maanantai 16. joulukuuta 2013

Hiljaa hyvä tulee

Koko viikko on pitänyt tänne kirjoitella matkasta ja muutenkin, mutta jotenkin blogger on koko tämän ajan jumitellut. Tai siis joka kerta, kun olen yrittänyt kirjautua. Fiksuhan olisi tietysti kirjoitellut tänä aikana monta tekstiä hyvää lataushetkeä odottamaan, mutta itse olen keskittynyt lähinnä pasianssiin ja youtubeen.

Yritän tehdä hiukan kattavamman postauksen New Yorkista lähipäivinä. Nyt on liian nälkä/väsy/ajatukset muualla. Tällä viikolla olisin (niinpä tietysti) muutenkin kirjoittanut mielelläni lakoista ja mielenosoituksista, joita on riittänyt runsaasti. Täällä puhkesi lähestulkoon mellakka. Siis Venetsiassa, jossa ei ikinä tapahdu mitään! Tai no ehkä kyseessä oli ennemmin väkivaltainen mielenosoitus, mutta kuitenkin. Uskomatonta!

Toivottavasti saan jo huomenna kirjoitettua enemmän.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jo joulukuu

Yhtäkkiä ollaankin jo joulukuussa. Vuosi on mennyt hirveää vauhtia. Alkuvuosi kyllä tuntuu jo kaukaiselta, silloinhan väänsin vielä gradua. Aika, jonka olen tyytyväisesti melkein unohtanut. Töiden alettua päivät, viikot ja kuukaudet ovatkin vilisseet silmissä. Nyt ovat työt taas loppuneet, joten muullekin elämälle olisi aikaa. Työkavereiden kanssa olemme kaikki olleet aivan yhtä kummissamme, kun on ollut ensimmäiset vapaat lauantait yli puoleen vuoteen. Mitäs ne normaalit ihmiset tekevätkään lauantaina? Toisaalta Venetsia on siitä(kin) kiva paikka, että ei täällä ole viikonpäivillä niin väliä. Suurin osa ihmisistä tekee töitä hieman muilla kuin virastoajoilla, joten maanantai on aivan yhtä hyvä päivä käydä ulkona kuin lauantaikin. Ei sillä että tässä olisi maanantaisinkaan hirveästi ulkoiltu. Lyhyiden välimatkojen ansiosta taas ystävien näkeminen pikaisesti vaikkapa yhden spritzin merkeissä ei tunnu lainkaan turhauttavalta, kun tapaamispaikkaan pääseminen ei kestä ikuisuuksia.

Itselleni on tullut töiden loputtua hieman yksinäinen olo. Töiden parissa tapasi jatkuvasti uusia ihmisiä, ja viihdyin työkavereiden kanssa mainiosti. Jatkuva aikatauluiltaan täysin holtiton työnteko kuitenkin on vähentänyt kontaktejani vanhoihin ystäviini, joita ei täällä muutenkaan ollut mitenkään liiaksi. Ystäväpiirini on täällä ollut aina kohtalaisen pieni, mutta Suomessa asumieni vuosien aikana se on tietysti siitäkin pienentynyt, kun osa ystävistä on muuttanut minun tapaani pois Venetsiasta, ja osan kanssa on vain yhteydenpito jäänyt. Eikä se toisaalta ole edes outoa. Tutustuin uusiin ihmisiin erityisesti opiskeluiden aikana viimeisenä vuotena täällä asuessani. Sen jälkeen olinkin yli viisi vuotta Suomessa. Vaaditaan aika erityistä suhdetta, jos vajaan vuoden tutustumisen jälkeen jatketaan aktiivisesti yhteydenpitoa puolen vuosikymmenen ajan. Joidenkin kanssa tämä on onnistunut, toisten ei. Itse olen hyvin hidas ystävystymään, ja toisaalta täällä koko elämänsä asuneilla on tietysti jo omat ystäväpiirinsä valmiina, joten samanlaista "tarvetta" uusien ystävien löytämiseen ei ole.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että pitäisi aktiivisesti alkaa laajentaa kaveripiiriäni täällä. Työkavereiden kanssa olemme vielä olleet jonkin verran yhteydessä. Toivottavasti sieltä jää joitakin ihania ihmisiä elämääni, vaikka töiden suhteen polkumme eroavatkin. Yksi suuri syy, miksi voisin harkita jatkoa samassa työpaikassa (vaikka monet muut syyt sotivat tällaista ratkaisua vastaan), ovat juuri työkaverit. Moni on kuitenkin vaihtamassa töitä, joten kaikkia samoja naamoja sitä tuskin tulisi edes näkemään, mutta toisaalta ehkä niissä uusissakin olisi mukavia tyyppejä. Hieman kauhistuttaa ajatus siitä, että saatan ensi vuonna päätyä taas johonkin hyvin itsenäiseen työhön, jossa ei muita ihmisiä oikein näekään. Sitä olen kyllä monet kerrat kaivannut, mutta silloin tarvitaan vapaa-aikaan paljon muita ihmisiä. Kasoittain. Laumoittain. Vähän niin kuin Venetsiassa karnevaaliaikaan.

Tällaisia asioita pyörii mielessäni työnhakua ajatellessani. No mietin minä oikeasti sitä itse työtäkin. Varsinainen työnhaku alkaa viikon päästä, kun palaan matkoilta. Sitä ennen en ole viitsinyt tehdä asialle mitään, ettei vain kävisi niin, että se ainoa haastattelu täydelliseen työpaikkaan osuisi juuri matkan ajalle. Eipä olisi eka kerta. Välttääkseni tuollaista tilannetta olen siis päättänyt aloittaa etsinnän vasta viikon päästä. Ja ehkä hiukan siksikin, että vihaan työnhakua.

Vesibussi lähtee huomenna aamulla klo 3.30. Pitäisi varmaan pakata. Aamulla sitä tuskin ehtii. New York kutsuu, jatketaan Venetsiasta taas viikon päästä.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Gran Teatro La Fenice


Eilisen juhlapäivän kunniaksi venetsialaiset pääsivät ilmaiseksi tutustumaan La Fenice -oopperataloon. Kyseessä on Venetsian kuuluisin ooppera, joka on nimensä mukaisesti palanut useampaan kertaan ja noussut Feeniks-linnun tavoin uudelleen tuhkistaan. Alkuperäinen oopperatalo rakennettiin 1700-luvun lopulla. Sen palettua uusi ooppera rakennettiin vanhaa vastaavaksi 1800-luvulla. Viimeisin tulipalo syttyi 1996, joten suuri osa venetsialaisista muistaa tapahtuman, ja nykyinen oopperatalo avattiin kymmenen vuotta sitten. Oopperataloon on venetsialaiseen tapaan kaksi sisäänkäyntiä. Campo San Fantinin puolella on alla näkyvä sisäänkäynti, mutta toki rakennukseen on päästävä myös vesiteitse, sillä 1700-luvulla aateliset tulivat oopperaan tietysti gondolikyydillä.
Äärimmäisen huono kuva oopperatalon julkisivusta

Olin yllättynyt, sillä La Fenice oli käytännössä tyhjillään mennessäni sinne. Sain mukaani audioguidan, sellaisen puhelimennäköisen laitteen, josta sain kierroksen aikana kuunnella opastusta. Kai sille on suomeksikin jokin nimitys, ei vain tule mieleen... Opastus oli erinomainen ja sain todellakin itsekseni kierrellä oopperatalon saleja kuunnellessani samalla paikan historiaa. Tanssisalissa yksinäni istuessani ja tuttua oopperamusiikkia luurista kuunnellessani meinasin alkaa itkeä. Koko paikka on aivan uskomattoman upea.

En edes tiennyt, että oopperataloa voisi päästä tällä tavalla kiertelemään, enkä varsinkaan olisi ajatellut, että tulisin kierrosta tänne suosittelemaan, mutta näin siinä vain kävi. Yleensä La Feniceen pääsee tutustumaan klo 9.30-18 ja sisäänpääsy maksaa €9 (alle 26-vuotiaat opiskelijat ja yli 65-vuotiaat hintaan €6,50, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi). Luurin saa mukaansa ilmaiseksi, kun jättää henkilöllisyystodistuksen pantiksi, ja selostus on saatavilla italiaksi, englanniksi, espanjaksi, saksaksi ja ranskaksi. Jos oopperatalossa haluaa ottaa kuvia, maksetaan lipunmyyntiin €3, jolloin saa rintaan liimattavaksi valokuvaukseen oikeuttavan tarran. Itse en tuota tarraa ottanut, mutta ensi kerralla pitää varmasti panostaa tuon hurjan summan verran.

Lisätietoja:
http://www.teatrolafenice.it/site/index.php

torstai 21. marraskuuta 2013

Madonna della Salute 2013


Tänään on taas juhlittu 1600-luvulla Venetsiassa riehuneen ruton loppua Festa della Saluten muodossa. Kuvia en tänään pahemmin ottanut, mutta silta on ylitetty, kynttilä on sytytetty läheisten terveyden toiveena ja munkkikin on syöty. Santa Maria della Saluten kirkon alttarin Madonna ja Jeesus-lapsi ovat saaneet kultakoristeet ja tein taas koko kierroksen kirkon sakastin kautta.

Messua kuuntelin vain puoleen väliin oikeastaan vahingossa. Tai siis vahingossa vain puoleen väliin. Sitten massat lähtivät liikkumaan kohti kirkon sakastia, joten päätin mennä ryppään mukana. Huomenna palaamme ystävien kera syömään läheisistä herkkukojuista frittellat. Tänään päädyin ihan tavalliseen suklaakuorrutteiseen donitsiin.

Kirkosta lähtiessäni taivas oli jo pilvessä ja siltaa ylittäessäni pilvet olivat muuttuneet uhkaavan synkiksi, mutta sade pysyi poissa vielä muutaman tunnin ajan. Juhlan kunniaksi kävin vielä sivistämässä itseäni ja hyödyntämässä venetsialaisuuttani, mutta siitä lisää huomenna.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Askel kohti venetsialaisuutta

Pari päivää sitten muutuin jälleen astetta venetsialaisemmaksi. Ensiksi muutamia taustatietoja:

1) Olen niitä ihmisiä, jotka eivät katso ikkunasta ulos ennen kuin poistuvat aamulla kotoa. Näin ollen menen vaatetuksessa edellisen päivän tuntumien mukaan, enkä tajua ottaa sateenvarjoa mukaan, ellei sadepäivästä ole etukäteen ollut puhetta. Silloinkin saatan kyllä unohtaa sateenvarjon kotiin. Jos totta puhutaan, katson kyllä nykyään aamulla ikkunasta ulos, mutta vain siksi, että olohuoneessa ei ole verhoja, en niinkään säätilannetta tarkkaillakseni.

