita löytyy myös Suomen kirjastoista ja niistä tehtyjä tv-elokuvia näytetään muistaakseni välillä Ylen kanavilla. En osaa sanoa kirjojen käännöksistä, mutta alkuperäiskielellä luettuina ne ovat viihdyttäviä myös Camillerin kehittämän sisilialaisen pseudomurteen takia. Italiantaitoisten ei kannata turhaan säikähtää, koska muutaman perussanan opittua on tämän "murteen" lukeminen helppoa. Pienet, sinikantiset Montalbanot (Sellerio-kustantamo) ovat myös käteviä kokonsa takia. Puolentoista tunnin työmatka sujuu hetkessä, kun on kirja seurana.

Venetsiassa asuvalle (tai Venetsiasta haaveilevalle) sopivia dekkareita ovat tietysti Donna Leonin Brunetti-kirjat. Näitä löytyy Suomesta niin suomeksi kuin englanniksikin. Leonin dekkareita ei ole käännetty italiaksi, mikä on harmi, koska itse lukisin mielelläni Venetsiaan sijoittuvista tapahtumista italiaksi (tai Venetsian murteella). Käännöskiellosta on liikkunut erilaisia huhuja. Yhden mukaan Leon pelkää ongelmia kirjoissa esiintyvän yhteiskuntakritiikin vuoksi, kun taas toisen mukaan Leon ei halua tulla tunnetuksi kotikaupungissaan. Mitä tulee tuohon yhteiskuntakritiikkiin, ei se mielestäni ole mitenkään sen kummempaa kuin että kirjoissa saattaa esiintyä henkilöhahmoina esimerkiksi korruptoituneita poliitikkoja, tai että Brunetti huokaa, että jotkin julkiset työt eivät tunnu koskaan etenevän. Ennemmin kuin järkyttävää kaupungin haukkumista sanoisin kyseessä olevan tiettyjen, venetsialaistenkin hyvin tuntemien epäkohtien huomioiminen. Mitä tulee tuohon kuuluisuuteen, niin Leon ainakin jossain vaiheessa opetti Venetsian yliopistossa, joten ehkä hän halusi opiskelijoiden tuntevan hänet enemmänkin opettajana kuin kirjailijana.

Tuo lähikirjasto avasi nyt aivan uuden maailman. Kyseessä on pieni, mutta omasta mielestäni hyvin sekavasti järjestelty kirjasto. Jotenkin kirjat oli järjestetty kovin epämääräisellä tavalla, mutta varmasti sieltä oikeat kirjat löytyy, jos vain tietää, mitä hakee. Itse ehdin pikakäynnillä kartoittaa Camillerit, Mankellit ja Larssonit, joten eiköhän näillä tiedoilla tarpeen tullen vähän aikaa pärjätä. Seuraavalla kerralla taidan mennä kirjastoon vähän aiemmin, jotta ehdin kunnolla kierrellä ennen sulkemisaikaa.

Tämä kirjastointo oli odotettavissa, kun pääsin gradusta eroon. Olen aina lukenut valitettavan vähän opiskeluaikoina. Kouluaikoina luin lähinnä kesälomilla ja sama tahti on jatkunut opiskeluvuosina. Muun kirjallisuuden lukeminen on saanut jotenkin syyllisen olon aikaan, kun oikeasti olisi pitänyt lukea niitä koulukirjoja. Kirjastokäynti kuului siis tähän uudesta vapaa-ajasta nauttimiseen. Gradumateriaalit on siivottu pöydältä pois ja vaatekaapissakin on tehty vaihdos talvesta kesään. Tänään on kyllä satanut kaatamalla, joten aivan kesäisiksi ei vielä kannata ryhtyä. Samaa on nimittäin luvattu vielä viikoksi. Onneksi nyt on kotona kirjoja, joiden parissa voi viettää monta sadepäivää, ja jääkiekkoakin voi tänään katsoa. Ei täällä ole siis mitään hätää!

Vuodet vierivät

Törmäsin viime viikolla sattumalta vanhan au pair -perheeni tyttäreen. Olen vuosien varrella törmännyt satunnaisesti perheen vanhempiin ja poikaan, mutta tyttöä en ollut nähnyt vuosiin. Olin tapaamisesta niin hämilläni, että auoin hetken aikaan kultakalamaisesti suutani, kun yritin selvittää ajatuksiani. Meinasin nimittäin alkaa puhua tytölle suomea. Osittain tässä saattaa tietysti olla syynä se, että normaalielämästä poiketen olin viikon aikana puhunut useampaan kertaan suomea, mutta todennäköisemmin syynä on se, että edellisestä tapaamisesta tuntui kuluneen niin kauan aikaa, että tyttö tuntui kuuluvan edelliseen, eli Suomi-elämään.