2) Puhelimeni on mummomallia. Tai no oikeastaan mummini puhelin on kyllä omaani uudenaikaisempi. Joka tapauksessa en siis omista älypuhelinta, joten kaikki internetistä löytyvä tieto vaatii aina koneen avaamista. Aika harvoina aamuina ehdin konetta kuitenkaan avaamaan. Viime aikoina olen alkanut kyllä miettiä, pitäisikö minun kuitenkin hankkia uusi puhelin, mutta toistaiseksi samalla vanhalla mennään.

3) Olen huono arvioimaan vedenkorkeutta silmämääräisesti ja vielä huonommin tunnen Venetsian korkeita ja matalia kohtia. Hiljalleen tähän harjaantuu, mutta vielä on paljon opittavaa. Tällä hetkellä suurin ongelmani on 95 cm vedenkorkeuden ylitys, jonka jälkeen toinen käyttämistäni vesibussilinjoista ei kulje. Koska lähimmällä vesibussipysäkillä ei ole reaaliaikaista aikataulunäyttöä, olen jo tänä vuonna kerran odottanut puoli tuntia turhaan vesibussia ennen kuin tajusin, että vesi taitaa olla turhan korkealla, jotta motoscafo koskaan tulisi. Olin vain ajatellut sen olevan tapansa mukaan reilusti myöhässä.

4) Kaikkien Venetsiassa asumieni vuosien aikana olen kuullut acqua alta -sireenit yhteensä ehkä kymmenisen kertaa. Eräänä yönä näin niistä kyllä unta. Tilanne on siinä mielessä erikoinen, että nuo sireenithän soivat aina, kun vedenkorkeudenennuste on yli 110 cm. Tai siis kolmisen tuntia ennen tuon rajan ylitystä. Sireenejä on Venetsian historiallisessa keskustassa 15, joten ne kuuluvat kyllä kaikkialle. Usein korkeimmat piikit ovat aamupäivällä, joten sireenit soivat aikaisin aamulla nukkuessani. En tiedä, olenko koskaan tästä maininnut, mutta olen lapsuudessani nukkunut katkotta myös pommin räjähtäessä joidenkin satojen metrien päässä. Pienet sireenit eivät siis untani häiritse.

Nämä perustiedot huomioituani päädyin lopulta toissapäivänä kirjautumaan kunnan tekstiviestilistalle. Nyt saan viestin joka kerta, kun vedenkorkeuden arvioidaan nousevan yli 110 cm tai edeltävän ennustuksen muuttuessa. Vajaan kahden vuorokauden aikana olen saanut jo kolme tekstiviestiä. Täytynee muistaa pitää puhelin öisin äänettömällä. Viestit ovat varsin ytimekkäitä: "ICPSM 12.45 Maree previste - Mercoledì ore 11 cm 125 codice arancio. Giovedì ore 11.30 cm 110 codice arancio. Info 0412311996". Saa nähdä, helpottaako tämä palvelu elämääni, mutta ainakaan minun ei tarvitse joka välissä käydä internetissä kurkkimassa viimeisintä ennustetta.

Vedenkorkeuden ennusteet:
http://www.comune.venezia.it/flex/cm/pages/ServeBLOB.php/L/IT/IDPagina/2104
Kirjautuminen tekstiviesti- ja sähköpostipalveluun:
http://portale.comune.venezia.it/maree/iscrizione

tiistai 19. marraskuuta 2013

Venetsian osoitteisto


Yksi Venetsian erikoisuuksista on käytössä oleva osoitesysteemi. Venetsian historiallisessa keskustassa osoitteet ovat muodossa kaupunginosa (sestiere) + numero. Tämä tarkoittaa sitä, että kotiosoite voi olla vaikkapa Castello 6035. Venetsian kuusi kaupunginosaa ovat Cannaregio, San Marco, Castello, Dorsoduro, San Polo ja Santa Croce. Katujen nimiä ei siis käytetä, eikä se olisi järkevääkään, sillä Venetsiassa on esimerkiksi (Muranon saari mukaan lukien) seitsemän katua nimeltä Calle de Mezo.

Koska kaupunginosien sisällä numerot eivät kasva loogisessa järjestyksessä, kannattaa uutta paikkaa etsiessä selvittää, mitä lähettyvillä on. Esimerkiksi lähimmän aukion (campo) löytäminen on jo helpompaa. Paikalliset kun yleensä tuntevat aukiot, mutta eivät välttämättä katuja tai varsinkaan talojen numeroita.

Katukyltit ovat talojen seiniin valkoiselle pohjalle mustin kirjaimin maalattuja freskoja, joita kutsutaan nimellä nizioleto (sana tarkoittaa pientä nenäliinaa). Nimet on merkitty kyltteihin Venetsian murteella, joten ne saattavat poiketa jonkin verran kartoista löytyvistä nimistä. Ei siis kannata hätääntyä, jos kirjaimet eivät täysin täsmää. Viime aikoina kylttien kirjoitusasusta on ollut paljon puhetta, sillä monia kylttejä on ”korjattu” italialaisempaan suuntaan. Näistä muutoksista on noussut suuri skandaali, kun Venetsian väestö on vaatinut perinteisen muodon säilyttämistä. Murteella kirjoitetut katukyltit ovat osa kulttuuriperintöä, jonka itsekin haluaisin täällä pysyvän. Paikannimet ovat usein vahvasti kytköksissä alueen historiaan. Frezzarian alueella valmistettiin nuolia, Spadarian alueella taas miekkoja. Erbarian alueella sijaitsee edelleen Rialton vihannestori, kun taas Pescariasta löytyvät kalatiskit. Ns. maailman vanhimmasta ammatista kertovat niin Ponte delle Tette, Carampane kuin Calle de la Mandola. Toleta ei liity millään tapaa käymälään, vaan se viittaa kanaalin yli asetettuun, sillan virkaa toimittaneeseen pieneen levyyn (tola, it. ”tavola”, toleta, it. ”tavoletta”).

Sanat, joita Venetsiassa käytetään paikannimissä eroavat myös muusta Italiasta. Yleisimpiä ovat varmasti calle ja campo. Jos muissa kaupungeissa kadut kulkevat nimillä via, strada tai corso, Venetsiassa yleisnimitys on calle. Venetsiassa on vain yksi piazza, Piazza San Marco. Muut aukiot ovat campoja tai campielloja. Jos joku sanoo olevansa ”in piazza”, hän on siis varmasti Pyhän Markuksen torilla. Muita katuja ja kujia tarkoittavia sanoja ovat ramo, ruga ja salizada. Fondamenta on kanaalinvartta kulkeva katu, samoin kuin leveämmässä mittakaavassa riva. Sotoportego on esimerkiksi rakennuksen ali kulkeva katettu tie. Rio terà tarkoittaa täytettyä kanaalia (eli nykyistä, yleensä hieman leveämpää, katua), kun taas piscina on täytetty vesiallas.

Yllä olevassa kuvassa on suosikkini: Castellon kaupunginosasta läheltä Campo Santa Maria Formosaa (Pyhän Muodokkaan Marian aukiota) löytyy Ramo va in campo, ”kuja menee aukiolle” tai jos otetaan sanojen italialaisemmat merkitykset mukaan, niin ”oksa menee pellolle”. Hellyyttävää.

Esimerkiksi hotellit antavat joskus myös kadun nimen, mutta yleensä nettisivuilta löytyy myös kartta ja saapumisohjeet. Jos hotellin haluaa Venetsian historiallisesta keskustasta, kannattaa muistaa, että jos hotellin osoite alkaa sanalla Via, se ei todennäköisesti ole keskustassa. Historiallisen keskustan ainoat viat kun taitavat olla Via Garibaldi ja Via Vittorio Emanuele.

Hyödyllinen sivu paikkojen löytämiseen, jos tiedossa on vain kaupunginosa ja numero:
http://ombra.net/

maanantai 18. marraskuuta 2013

Vettä joka suunnasta

Huomisaamun vedenkorkeuden ennustetta on nostettu viidellä sentillä. Tällä hetkellä veden arvioidaan olevan korkeimmillaan (125cm) klo 10.35. Tuo vedenkorkeus tarkoittaa sitä, että reilu kolmannes Venetsiasta on veden alla. Koska vesi ei nouse eikä laske ihan hetkessä, niin veden arvioidaan olevan neljän tunnin ajan (8.30-12.30) yli 110 cm lukemissa. Kumisaappaat ovat siis tarpeen. Hetken jo ajattelin, että voisin reippaana tyttönä lähteä ottamaan muutamia kuvia veden peittämistä kaduista. Sitten muistin taas, että koko päiväksi on luvattu sadetta, joten ehkä jätän tuon kuvauskeikan kuitenkin väliin.

Torstaina juhlitaan taas Venetsian vapautumista 1600-luvulla riehuneesta rutosta Madonna della Salute -juhlan merkeissä. Tapahtumaa varten Canal Granden yli kulkevaa siltaa rakennetaan parhaillaan, mutta sillan avajaiset myöhästyvät tänä vuonna muutamalla tunnilla. Sillan piti nimittäin avautua huomenna klo 10.30, mutta sattuneesta syystä se avataankin vasta klo 14. Sen jälkeen Canal Granden pääsee taas viiden päivän ajan ylittämään kävellen Santa Maria del Giglion kohdalta. Tuo Saluten kirkkohan on suosikkikirkkoni Venetsiassa, joten jonakin sateettomana hetkenä taidan sinne tänäkin vuonna mennä. Ja ehkä pistäytyä samalla läheisillä herkkukojuilla. Ruokahalu kun ei ole viileämpien ilmojen alettua lainkaan vähentynyt. Olen tainnut oppia muumeilta tämän talvea varten tankkaamisen. Tosin en kyllä syö kuusenneulasia, vaan keskityn hiukan maukkaampiin vaihtoehtoihin. Ei millään pahalla kuusenneulasia kohtaan. Enkä kyllä käy talviunillekaan, vaikka usein kyllä tekisi mieli. Hmm, en ole tainnut olla kovin tarkkaavaisena muumien opeissa.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Lakkojen loppu

Täällä on viime aikoina lakkoiltu oikein kunnolla. Julkisen liikenteen italialainen lakko ei aiheuta enää aivan yhtä paljoa ongelmia kuin ennen talviaikatauluihin siirtymistä, sillä matka-aikoja on pidennetty jonkin verran muutoksen yhteydessä. Valitettavasti vaporettojen minuutilleen aikataulussa pysyminen taitaa kuitenkin olla historiaa. Nykyään vesibussit kuitenkin yleensä tulevat ainakin jossain vaiheessa, mikä on tietysti lohduttavaa.