Tytön näkeminen oli siitä erikoista, että tapasin hänet ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Viimeisin kerta sijoittuu varmaankin seitsemän, kahdeksan vuoden päähän. Tyttö oli aivan samannäköinen kuin kuusivuotiaana, suuremmassa koossa vain. Perheen isä on pitkä mies, joten jossain vaiheessa tyttökin oli kasvanut minun ohitseni. Se pieni kolmevuotias poikakin on nykyään minua pidempi.

Syksyllä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun muutin ensimmäisen kerran Venetsiaan. Toki omakin elämä on muuttunut siinä ajassa aivan täysin, mutta jotenkin lasten kasvun nähdessä aikaa tuntuu kuluneen vieläkin enemmän. Jossain vaiheessa niistä pienistä ihmisen aluista on tullut ihan oikeita nuoria, aikuisen mitoissa olevia melkein itsenäisiä elämiä. Viime viikolla törmäsin myös entiseen työnantajaani, yhdeksänkymppiseen rouvaan. Hän taas on aivan samanlainen, yhtä eläväinen kuin aiemminkin, aivan kuin hän ei olisi vanhentunut hetkeäkään.

Rusketusraidat... tai ympyrät, kukkaset ja pisarat

Ruskettuminen on jännä ilmiö. Jotkut ihmiset ruskettuvat helposti, toiset palavat aina. Osalla on kaunis, tasavärinen rusketus ja osa taas onnistuu vuodesta toiseen kehittelemään uusia rusketusrajakuvioita. Itselläni on hyvin vaalea iho, tai no, vaalea on ehkä kaunistellusti sanottu. Vitivalkoinen kuvaisi ehkä tilannetta paremmin, tai vampyyrin iho. Valkoinen iho tietysti palaa helposti auringossa, eikä Italian aurinko ole varsinaisesti lempeydestään kuuluisa.

Hurjasta aurinkorasvakulutuksesta huolimatta joka vuosi sattuu vähintäänkin pieni vahinko. Skaala on viime vuosina mennyt pienen pienestä punotuksesta aina vesikelloihin saakka. Tässä suhteessa olen kyllä luopunut toivosta, mutta en sentään aurinkorasvoista ja niiden korkeista suojakertoimista. Jossain vaiheessa vuotta kuitenkin käy hassusti. Lähinnä pyrin minimoimaan vahinkoja. Minusta ei koskaan tule kovin ruskeaa, mutta parhaimmillani yllän sellaiseen perusitalialaisen talvi-ihoon.

Viime vuosina olen rusketuksen tummuusasteen sijaan erikoistunut kuviointiin. Koska vuoden ensimmäinen rantakerta tuottaa yleensä ne pysyvimmät (ja kummallisimmat) rajat, olen vuodesta toiseen kantanut ylläni mitä erikoisempia tuotoksia. Yhtenä vuonna minulla oli vasemman solisluun päädyssä kukkaiskuvio (haluan ajatella sitä kukkaiskuviona, vaikka se ehkä enemmänkin näytti pieneltä lätäköltä). Viime vuonna keskelle otsaani ilmestyi pisaranmuotoinen pisamarykelmä. Olen alkanut epäillä, että minussa olisi hinduverta, koska bindi olisi jo valmiina. Tänä vuonna aloitin ensin kauluspaidan kolmionmuotoisella kaula-aukolla. Torstaina rannalla sainkin sitten punaisen raidan oikeaan kylkeen. Reidestä aina kyynärpäähän asti. Tänä vuonna hauskin on ollut oikean kämmenselän keskellä oleva punainen pallo. Täydellinen ympyrä.

Jos sitä taas ensi kerralla olisi tarkempi. Yleensä laitankin aurinkorasvan jo kotona, niin jokainen sentti tulee kunnolla käytyä läpi. Yleensä sanotaan, että korvannipukat ovat ne, jotka helposti unohtuvat rasvatessa. No, vuosien varrella olen kyllä tämän oppinut. Korvannipukat rasvataan automaattisesti. Viime vuonna opin sitten, että rasvaa kannattaa myös laittaa korvan sisälle. Iho voi nimittäin kuoriutua sieltäkin. Tänä vuonna pitää selvästi oppia, että myös korvan takaa löytyy ihoa, joka kannattaa rasvata. Ystäväni ehdotti ammeen täyttämistä aurinkorasvalla ja kylvyssä käyntiä ennen rannalle menoa. Täytynee testata.

Muutoksia lentokenttäbussin aikatauluihin

Lentokentän ja Venetsian väliä kulkeva bussi numero 5 on tällä hetkellä poikkeusreitillä, kuten monet muutkin. Matkan varrelle osuu tietöitä, kun raitiovaunua yritetään saada tuotua Venetsiaan, joten osa bussien normaalisti kulkemista teistä on tällä hetkellä pois käytöstä. Numero 5 lähtee päätepysäkeiltä edelleen päiväsaikaan minuutein 10, 25, 40 ja 55, mutta matka-aikaa kannattaa varata hieman enemmän, noin 30-35 minuuttia.