Keskiviikkona taksi- ja tavarankuljetusveneet aloittivat lakon vesiliikenteeseen kaavailtuja muutoksia vastaan. Taksiveneiden lakko vaikutti tietysti lähes yksinomaan turistien elämään. Olipas muuten paras mahdollinen hetki järjestää tärkeä tapahtuma Giudeccan saarella sijaitsevalla hotellilla... Tavarankuljetusveneiden lakko taas olisi pidemmän päälle vaikuttanut niin turistien kuin venetsialaistenkin elämään, sillä jo muutaman päivän lakkoilun jälkeen tietyt elintarvikkeet alkoivat loppua kaupoista ja ravintoloista, puhumattakaan esimerkiksi hotellien liinavaatteiden pesulakuljetusten loppumisen aiheuttamista ongelmista. Huhujen mukaan myös postiveneiden kulkua pyrittiin estämään, samoin kuin La Fenice -teatterin lavasteiden kuljetusta.

Eilen oli vielä näiden lisäksi julkisen liikenteen kolmen tunnin lakko. Kolmen tunnin lakot hankaloittavat liikkumista usein 24 tunnin lakkoa enemmän, sillä lyhyiden lakkojen aikana edes yhteyksiä saarille ei taata. Tähän kun vielä lisättiin koko päivän kestänyt sade ja aamuinen acqua alta, niin eilinen päivä näyttäytyi varsin mainiona. Omaan elämääni nämä eivät kyllä todellisuudessa pahemmin vaikuttaneet. Lehtitietojen mukaan julkisen liikenteen lakkoon osallistui sitä paitsi vain 13% vaporetoista, joten ilmeisesti vesiliikenne kulki ainakin jollakin tasolla.

Eilen illalla taksi-ja tavarankuljetusveneet lopettivat lakkonsa. Kaupungin kanssa päästiin ilmeisesti jonkinlaiseen sopuun ja tänään taksiveneet ovat jo kulkeneet normaalisti ja liikkeet pääsevät vihdoin täyttämään varastojaan. Olisikohan tässä taas hetkeksi riittävästi lakkoja. Olisin voinut tietysti kysellä tänään taksikuskeilta heidän mielipidettään tilanteesta. Melkein jo ystävystyin yhden taksikuskin kanssa, kun sama henkilö hoiti tämän aamun töistäni neljä, joten häneltä olisin voinut vähän udella. Tai siltä toiselta taksikuskilta, jonka kanssa reissasin Muranoon ja takaisin. Tänä aamuna olin kuitenki herännyt kahdelta (tai oikeastaan jo yhdeltä, sillä heräsin tekstiviestiin, enkä enää saanut unta sen jälkeen), joten ajatus ei ehkä kulkenut kovin vauhdikkaasti. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun matkustin ihan työn puolesta yksinäni taksilla. Jos siis ei lasketa mukaan kaikkia niitä kertoja, joina olen pumminut kyydin ystävällisiltä taksikuskeilta paikasta toiseen. Jotenkin tuntui melkein tuhlaukselta kulkea taksilla matka, jonka voisi taittaa myös vesibussilla, vaikkakin tietysti matka-ajasta säästyi yli puolet. No, enpähän joudu minä tuota lystiä maksamaan.

Ilma on muuttunut koleaksi. Pitkäänhän täällä saatiin tänä syksynä nauttia verrattain lämpimistä keleistä, mutta sieltä se talvi taitaa kaikesta huolimatta lopulta tulla. Eilisen sateen jälkeen on luvassa muutama kuiva päivä. Tänään oli ihana auringonpaiste, piristi kummasti eilisen sateen jälkeen. Tiistaista alkaen on taas luvattu sadetta. Tiistaina onkin hyvä laittaa kumisaappaat jalkaan sateen lisäksi siksi, että veden on arvioitu nousevan 120cm korkeuteen. Taitaa olla tähän mennessä korkein piikki tänä syksynä. Eilen jäätiin 105cm korkeuteen. Matalammilla alueilla töihin kulkeva A lähti kalastussaappailla kotoa liikkeelle (niillä suunnilleen kainaloihin saakka yltävillä... no nuo taisivat olla kyllä vain sellaiset nivusiin saakka ylettyvät), kun taas itse pärjäsin ihan pelkillä sadekengillä. Tiistaina voinkin ehkä kaivaa ihanat kumisaappaani taas esiin. Hiukan ehkä jo odotan sitä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vesibussiliikenteen talviaikataulut

Huomenna Venetsian vesibussiliikenne siirtyy talviaikatauluihin. Suurimmat muutokset koskevat linjoja 1 ja 2, jotka kulkevat 12 minuutin välein kesän 10 minuutin sijaan. Kyseessä on yksi ensimmäisistä elokuisen onnettomuuden jäljiltä päätetyistä muutoksista. Jossain vaiheessa on myös suunniteltu näiden kahden linjan yhdistämistä, mutta se saa toivottavasti vielä odottaa. Vaatii pientä totuttelua, kun vuosikausia samoina pysyneet aikataulut alkavat muuttua.

Uudet aikataulut löytyvät täältä:
http://www.actv.it/navigazione/orariinvernalidelservizionavigazione

perjantai 1. marraskuuta 2013

Marraskuun ensimmäisiä

Aloitin marraskuuni tänä vuonna hyvissä ajoin. Kello kolmelta aamulla olin jo työmatkalla. Joitakin vuosia sitten kaupassa työskennellessäni kirosin aikaisia työaamuja, kun kotoa piti lähteä jo kuudelta. Nykyään aikaiset työaamut tarkoittavat sitä, että työt alkavat jo ennen neljää.

Venetsia ei ole varsinaisesti tunnettu riehakkaasta yöelämästä. Yleensä kolmelta aamulla kadut ovat autioina, ja sumuisina öinä kaupungissa vallitsee aavemainen tunnelma. Tänään vesibussissa oli kuitenkin runsaasti ihmisiä. Halloween on täälläkin hyvä syy juhlia. Pyhän Markuksen torilla oli vielä kasa hoipertelevia ja huutelevia nuoria matkalla kotiin (tai hotelliin). Sisleyn liikkeen kohdilla törmäsin uuteen pultsariin. (Vuosia sitten työskennellässäni puoleen yöhön asti Rialton alueella gelateriassa tunsin kaikki Venetsian neljä laitapuolen kulkijaa. Ajat ovat muuttuneet, ja nykyään törmään aivan uusiin naamoihin.) Sen jälkeen liikkeellä olimme vain minä ja kaupungin rotat. Tänään tapasin oikein kookkaan yksilön, kun taas toissapäivänä (silloinkin neljältä aamulla) näin vain aivan pienen tapauksen. Venetsialaisia rottia kutsutaan muuten nimellä pantegana. Yleensä ne mielletään juuri niiksi kookkaiksi tapauksiksi. Onneksi ne pelkäävät ihmisiä, en nimittäin haluaisi saada rottalaumaa kimppuuni.

Marraskuu on siis alkanut. Tämä kuu tuo mukanaan kylmempää ilmaa, sumuisia aamuja ja acqua altaa. Sekä sumu että acqua alta aiheuttavat joitakin muutoksia vaporetto-liikenteeseen. Toisin sanojen kaikki linjat eivät kulje normaalisti ja ne, jotka kulkevat, ovat yleensä myöhässä. Jos ei tähän mennessä ole vielä tullut selväksi, en ole syys- enkä talvi-ihminen. Marraskuussa työtahti hiljenee niin, että ehkä ehdin hieman nauttiakin tästä kuusta. Ja vaikka laittaa ruokaa. Ja leipoa. Ilmojen viilennyttyä ruokahalu on taas palannut, joten talvikilojen kerrytys voi taas alkaa. Taidanpa tästä mennä tutkimaan kaappeja, josko sieltä löytyisi ainekset jonkin herkun valmistukseen.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Syksyisiä kuulumisia

Hirvittävän nopeasti on tämäkin kuukausi kulunut. Tuntuu, että vastahan lokakuu alkoi. Turismikausi alkaa hiljalleen Venetsiassa hiljentyä, joten sitä mukaa työtkin vähenevät. Kohta täytyykin alkaa katsella uusia mahdollisuuksia ensi vuodelle. Ei kuitenkaan vielä, sillä saa nähdä onko ensi viikollakaan yhtäkään vapaapäivää. Sitä paitsi vihaan työnhakua. Tänään minulla oli kuitenkin vapaapäivä. Tuli kyllä tarpeeseen, sillä töitä on tehty taas aamusta iltaan. Eilen nukahdin kotimatkalla vaporettoon, ja vielä aamullakin joka paikkaa kolotti. Voi sitä onnea, kun herättyäni tajusin, että kelloja oli käännetty tunnilla taaksepäin, joten vapaapäivässäni olikin yksi tunti enemmän.

Venetsiassa on selvästi jo syksy. Usempana aamuna on ollut sumuista (mikä aiheuttaa pientä jännitystä aamuihini, sillä yleensä työmatkoilla käyttämäni vesibussi ei kulje sumussa). Vesi on noussut pariin kertaan yli maagisen 80 cm rajan, mikä siis tarkoittaa sitä, että Pyhän Markuksen torilla on parissa kohdassa pienet lätäköt. Asteita on päivisin ollut 15-20, mutta paksut vaatteet ovat itselläni olleet käytössä jo pidemmän aikaa. Hiukan vain huolestuttaa, että mitenkähän sitten talvesta selvitään. Se on sitten sen ajan murhe.

Tänään juostaan Venetsian maratonia. Tai ehkä viimeiset juoksijat ovat jo päässeet maaliin (en viitsi mennä katsomaan, näkyykö maratoonareita vielä ikkunasta). Itse olen löhönnyt tyytyväisenä kotona. Kilpailua varten Zatteren ja Riva degli Schiavonin rantakatujen siltojen yli on asennettu pitkät liuskat, joita pitkin on helpompi juosta. Noita liuskoja pitkin on myös lastenvaunujen ja pyörätuolien helpompi kulkea aina alkukevääseen saakka, ne nimittäin jätetään paikoilleen vielä karnevaaliajankin yli. Sen sijaan Canal Granden yli rakennettu silta poistetaan kyllä saman tien, kunnes se asennetaan taas seuraavan kerran vajaan kuukauden päästä joitakin metrejä lännemmäksi Santa Maria della Saluten juhlaa varten.