Toinen suuri muutos on se, että nykyään bussin sunnuntaiaikataulut eroavat muista päivistä. Vaporettoaikataulut ovat yleensä samat kaikkina viikonpäivinä, ja lentokenttäbussikin on kulkenut samoilla aikatauluilla ainakin kymmenen vuotta. Kyseessä on siis suorastaan järisyttävä muutos. Sunnuntaipäivisin bussi numero lähtee Venetsian päästä minuutein 00, 20 ja 40, ja vastaavasti lentokentältä minuutein 10, 30 ja 50. Aikaisin aamulla ja myöhään illalla näissäkin on hieman vaihtelua.

Poikkeusreitillä taidetaan mennä myöhään syksyyn asti, joten tämän vuoden matkustussesongin aikana tilanne tulee olemaan tämä. Toivomuslistalla olisi, ettei matkan varrella sattuisi onnettomuuksia, koska kaistojen ollessa rajoitettuja onnettomuus saattaisi helposti jumittaa sekä Mestren että Venetsian liikenteen tunneiksi.

Lisätietoja aikatauluista ja reittimuutoksista:

www.actv.it

Kun vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa

Syntymäpäivät ja vappukin menivät vielä gradun parissa ahertaessa, mutta nyt työ on vihdoin palautettu ja voi hengähtää helpotuksesta. Olo on aika kummallinen. Koko ajan on sellainen tunne, että jotain pitäisi tehdä. Vuosien jälkeen pitää varmaankin opetella uudestaan, että vapaa-aika on todellakin vapaa-aikaa. Silloin ei täydy tehdä mitään, jos ei huvita. Vuosien opinnot ovat kasassa, mutta olo on oikeastaan aika haikea. Gradun tekoa en kaipaa kyllä lainkaan. Minua ei ole tehty yksin opiskelemaan, vaikka loppuvaiheessa (tapojeni mukaisesti silloin, kun aikaa oli enää liian vähän jäljellä) ehdinkin hieman innostua. Kursseja ja yliopistoelämää jään kyllä kaipaamaan. Hyviä vuosia on takana.

Nyt voikin sitten keskittyä töihin ja siitä vapaa-ajasta nauttimiseen. Kirjastossa pitäisi käydä (ihan niin kuin niitä ei olisi viime aikoina nähtykään), jotta saisi jotain lukemista. Sellaista, joka ei liity opintoihin lainkaan. Oikeastaan vaikeampi tehtävä kuin luulisi. Tällä hetkellä yöpöydällä on Jane Austinin Järki ja tunteet italiaksi. Sitäkin lukiessa tarinaa enemmän huomio kiinnittyy niihin asioihin, joita gradussani tutkin. Eipä tuo kyllä haittaa, kunhan en nyt keksi jotain järkyttävän hienoa uutta teoriaa, jota en tajunnut graduun laittaa. Sepä vasta ärsyttäisi.

Gradun palautuksen jälkeen otin kevyen laskun työelämään kuuden päivän työputkella. Kiva päästä vihdoin ihmisten pariin ja jotain konkreettista tekemään. Tänään olin muuten Helsingissä rakennetussa laivassa sisällä. Tiistaina vien näillä näkymin suomalaisia risteilymatkustajia päiväretkelle. Ja vielä sanovat, ettei suomesta ole hyötyä ulkomailla! Kielitaidosta on tullut uusi valttikorttini työelämässä. Olen jättänyt turhat häpeilyt siitä, etten osaa jotain kieltä täydellisesti, joten pystyn työskentelemään viidellä kielellä. Virkamiesruotsin suoritus ei saa minua laskemaan sitä mukaan työkieliini, koska on kulunut aivan liian kauan siitä, kun oikeasti pystyin ruotsia puhumaan. Lukioranska ei myöskään minua vakuuta, vaikka ranskaa eilen pariin kertaan sönkkäsinkin. Niin ja osa graduni lähdemateriaalista oli ranskaksi, mutta se onkin toinen tarina.

Ilmat alkavat hiljalleen lämmetä. Tänäänkin ollaan hellelukemissa, vaikka aamulla oli niin sumuista, ettei ikkunasta nähnyt ulos, ja päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta. Nyt kyllä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Epävakaisuus taitaa olla viimeaikaisen sään sana. Tällekin viikolle on taidettu luvata sadetta suunnilleen joka päivälle, mutta jos sadepäivät ovat tällaisia, niin antaa tulla vaan. Kunhan vihdoin opin rentoutumaan vapaa-ajalla, niin loppukevät ja kesä taitavat sujua pääosin ulkona. Vuosi tässä onkin kyhjötetty sisällä konetta tihrustaen, joten ehkä on jo aikakin!