Nyt aion jatkaa vapaapäivästäni nauttimista. Tai no todellisuudessa kirjoitan muutaman raportin tämän viikon töistä, valmistelen ensi viikon töitä ja silitän kauluspaitoja. Mutta ainakin voin olla rauhassa kotona villasukat jalassa ja juoda teetä. Täytyy katsoa, josko keittiössä olisi vaikkapa ainekset muffinsien tekoon. Hyvää sunnuntai-iltaa!

torstai 17. lokakuuta 2013

Julkisen liikenteen lakko 18.10.2013

Aika ankeaa, että monen viikon blogihiljaisuuden jälkeen palaan vain pikaisesti kertomaan, että huomenna on taas tiedossa julkisen liikenteen 24 tunnin lakko. Vesibussit kulkevat vain taatakseen yhteydet saarille, kun taas mantereen puolella bussit liikkuvat klo 6-9 ja klo 16.30-19.30. Jännityksellä odotan, käykö kutsu töihin, vai saanko lakkoilla rauhassa kotona.

Lokakuu on jatkunut suurin piirtein yhtä kiireisissä merkeissä kuin syyskuukin. Vielä kuukauden verran pitäisi jaksaa, niin sen jälkeen alkaa turismikausi olla taas tältä vuodelta ohi. Viikonlopuksi on tiedossa taas mukavia hommia, tosin myös hieman saksaksi työskentelyä, mikä ei kuulu suuriin suosikkeihini. Olen tämän vuoden aikana moneen kertaan todennut, että olisi pitänyt poistaa saksa osaamieni kielten listalta, sillä saksaksi työskentely tuntuu aina yhtä vaivalloiselta. Varsinkin, kun tässä vuoden aikana ei ole yhtään tullut "harjoitus tekee mestarin" -olo. Tiedossa on kuitenkin kivoja hommia, joten eiköhän se hiukan kompensoi tuota kieliasiaa.

Tänään jouduin taas pohtimaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä acqua alta -asiaa. Tiesin joutuvani kulkemaan tänään Venetsian matalimmissa paikoissa veden ollessa korkeimmillaan, mutta ongelmia ei onneksi ollut. Toissayönä näin jo unta veden noususta varoittavista sireeneistä. Vedenkorkeuden noustessa kulkua helpottamaan kehitetyt puupenkit (passerelle) on nostettu jo muutama viikko sitten esiin. Normaalitilassa ne ovat pinoissa, joista ne on sitten helppo levittää kulkureiteille. Vielä niitä ei ole pahemmin tarvittu. Itse suosin aina kumisaappaita. Niillä pääsee liikkumaan nopeammin, sitä paitsi onko mitään parempaa kuin kumisaappaat, joissa on fleece-vuori?! Olen ehdottomasti kesäihminen, mutta onhan syksyssä sentään jotain hyvää.

Lisätietoa huomisesta lakosta:
http://www.actv.it/scioperodi24ore

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syyskuun kuulumisia

Täällä ollaan edelleen. Syyskuu on ollut töiden puolesta todella kiireinen, joten en ole tänne ehtinyt/jaksanut kirjoitella. Nytkin ilmoittelen itsestäni ihan näin pikaisesti ennen kuin työt taas kutsuvat. Syyskuun kuulumiset voi tosin niputtaa töitä-töitä-töitä-etiketin alle.

Syyskuu on siis ollut todella rankka. Edellisen postauksen jälkeen minulla on ollut kaksi vapaapäivää ja kahtena olen ollut kipeänä kotona. Onnistuin hankkimaan ensimmäisen syysflunssan kuumeineen sopivasti ennen koko vuoden kiireisintä viikonloppua. Onneksi sain potea nuo pari päivää rauhassa kotona, niin jaksoin paremmin tuon ajan. Viime viikon perjantaina olin nimittäin töissä 12 tuntia, ehdin nukkua 3 tuntia, lauantaina tein töitä 14 tuntia ja nukuin vajaa 4 tuntia ja sunnuntaina olin töissä vielä 10 tuntia. Sunnuntai-iltana ei ainakaan ollut ongelmia saada unen päästä kiinni...

Onneksi suurin osa työpäivistäni on oikein mukavia. Pidän kovasti työkavereistani ja tapaan päivittäin paljon uusia ihmisiä. Syyskuun alussa minulla oli yksi elämäni hauskimmista työpäivistä, kun vietin kokonaisen illan viiden todella mukavan ihmisen kanssa. Syyskuun ensimmäiseen puoliskoon kuului myös visiitti viitenä päivänä putkeen samalle gondoliasemalle. Gondolieerit pohtivatkin jo, että pitäisiköhän heidän palkata minut, kun joka tapauksessa olin siellä jatkuvasti.

Olen viime aikoina pohtinut kovasti integraatiota (tai en kyllä oikeastaan kovasti, koska ei siihen ole ollut aikaa, mutta kuitenkin...). Viime vuonna tunsin oloni vielä hieman ulkopuoliseksi, kun vietin pääosan ajastani kotona gradun parissa. Tänä vuonna olen vihdoin alkanut tuntea olevani yksi paikallisista. Se ei muuten ole helppoa vaaleahiuksiselle ja sinisilmäiselle tytölle, jolla on vielä outo vieraskielinen nimi. (Hiukseni ovat muuten oikeasti vaaleanruskeat, mutta italialaisten standardien mukaan olen blondi.)

Niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, tunnen suurta tyytyväisyyttä, kun ihmiset puhuvat minulle Venetsian murretta. Se on itselleni tärkeä merkki siitä, että minua pidetään paikallisena, osana samaa ryhmää, johon puhuja kuuluu. Täytyy myös sanoa, että ymmärrän paremmin Venetsian murretta kuin italiaa Etelä-Italian aksentilla puhuttuna. Eilen puhuin nimittäin puhelimessa erään etelä-italialaisen miehen kanssa. Oikeasti hän oli todennäköisesti Rooman korkeudelta, eli ei edes kovin etelästä (korvani erottaa lähinnä pohjoisen aksentin muista aksenteista). Olin täydessä vaporetossa, eikä puhelinyhteys ollut kovin hyvä, ja minulla oli pieniä vaikeuksia ymmärtää, mitä mies minulle sanoi, vaikka hän italiaa puhuikin. Hetkeä myöhemmin juttelin erään laukunkantajan kanssa, joka noin minuutin jälkeen vaihtoi huomaamatta Venetsian murteeseen, eikä minulla ollut pienintäkään ongelmaa ymmärtää häntä. Menikin jonkin aikaa ennen kuin edes tajusin, että hän oli vaihtanut murteeseen. Laukunkantajat, taksikuskit ja gondolieerit, joita tapaan töiden puolesta paljon, eivät olekaan varsinaisesti kuuluisia puhtaan italian puhumisesta. Murre taitaa olla suurimman osan äidinkieli, joten he joutuvat hieman keskittymään italiaa puhuakseen. Minulle on onneksi aivan sama, kumpaa he puhuvat, vaikka vastaankin aina italiaksi.

Syksy alkaa tehdä tuloaan Venetsiaan. Kuluneella viikolla aamut ovat olleet todella viileitä, mutta päivisin on päästy 20-25 asteen lämpötiloihin. Tänään tihuttelee vettä ja huomisesta alkaen on luvattu kylmempää ilmaa. Tuttuun tapaan minulla on jo jalat ja kädet aivan jäässä, ja harkitsen ottavani sormikkaat ja sukkahousut käyttöön. Kaulahuivi on roikkunut kaulassa jo parin viikon ajan. Täytynee pian vaihtaa vaatekaapin sisältö syys- ja talvivaatteisiin, kunhan minulla on seuraava vapaapäivä. Näyttää tosin siltä, että sitä saa odottaa vielä ainakin pari viikkoa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tarkkana lompakon kanssa

Viime aikoina olen kuullut useammalta ihmiseltä varastetuista lompakoista, ja lehdissäkin on kirjoitettu useampaan otteeseen taskuvarkaista. Loppukesästä pidätettiin pariin kertaan raskaanaolevia, muistaakseni bulgarialaisia naisia. Täällä on siis ollut jonkinlainen odottavien äitien taskuvaraskopla.

Yleensähän sanotaan, että suurissa yleisötapahtumissa ja täysissä julkisen liikenteen kulkuneuvoissa pitäisi olla erityisen tarkkana käsilaukuista ja rahapusseista. Koska Venetsia on erityisesti kesällä yhtä suurta yleisötapahtumaa ja täyttä julkisen liikenteen kulkuneuvoa, kannattaa täällä olla ilmeisesti jatkuvasti tarkkana.

Itseltäni ei ole koskaan varastettu mitään, enkä ole ikinä havainnut kenenkään sellaista yrittäneenkään, mutta olen kuitenkin ottanut käyttööni pieniä varatoimenpiteitä. Lähinnä tämä koskee vahinkojen minimointia, vaikka käännänkin täydessä vaporetossa yleensä laukkuni eteen tai ainakin käden alle suojaan. Mahdollisten vahinkojen minimointi tarkoittaa tällaista lompakkoa:

Mukanani kulkee päivittäin tämä Marimekon minikukkaro. Setelit joutuu taittelemaan pieniksi neliöiksi, mutta muuten se on oikein kätevä käytössä. A:kin kaivaa mieluummin oman lompakkonsa esiin kuin lähtee täti-kukkaroni kanssa baaritiskille :D

Kotoa lähtiessäni otankin yleensä mukaan vain tämän kukkaron, henkilökortin ja vesibussilipun. Kukkarossa on yleensä mukana vain se määrä rahaa, jonka kuvittelen riittävän kyseisen päivän tarpeisiin. Kortteja kuljetan mukanani vain, jos tiedän niitä ehdottomasti tarvitsevani. En nimittäin haluaisi alkaa sulkea kortteja ja tilata uusia Suomesta. Henkilökorttinakin kannan mukanani italialaista versiota, vaikka se pahviläpyskä viekin suomalaista mallia enemmän tilaa. Italialainen henkilökortti olisi tarpeen vaatiessa helpompi uusia, ja uusiminen maksaa huomattavasti vähemmän. Sitä paitsi italialaisella kortillani pääsen kaupungin museoihin ilmaiseksi sisään ja paikalliset ymmärtävät heti, mistä kortista on kyse.

Olen edelleen sitä mieltä, että maalaisjärjellä pärjää, mutta ehkä pienestä varovaisuudesta ei ole haittaakaan. Siirretään siis lompakot housujen takataskusta pois, eikä jätetä käsilaukkuja näköpiirin ulkopuolelle.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kahvilakäyttäytymisestä

Löysin Ilta-Sanomienkin sivuilta uutisen, joka puhututti Venetsiassa joitakin viikkoja sitten. Seitsemän hengen roomalaisseurue istui Pyhän Markuksen torilla, historiallisen Lavena-kahvilan terassilla lauantai-iltana kahvia ja liköörejä juoden, sekä klassisesta musiikista nauttien. Ilmeisesti laskun loppusumma, €100,80 oli järkyttänyt seuruetta niin paljon, että siitä piti päästä valittamaan niin kansallisten kuin ulkomaistenkin lehtien sivuille. En nyt sano, että hinta olisi pieni neljästä espressosta (joista yksi oli corretto, eli likööri- tai grappalisällä varustettu) ja kolmesta likööristä, mutta lähinnä tästä uutisesta pitäisi roomalaisseurueen mennä itseensä.

Italialaiset juovat tyypillisesti kahvinsa baaritiskin ääressä seisten. Suurimmassa osassa venetsialaiskahviloista espressokupin hinnaksi tulee tällä tavalla €0,90-€1,10. Kahviloissa ja baareissa on käytännössä aina erilliset hinnastot tiskin ääressä juoduille ja pöytiin tarjoilluille juomille. Hinnastot ovat näkyvissä kahviloiden ja baarien seinillä, etsimällä löytää helposti tuon valko-sini-oranssin listan. Tässä ei ole kyse mistään rahastuksesta, vaan pöytiintarjoilu vain maksaa enemmän. Asiakas voi itse päättää, haluaako panostaa rahallisesti siihen, että istuu nauttimaan kahvinsa, vai säästääkö mielummin juoden kahvinsa seisten.

En tiedä, olivatko nuo roomalaisturistit oikeasti järkyttyneitä siitä, että yhdellä Euroopan kauneimmista aukioista, Venetsian keskeisimmällä paikalla, saattaa hintataso olla tavallista korkeampi, vai ovatko he esimerkiksi laittaneet kuvan kuitista muuten vain Facebookiin. En ole nimittäin kuullut heidän suoria kommenttejaan asiasta, joten voihan olla, että aivan muut ovat vetäneet herneen nenäänsä kuitin nähdessään. Joka tapauksessa kuvittelisi kenen tahansa ymmärtävän, että Venetsiassa, Pyhän Markuksen torilla, yhdessä kaupungin kuuluisimmista kahviloista pöytään istuessa saattaa juomille tulla hintaa hieman enemmän. Ja jos ei sitä muuten tajua, niin kyseisessä paikassa tarjoilija tuo aina listan hinnastoineen avoimena asiakkaan käteen. Iltaisin tarjoilija vieläpä huomauttaa erikseen orkesterille maksettavasta musiikkimaksusta, joka sisällytetään terassille tehtyjen tilausten laskuun.

Itse en maksaisi tuollaista hintaa kahvista, mutta moni menee aukion tunnetuimpiin kahviloihin, Lavenaan, Florianiin tai Quadriin, aivan tietoisina laskun tulevasta loppusummasta. Moni nimittäin arvostaa kokemusta (paikkaa, musiikkia, palvelua ja ilmapiiriä) muuten niin paljon, että on valmis maksamaan kahvistaan korkeamman hinnan. Ilokseni huomasin Ilta-Sanomien nettisivujen kommenteista monta samaan tulokseen tullutta. Ne, jotka olivat Pyhän Markuksen torin kahviloissa käyneet, olivat pitäneet kokemusta hintansa väärtinä. Useampi kommentoija kertoi tienneensä jo etukäteen, mutta halunneensa silti mennä. Eräs taas sanoi, ettei onneksi ollut tajunnut asiaa etukäteen, koska muuten olisi säästövimmassa jäänyt upea kokemus välistä.

Tuosta kyseisestä kahvilasta vielä: espressokuppi tiskin ääressä seisten maksaa euron, kun taas A käy usein siellä spritzillä, josta hän maksaa kolme euroa. Aivan normaalia venetsialaista hintatasoa, hienommissa puitteissa vain.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Regata Storica 2013

Pääsin valmistautumaan eiliseen Regata Storicaan mainosvihkosella, joka osoittautui yllättävän hyödylliseksi. Aikataulujen ja osallistujien lisäksi lehtisessä kerrottiin nimittäin piirrosten kera regattaan osallistuvista veneistä sekä muista perinteisistä venetyypeistä. Koska erotan kaikenlaiset kulkuneuvot toisistaan lähinnä värien perusteella (autot ovat siis minulle sinisiä, punaisia tai valkoisia, merkillä ei ole mitään merkitystä), oli tällainen havainnollistava esitys minulle hyödyllinen. Nyt muistan paremmin, että Regata Storicaan osallistuvia venetyyppejä on neljä: pupparin, mascareta, caorlina ja gondolino. Tai oikeastaan viisi, koska yliopistojen joukkueet kisaavat vielä erilaisilla veneillä. Pupparin ja mascareta muistuttavat mielestäni toisiaan, mutta koska mascaretan nimi näyttää tulevan siitä, että niitä käyttivät aikoinaan erityisesti maskeeratut prostituoidut, on tietysti loogista, että niillä kisaavat naiset. Ja lapset.

Itse kilpailua päädyimme katselemaan tällaisesta paikasta:
Ehdimme paikalle sopivasti katsomaan naisten kilpailua, jonka jälkeen vuorossa olivat caorlinat ja lopulta regattan kohokohta, pikkugondolien (gondolini) kilpailu.
Naisten mascarete-kilpailu

Caorline-kilpailussa toiseksi sijoittunut Remiera Castellon joukkue
Pikkugondolit on ideoitu nimenomaan Regata Storicaa varten. niillä on gondolia vastaava muoto, mutta ne ovat huomattavasti pienempiä ja nopeampia, mikä tekee tietysti kilpailusta mielenkiintoisempaa.

Ruskean pikkugondolin Vignottot voittivat tänäkin vuonna, oranssi pikkugondoli tuli toiseksi.

Elokuinen onnettomuus näkyy Venetsiassa edelleen. Myös regatan pikkugondolien keulakoristeissa oli surunauhat ja historiallinen venekulkue (jota emme tällä kertaa ehtineet katsomaan) pysähtyi hiljaiseksi minuutiksi Rialton kohdalle uhrin muistoa kunnioittamaan.

Regata Storica on Venetsian soutukilpailuista ehdoton suosikkini. Regatan alun historiallinen kulkue on tietysti ihanaa katsottavaa, mutta myös itse kilpailujen aikana tunnelma on loistava. Jokaista osallistujaa kannustetaan, joten veneiden lähestymisen kuulee jo kaukaa. Jos sattuu Venetsiaan syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina, kannattaa siis ehdottomasti pysähtyä Canal Granden varrelle kilpailuja katsomaan. Liikkuminen kaupungissa onkin tuona päivänä haasteellista, sillä muu liikenne on regatan aikana Canal Granden varrella kielletty.

Joskus myös kotimatkalla näkee tällaisia matkalaisia:

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

10 anni

Tänään tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun muutin ensimmäisen kerran Venetsiaan. Ensimmäinen syyskuuta 2003 lähdin aivan liian aikaisella aamulennolla Pariisin kautta Venetsiaan. Mukanani oli kellarin perukoilta kaivettu musta matkalaukku ja tyypillisesti viikkoa ennen lentoa hankittu flunssa. Pariisin lentokentällä virkailijat olivat sitä mieltä, että minun pitäisi tehdä lähtöselvitys, vaikka olin sen jo Helsingin päässä tehnyt. Ensimmäinen lento oli vain lähtenyt niin aikaisin, ettei lipussa ollut vielä lähtöportin numeroa. Virkailijat vain olivat niin ranskalaisia, etteivät englantia ymmärtäneet. Enpä ole muuten tuon kerran jälkeen Pariisin kautta lentänyt.

Olen tänään yrittänyt miettiä, mitä kaikkea mielessäni tuona päivänä pyöri ja millaista olisin arvellut elämäni olevan kymmenen vuotta myöhemmin. Muistan, että lähdin matkaan innoissani. Olin jossain vaiheessa lukiota päättänyt, että koulun jälkeen muutan Italiaan. Tai ehkä olin päättänyt sen jo yläasteen viimeisellä luokalla. Helpoin tapa muuttoon oli tietysti lähteä au pairiksi. Näin majoitusongelmat ratkeaisivat ja kielikin olisi helpointa oppia. Muuttoa edeltävänä kesänä olin kierrellyt Italiaa junalla ja käynyt samalla tapaamassa Venetsiasta löytynyttä isäntäperhettä.

Suunnitelmissani oli viettää 10 kuukautta Venetsiassa ja vaihtaa sen jälkeen kaupunkia. Tarkoituksenani ei siis koskaan ollut viettää välivuotta Italiassa ja palata sen jälkeen Suomeen, vaan jäädä pysyvästi Italiaan asumaan. Jos Italia olisi jossain vaiheessa alkanut tökkiä, olisin voinut vaihtaa toiseen maahan. Vaikkapa Espanjaan. Ja sitten ehkä Ranskaan. Ja lopulta vaikka Ruotsiin. Venetsiaan päädyin sattumalta, kun sopiva au pair -perhe löytyi täältä, mutta ajatuksissani oli muuttaa myöhemmin johonkin normaalimpaan italialaiseen kaupunkiin tai vaikkapa pikkukylään.

Toisin kuitenkin kävi. Venetsia vei sydämeni, lastenhoito ei niinkään. Alkuaika Venetsiassa oli aika yksinäistä. Kielikurssilla tutustuin joihinkin vaihto-opiskelijoihin. Ongelmana oli vain, että minun työaikani eivät aina sopineet yhteen opiskelijoiden aikataulujen kanssa. Kielikurssilta elämääni jäi kuitenkin liettualainen S, joka sattui myös asumaan lähettyvillä. Ei sillä, että välimatkat Venetsiassa mitenkään kovin pitkiä olisivat. S asuu muuten nykyään samassa taloyhtiössä, jossa au pair -perheeni asuu edelleen.

Kymmenen vuotta sitten en siis olisi uskonut, että kymmenen vuoden jälkeen asuisin edelleen Venetsiassa. Ensimmäinen vuosi kuitenkin riitti vakuuttamaan minut siitä, että venetsialainen elämä sopii minulle. En vieläkään sulje pois muita vaihtoehtoja, mutta viihdyn täällä edelleen loistavasti. Aina on aikaa spritzille ja kaikkialle pääsee kävellen (mikä onkin muuten hyvä juttu nyt, kun julkinen liikenne takkuaa kolmatta kuukautta). Kaupunki on turvallinen ja elämä erikoista.

Suomessahan me asuimmekin välissä monta vuotta, mutta sinne en edelleenkään haluaisi palata asumaan. Perhettä ja ystäviä on tietysti hirveä ikävä, ja taloudellisesti elämä olisi Suomessa huomattavasti turvatumpaa. Moni onkin täällä kysynyt, miksi ihmeessä olen muuttanut Suomesta Italiaan. Ja vielä talouskriisin ravistelemaan Italiaan. Urakehityksen kannaltahan kyseessä on ollut aivan idioottimainen teko, mutta itse arvotan omassa elämässäni vapaa-ajan työelämää korkeammalle. Minulle työ on tapa rahoittaa elämää, eikä elämäni tarkoitus ole työnteko. Vielä mukavampaa olisi tietysti, jos omasta työstä pitäisi. Minulle sen ei kuitenkaan tarvitse olla akateemista koulutusta vastaavaa, huippupalkattua ja -arvostettua työtä. Riittää, että pidän työstäni ja ansaitsen sillä elantoni. Sitä paitsi kysyjät eivät oikein taida ymmärtää, kuinka kylmä Suomessa on talvella. Ja millainen vilukissa minä olen.

Nyt kymmenen vuoden jälkeen olen siis edelleen tyytyväinen ratkaisuuni. Musta matkalaukku on vaihtunut siniseen. Tavaraa on kertynyt pakettiautollisen verran, kokemuksia sitäkin enemmän. "Hetkeäkään en vaihtaisi pois"... no oikeasti kyllä joitakin hetkiä vaihtaisi pois, mutta kaikesta oppii, myös niistä ikävistä kokemuksista. Missähän olen kymmenen vuoden päästä? Ehkä edelleen Venetsiassa, ehkä jossain toisessa italialaisessa kaupungissa. Tai siellä Espanjassa, Ranskassa tai Ruotsissa. Tai ehkä olenkin löytänyt hyvän syyn muuttaa takaisin Suomeen. Eihän sitä koskaan tiedä. Ihanaa tässä elämässä onkin, että on mahdollisuus valita. Oma valintani oli muuttaa jäädä Venetsiaan, ja täällä pysytään niin kauan, kun hyvältä tuntuu.

Nyt lähden katsomaan Regata Storicaa, aivan kuten yhtenä ensimmäisistä Venetsiassa asumistani päivistä. Silloin tosin katselin kilpailua Canal Granden varrella sijaitsevan palatsin ikkunasta, tänään todennäköisesti täpötäydeltä kadulta. Kymmenen vuotta sitten näin kilpailusta vain alun, kunnes lähdin tapaamaan Venetsiaan saapunutta tätiäni. Tänään katselen kilpailusta loppuosan ja haen tätini lentokentältä ylihuomenna. Jotkut asiat muuttuvat vuosien varrella, toiset taas pysyvät samoina.

maanantai 26. elokuuta 2013

Sadetta ja yllätyksiä

Yleensä elokuu on Venetsiassa aivan yhtä kuuma kuin heinäkuukin, mutta tämä vuosi tuntuu olevan hieman erikoinen. Pari päivää sitten kyllä valitin siskolle, kuinka täällä ilma on viilentynyt, kunnes tajusin, ettei 30 astetta ehkä olekaan niin kylmä. No, nyt on ihan oikeasti jo viileämpää. Ei ehkä päästä edes hellelukemiin ennen kuin loppuviikosta.

Kesällä lämpötila laskee helposti, jos sataa. Eiliselle oli luvattu sadetta, mutta koko iltapäivän aurinko paistoi. En siis tietenkään tajunnut illalla ottaa sateenvarjoa mukaan töihin lähtiessäni. Harmi vain, että vietinkin sitten reilun tunnin kaatosateessa ulkona työskennellessäni. Minulla oli nimittäin missio. Työkaverini oli tuonut minulle Suomesta siskoni kokoaman paketin ja se piti ehdottomasti saada.

Kyseessä oli selvästi seikkailuhenkinen paketti, sillä se lähti liikkeelle Helsingistä, matkusti Lappiin aina Norjaan ja Jäämerelle asti, palasi Suomen puolelle pysähtyen Saariselällä, käyden Levillä ja palaten taas Helsinkiin. Helsingistä tämä reissaaja lensi Italiaan, Veneton maakuntaan, josta se vielä matkusti jokiristeilyllä Venetsiaan. Paketin sisältöä oli pakko päästä tutkimaan heti kotimatkalla vaporetossa. Sieltä löytyi mm. pätkiksiä, rannekoruja ja ristikkolehti siskolta, siskonpojan piirustus, tädin kutomat villasukat ja isän mukaan sujauttamat italialaiset postimerkit. Minua oli muistettu niin monen ihmisen toimesta, että läpimäristä vaatteista huolimatta sydäntä lämmitti. Kiitos!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Elokuvissa


Viime viikolla kävimme San Polon ulkoilmaelokuvateatterissa. Tänä vuonna päädyimme katsomaan elokuvan "The Great Gatsby - Kultahattu".  Jotenkin tänäkin vuonna nuo ulkoilmanäytökset ovat menneet vähän ohi. Melkein kuukauden verran niitä on jo näytetty, mutta nyt vasta pääsimme ensimmäisen kerran käymään. Jotenkin vähän hölmöä, koska muut itseäni kiinnostavat elokuvat on jo näytetty, ja viimeiseen viikkoon mahtuvat esimerkiksi ne ainoat kaksi elokuvaa, jotka olen jo nähnyt.

Pidin elokuvasta kovasti, ja se sopi erinomaisesti ulkoilmateatterin tunnelmaan. Harmi vain, etten ollut ottanut pitkähihaista mukaan, koska toinen puolikas menikin kylmästä hytistessä. Näin se vain on joka kerta. Joko on kylmä tai kuuma, tai sitten pitäisi päästä vessaan. Tuntuu siltä, että suurin osa käyntikerroista on mennyt johonkin tällaiseen "ongelmaan". Joka vuosi tuonne on silti pakko päästä, eikä kyllä koskaan ole kaduttanut.

tiistai 20. elokuuta 2013

Sagra di Portosecco

Reilu viikko sitten suuntasimme lauantai-illan viettoon Pellestrinan saarelle. Pellestrina on Lidon saaren eteläpuolella sijaisteva pitkulainen saari. En ollut aiemmin käynyt saarella, joten reissu oli siitäkin syystä mielenkiintoinen. Lisäksi perillä meitä odotti sagra (perinteinen "kylä"juhla) erityisesti merenelävistä koostuvine ruokineen.

Pellestrinaan pääsee Venetsiasta Lidon saaren kautta. Lidon keskustasta, Santa Maria Elisabettasta (johon kaikki vesibussit tulevat Venetsiasta), lähtee bussi numero 11. Bussiin käy sama lippu kuin muihinkin Lidon busseihin. Bussi kulkee kohti Alberonia, Lidon eteläkärkeä, jossa se siirtyy lauttaan, joka vie sen Pellestrinan saarelle. Kuvittelin matkan olevan kovin hankala, mutta kätevämmin se ei olisi voinut mennä.

Me suuntasimme heti syömään. Usein näissä juhlissa ruoka on ylihinnoiteltua, eikä välttämättä edes erityisen hyvää, mutta Sagra di Portoseccon tarjonta oli ehdottomasti vesibussi-bussi-lautta-bussimatkan arvoinen. Ainakin syömäni peoci saltai (valkosipulilla ja persiljalla maustettuja, valkoviinissä kypsennettyjä välimerensinisimpukoita), spaghetti con peoci (spagettia tomaattipohjaisella simpukkakastikkeella) ja mazzacolle (tai mazzancolle, jonkinlaisia suuria katkarapuja) olivat ihania. Siedätyshoitoni merenelävien maailmaan näyttää toimivan hyvin.

Ilta jatkui mukavasti kylmää valkoviiniä nautiskellen. Auringon laskettua paikalla oli myös järkyttävä määrä hyttysiä. Tai, kuten meille myöhemmin selvisi, hyttysiä ja sääskiä. Pari päivää tuon jälkeen lehdet alkoivat nimittäin kirjoittaa sääskikriisistä. Vesibussit, bussipysäkit ja kodit ovat täynnä näitä itikoita. Seinät ja katot ovat mustina sääskistä (kotona onneksi vain, jos ikkunat jättää myöhään auki). Ne eivät ilmeisesti pistä, eivätkä inise, joten hyttysten ärsyttävimmät ominaisuudet on poistettu, mutta liiskautuvat sitäkin enemmän vaatteisiin ja iholle. Kuulemma joitakin vuosikymmeniä sitten Venetsiassa oli sama ongelma, mutta vielä suuremmassa mittakaavassa. Kuulin jopa, että lentokenttä olisi suljettu jossain vaiheessa, koska koneet eivät voineet laskeutua turvallisesti sääskipilvien tunkeutuessa moottoreihin. Tiedä sitten.

Ilmeisesti ongelma oli ennustettavissa, sillä viime kuukausien sateet, kuumuus, levien rehotus ja siitä seuranneet kalojen joukkokuolemat kehittivät ilmeisesti yhdessä sopivat olosuhteet sääskien munille. Jep, en todella ole biologi. Hävitystoimenpiteistä oli jossain vaiheessa puhetta, mutta en tiedä, onko asialle tehty vielä mitään. Joka tapauksessa tilanne vaikuttaa omasta mielestäni jo hieman paremmalta. Yleensähän Venetsiassa ei ole mitenkään erityisen paljon hyttysiä, mutta mantereen puolella ja vehreämmillä saarilla kannattaa olla hyttysmyrkyt mukana. Pellestrinaan muistimme ottaa myrkyt mukaan ja ilta olikin oikein mukava. Ja se ruoka... en malttaisi odottaa vuotta seuraavaa Sagra di Portoseccoa varten!

maanantai 19. elokuuta 2013

Sumutorvia ja onnettomuuksia

Tänä aamuna heräsin sumutorvien ääniin. Aamu oli alkanut aivan normaalisti, mutta yhtäkkiä kahdeksalta kaupunki peittyi paksuun sumuun. Avoimista ikkunoista oikein näkyi, kuinka sumu virtasi sisään. Näkyvyys oli tätä luokkaa:

Yleensähän risteilyalukset pysäytetään turvallisuussyistä Venetsian laguunin ulkopuolelle, jos kaupungissa on sumua. Tämä laiva oli kuitenkin ehtinyt jo laguuniin, joten se matkasi varovasti sumutorvien pauhatessa aina satamaan asti. Tämä elokuu on ollut sään puolesta kummallinen. On ollut todella kuumia päiviä, mutta myös kylmiä iltoja. Sumua Venetsiassa on yleensä talvella, mutta tänä vuonna olemme heränneet useamman kerran elokuussa sumuiseen aamuun.

Tällä hetkellä keskustelu suurista risteilyaluksista käy kiivaana. Mikä tahansa (teko)syy on hyvä lisäämään vettä myllyyn. Pari viikkoa sitten erään aluksen väitettiin liukuneen vaarallisen läheltä rantakatua ja lähes liiskanneen vesibussin pysäkkiä vasten. Todellisuudessa laivan perä oli lähimmillään 72 metrin päässä  kadusta siinä vaiheessa, kun se kääntyi kohti Giudeccan kanaalia. Todennäköisesti huomenna huudetaan, kuinka vaarallista on, kun sumun aikana laivat tulevat kaupunkiin. Onhan se varmasti tavallista vaarallisempaa, sillä eihän laivoja muuten yleensä laguunin ulkopuolelle jätettäisi. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin ollut varmasti vaarallisempaa lähteä peruuttamaan laivaa uudelleen laguunin ulkopuolelle kuin kulkea varovasti kahden luotsiveneen, sumutorvien ja tutkan avulla kohti satamaa. Viime viikolla aiheutti skandaalin kreikkalaisesta armeija-aluksesta tullut öljyvuoto. En kyllä tiedä, mitä tuo armeijalaiva Venetsiassa teki, mutta keskustelu hiljeni saman tien, kun selvisi, ettei vuodosta voinutkaan syyttää risteilyaluksia.

Sillä aikaa, kun äänekkäimmät keskittyvät risteilyalusten vaarallisuuteen, tapahtuvat onnettomuudet toisaalla. Lauantaina koko kaupunkiin levisi suru-uutinen, kun kaupungin vesiliikenteen vilkkaimmalla paikalla, Rialton sillan läheisyydessä, tapahtui onnettomuus. Paikalla liikkuu samanaikaisesti kymmeniä erilaisia veneitä gondoleista taksiveneisiin ja vesibusseista tavarankuljetusveneisiin. Lauantaina vesibussi odotti toisen bussin lähtöä laiturilta ja törmäsi gondoliin. Gondolin kyydissä oli saksalainen perhe, jonka isä menehtyi suojellessaan tytärtään gondolin liiskautuessa vesibussin ja laiturin väliin.

Viimeisin kuolonuhrin vaatinut gondolionnettomuus tulee yli 20 vuoden takaa, jolloin gondoli kaatui (jälleen törmäyksessä vesibussin kanssa) ja uimataidoton amerikkalaisnainen hukkui. Tämä onnettomuus tapahtui Pyhän Markuksen torin edustalla, ja alueen turvallisuutta onkin pyritty sen jälkeen parantamaan. Toivottavasti nyt on Rialton alueen vuoro, vaikka asia olisi pitänyt hoitaa aiemmin, ennen kuin tilanne vaati kuolonuhreja. Juuri Rialton alueen vaarallisuudesta gondolieerit ovat nimittäin valittaneet runsaasti viime viikkojen ajan.

Eilen gondolieerit järjestivät 40 surunauhoin koristellun gondolin kulkueen onnettomuuspaikalle, jossa pidettiin pieni rukoustilaisuus. Gondolieerien perinteinen kunniatervehdys, alzaremi (airojen nosto), ei tuo saksalaista perheenisää takaisin, mutta toivottavasti tämä shokki saa asiat liikkeelle, jotta samanlaisia uutisia ei jatkossa enää tulisi.

perjantai 2. elokuuta 2013

Kuuma, kuuma, kuuma

Ilma on taas aika läkähdyttävä. Seuraaville päiville on luvattu tasaisesti 36-37 astetta, mikä Venetsian ilmankosteuteen yhdistettynä tuntuu vielä paria astetta lämpimämmältä. Ensi viikon perjantaina näyttäisi ukkostavan, joten silloin lämpötilat vihdoin putoavat. Siitä seuraavalle viikolle onkin luvattu vain 31 astetta. Hikisiä aikoja siis luvassa vielä viikon verran.

Jos lämpötilat eivät putoa, niin ainakin jotain putoaa, nimittäin paino. Kuumalla säällä ei tee mieli syödä mitään lämmintä (eikä varsinkaan seisoskella lieden ääressä sitä lämmintä ruokaa valmistamassa), joten salaattia kuluu päivittäin, tosin lähinnä sen takia, että jotain nyt kuitenkin pitäisi syödä. Ainoat ruoat, mitä oikeasti tekisi mieli, ovat hedelmät ja jäätelö. Ilmeisesti niitä pitäisi alkaa syödä enemmän, sillä ystäväni sanoi kuukauden tapaamistauon jälkeen, että olen laihtunut hurjasti.

Taidan huomaamattani noudattaa juuri terveelliseksi todettua paastodieettiä, josta luin tänään Ilta-Sanomien nettisivuilta. Jos dieetissä todellisuudessa syödään suhteessa 5:2, eli viisi päivää normaalisti ja 2 päivää vähemmän, menee oma paastoiluni vuodenaikojen mukaan. Talvella syödään enemmän ja kesällä vähemmän. Samoin kesällä kadonneet kilot löytävät omistajansa taas talven tullessa. Kesällä voi sitten vain noudattaa paremmin mummin oppeja: jätetään lounas väliin ja syödään sen sijaan kermakakkua. Tosin tällä hetkellä kyllä joku muu saisi paistaa sen kermakakun. Tai ehkä se jäätelö ajaa saman asian.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lago di Tramonti

Viime sunnuntaina, kuuman viikon kuumimpana päivänä suuntasimme kohti vuoristoa ja viilentävää järvivettä. Matka ei alkanut kovin hyvin, kun auton sivuikkuna räjähti poistaen samalla ilmastoinnin käytöstä. Onneksi avoimista ikkunoista tuuli sisään riittävän kovaa ajaessa, vaikka auton pysähtyessä tunnelma olikin hikinen kolmen hengen täyttämällä takapenkillä.

Suuntanamme oli Friuli-Venezia Giulian puolella sijaitseva Lago di Tramonti. Pysähdyimme syömään Tramonti di Sotto -nimisessä kylässä Mariannan osteriassa, jossa kyselimme ystävällisiltä tarjoilijoilta suunnistusohjeita. Ja ihan vaikka sitä, että mikäs tämän kylän nimi olikaan. Näin hyvin olimme reissuun valmistautuneet. Itse en ollut kyllä valmistautunut millään tavalla, sillä vielä lauantai-iltana kuvittelin olevani seuraavan päivän töissä. Eipäs muuten ollut ensimmäinen kerta, kun suunnittelun jäädessä pojille on tuloksena hiukan epäselvät suunnitelmat.
Lounaan jälkeen lähdimme pienelle vaellusretkelle. Kaupunkilaisvaellukselle siis. Yhdellä viidestä oli nimittäin vaelluskengät jalassa, muilla lenkkarit tai kangastossut ja itselläni sandaalit. Kolmen tunnin vaelluskin vaihtui tunnin reissuun, kun lähdimme heti aluksi aivan väärää polkua pitkin liikkeelle. Ei se kyllä varsinaisesti haitannut. Paikka ei nimittäin ole mitenkään kovin korkealla vuoristossa, joten kuumahan siellä oli taivaltaa.
Jotenkin tuosta maastosta ja kasvillisuudesta tuli mieleen mökkireissun yhteydessä tehty kävelyretki. Taitaa tehdä ihan hyvää päästä välillä luonnon keskelle. Minivaelluksen jälkeen laskeuduimme vihdoin Tramonti-järvelle viilentymään. Itse viilensin kyllä pelkästään varpaita, sillä järvi oli jääkylmä. Vesi tuntui huomattavasti kylmemmältä kuin Saimaan vedet. Tosin en ole tainnut kymmeneen vuoteen käydä uimassa Suomessa. Että ehkä tämän tytön sisäänrakennettuun lämpömittariin ei ole niin luottamista.

Järviveden ääressä olikin hyvä vilvoitella ja lepäillä ennen kotimatkaa. Ihan mukavaa vaihtelua tällainen päivä, vaikka todellisuudessa olisi ollut huomattavasti helpompaa ja vilvoittavampaa vain mennä Lidon saarelle rannalle. Toisaalta, kun kerran on mahdollisuus päästä johonkin muualle, kannattaa tilaisuus käyttää hyväksi. Itse olen muuten selvästi järvi-ihminen, vaikka en tuossa järvessä tarjennutkaan uida. Järvivesi jättää puhtaan olon ja kiviranta jättää vaatteet ja pyyhkeet siistimpään kuntoon. Toisaalta taas kivien päällä on tietysti epämukavampaa loikoilla. Niistä jää myös kivat jäljet selkään. Kaikessa on siis puolensa.
Nyt mennään uusilla voimilla uuteen viikkoon. Eilen Venetsiassa ukkosti pariinkin kertaan, joten ilma on huomattavasti viileämpi (vaikka hellerajan yläpuolella ollaankin). Illalla alkoi jo tulla kylmä, kun toisen ukkosen jäljiltä lämpötila oli laskenut 20 asteeseen. Nyt on taas lämpötila noussut, mutta ilma on huomattavasti raikkaampi.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kuukausi italialaista lakkoa


Nyt on kuukausi takana julkisen liikenteen italialaista lakkoa. Työntekijät noudattavat pilkulleen nopeusrajoituksia muiden säännösten mukana, joten vesibussien aikataulut ovat lähinnä suuntaa-antavia. Ensimmäinen viikko meni vielä ihan hyvin, mutta nykyään seuraavan vesibussin tuloajasta ei ole mitään tietoa. Joskus vaporetto tulee pysäkille täsmällisesti, kun taas toisina kertoina vuoroja jää kolmekin välistä. Ensimmäisessä tilanteessa onkin todennäköisempää, että kyseessä on jonkin edellisen vuoron vesibussi, joka vain sattuu tulemaan sopivasti 10 tai 20 minuuttia myöhässä. Erikoisinta tässä onkin se, että jos vesibussin vuoroväli on 10 minuuttia, niin silloinhan vesibussia ei pitäisi koskaan joutua odottamaan kymmentä minuuttia pidempään, koska vesibussien noudattaessa nopeusrajoituksia pitäisi kaikkien vuorojen olla saman verran myöhässä.

Kotoa lähtiessä tilanne ei ole kovin huono, sillä ikkunasta näkee molempiin suuntiin noin 10 minuuttia etukäteen, milloin vesibussi tulee omalle pysäkille. Toista se on odottaa puoli tuntia auringon alla täysillä pysäkeillä, kun lopulta saman linjan vaporettoja tulee pysäkille neljä peräkkäin. Eniten tässä ärsyttää se, että julkinen liikenne toimi aiemmin Venetsiassa minuutilleen. En ollut missään nähnyt yhtä hyvää julkista liikennettä. Nyt tämäkin onni on mennyttä.

Todellisuudessa en ole tästä lakosta mitenkään erityisesti kärsinyt. Kyllä ne vesibussit sieltä aina jossain vaiheessa tulevat. Venetsiassa ei voi olla kiire, koska vedestä johtuen kaupunki toimii aina hieman muita hitaammin. Jos on oikeasti kiire, niin kannattaa luottaa vain omiin jalkoihin. Niillä pääsee varmasti perille. Aikaisina aamuina hieman kuumottaa, että ehtiikö töihin, kun herätyskelloa ei haluaisi ihan hirveästi aikaisemmaksi laittaa. Normaalitilanteessakin lähden nimittäin kotoa 1½ tuntia ennen työvuoron alkua. Tähän mennessä en ole kertaakaan myöhästynyt, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Tukalaksi tilanteen tekevät nuo aurinkoisilla paikoilla venyvät odotukset. Lämpötila on nyt pidempään ollut yli 30 astetta. Loppuviikosta ilma vielä lämpenee. Sunnuntaille luvataan 36 asteen lämpötilaa, mikä tarkoittaa ilmankosteuteen yhdistettynä 39 asteen tuntumaa. Varjossa. Samaa ensi maanantaille, kun taas muuten tällä viikolla selvitään astetta, paria vähemmällä. Jatkuvasti on kuuma ja hiki, mutta minä nautin. Kerään tätä lämpöä varastoon ensi talvea varten. Vettä pitäisi kuitenkin juoda enemmän. Jossain vaiheessa alkaa nimittäin kuumassa tulla huono olo. Itse pidän sitä merkkinä nestevajeesta. En tiedä, onko se oikeasti syynä heikkoon oloon, mutta ainakin kylmää juomaa nauttiessa olo paranee. Venetsian useat vesilähteet ovat kovassa käytössä, sillä näillä asteilla jo vartin jälkeen vesipullon sisältö on haaleaa, ellei jopa kuumaa. Vesilähteiden vesi on siis juomakelpoista, ellen ole sitä jo täällä mainostanut. Juomakelpoista ja ihanan raikasta!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Biennale 2013 - Isola di San Giorgio

Lupasin biennaalin sivunäyttelyistä kuvia, mutta näköjään kamera on ollut mukana vain yhdellä kerralla. Silloin kävimme katsomassa San Giorgio Maggioren saarella sijaitsevia sivunäyttelyitä. Näyttelyitä on saarella useampi, ja ne voi tietysti hyvin yhdistää myös kirkkokäyntiin. San Giorgio Maggioren kirkon paras osa on kellotorni. No oikeasti on kirkkokin hieno, eikä Andrea Palladion suunnittelemia rakennuksia sovi väheksyä, mutta kellotornia varten olen saarelle useimmiten mennyt. Sieltä on nimittäin upeat näkymät koko kaupungin yli.

Mutta niistä sivunäyttelyistä. Nyt on pakko antaa kuvien puhua puolestaan, koska en näköjään ole merkinnyt ylös taiteilijoita tai näyttelyiden nimiä. Joka tapauksessa nämä ovat kaikki samalla pienellä saarella, joten kiinnostuneet löytävät ne sieltä. Yksi näyttelyistä levittäytyy ulos, saaren itäreunaan.

Tällä hetkellä San Giorgion saaren edustalla on 12-metrinen puhallettava patsas, joka toimii saaren sisätiloista löytyvän, Marc Quinnin näyttelyn mainoksena.




Fragile?-näyttely esittelee useamman taiteilijan teoksia. Tiloissa on kaikkea mahdollista aina lasinsiruista kekseliäämpiin viritelmiin. Täytyy tunnustaa, että täällä eräitä lasipurkkeja katsellessani mietin, että koulun kuvaamataidontunneilta olisi kyllä pitänyt käydä opintoretkellä tällaisissa paikoissa, niin pikkukoululaisen taiteellinen itsetunto olisi ollut aika paljon parempi.


 Alla oleva kuva on tämän reissun suosikistani:
Näistä kuvista puuttuu kokonaan yksi näyttely, jossa kävimme samalla reissulla. Se on sentään helposti selitetty: pitkulaisessa huoneessa tasaisin välein lasipalloja kohti takaseinällä olevaa peiliä.

Tässä nyt muutamia kuvia, joista saa jotain ideaa biennaalin sivunäyttelyistä. Toivottavasti muistan taas seuraavalla reissulla ottaa kameran mukaan, niin saan vähän muistakin paikoista kuvamateriaalia laitettua. Jos Venetsiaan sattuu ennen marraskuun loppua, niin sivunäyttelyt ovat kyllä käymisen arvoisia, koska niitä on ympäri kaupunkia, eivätkä ne muutamaa lukuunottamatta maksa mitään.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Museo di Storia Naturale

Kesäkuun lopussa kävimme katsastamassa Venetsian luonnonhistoriallisen museon. Olin suorastaan yllättynyt, kuinka kiinnostavaksi se osoittautui. Museon alkuosa esittelee erityisesti historiallista osaa, fossiileja ja dinosauruksia, kun taas eteenpäin kulkiessa salit jakautuvat enemmänkin maantieteellisten alueiden mukaan, ja lopulta eri eläinlajien mukaan.


Museo on täynnä täytettyjä eläimiä, mikä ei välttämättä ole eläinrakkaille mikään paras vaihtoehto. Toisaalta tietysti tämä on helpoin tapa esitellä erilaisia eläimiä.



Monissa saleissa on hyvät selitykset, mutta italian taito on tarpeen, sillä englantia ei täällä kovin paljoa näe. Sen sijaan esimerkiksi eräässä salissa, jossa oli paljon erilaisia eläimiä vitriinikaapeissa, olisin kaivannut pieniä nimilappuja, sillä nyt en oikein osaa edes sanoa, mitä kaikkia lajeja museossa oli näytillä.


Mielestäni museossa oli kivasti esitelty erilaisia asioita eläimistä. Esimerkiksi useammassa salissa oli esitelty lentäviä eläimiä, ja lento oli havainnollistettu täytetyillä linnuilla ja selityksillä. Toisessa salissa taas kerrottiin matelijoiden liikkumisesta.

Mielestäni tämä museo on erityisesti lapsiperheille hyvä käyntikohde. Mielenkiintoista katseltavaa löytyy kaikille, eikä museo ole liian suuri. Museo keskittyy lähinnä eläimiin, mikä sopi minulle hyvin, koska kasvit (joita esiteltiin vain aivan pienessä osassa) eivät minua niin paljon kiinnosta. Kuvittelisin, että myös lapsilla tilanne on sama. Kuten sanottu, kaikista saleista löytyy mielenkiintoista katseltavaa, ja aivan museon alussa, esihistorialliseen aikaan keskittyvässä osassa, on myös joitakin "aktiviteetteja", jotka ovat varmasti lasten mieleen. Siellä pääsee kokeilemaan esimerkiksi fossilisoituneen aineksen painoa kiveen verrattuna, ja lattiassa on kurkkausikkunoita, joista pääsee katsomaan eläinten tassunjälkiä.

Luonnonhistoriallinen museo sijaitsee lähellä San Giacomo dall'Orion aukiota, osoitteessa Santa Croce 1730. Lippuhinta on €8, mutta kannattaa tarkastaa, kuuluuko johonkin alennusryhmään (esim. 6-14-vuotiaat lapset, 15-25-vuotiaat opiskelijat, yli 65-vuotiaat jne.), jolloin lippu maksaa €5,50. Museo on avoinna kesäaikaan klo 10-18 ja talvisin maanantaista perjantaihin klo 9-17 ja viikonloppuisin klo 10-18. Museo on kiinni maanantaisin.
 
Lisätietoja:
http://msn.visitmuve.it/

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Redentore 2013

Redentore-juhla on taas tältä vuodelta juhlittu. Mukava ilta ystävien, hyvän ruoan ja juoman parissa päättyi jälleen kerran upeisiin ilotulituksiin. Päivän suurin ongelma oli edellisten vuosien tapaan se, että Giudeccan saaren pohjoisrannalle paistaa koko iltapäivän aurinko, joten ennen auringonlaskua rantakadulta valitsemallamme paikalla on tuskaisen kuumaa.

Veneitä oli valitettavasti viime vuoden tapaan todella vähän. Perinteisesti Redentore-juhlaa on vietetty joko veneessä tai sitten kanaalin varrella istuskellen. Tavarankuljetusveneet toimivat loistavina juhlapaikkoina varsinkin, jos niitä köytti muutaman yhteen. Viranomaiset sulkivat perinteisesti silmän jos toisenkin, kunhan veneet eivät aiheuttaneet vaaratilanteita. Viime vuonna linja tiukentui yllättäen, eikä tavarankuljetusveneitä saanutkaan enää käyttää yhden illan ajan juhlapaikkana ilman loputonta paperisotaa ja erilaisia maksuja. Kontrollien pelossa nämä veneet jättivät juhlat väliin, koska maanantaina veneiden täytyy olla työkäytössä. Vaikka en itse haluaisi viettää juhlaa veneessä, on tilanne mielestäni kurja, koska puolet perinteestä tuhoutuu tällä tavalla. Ymmärrettävämpää olisi, jos edellisinä vuosina olisi sattunut onnettomuuksia, mutta tavaraveneistä ei ole koskaan aiheutunut sen kummempaa vaaraa kuin muistakaan.

Rantakadulla juhlaa viettäessä tunnelma on tiivis. Tämä ei varsinaisesti ole mikään ihmisjoukoissa ahdistuvien juhla. Paikalla ollaan niin sanotusti kuin sillit purkissa, joten omalle porukalle varattu paikka on hyödyksi. Liikkuminen paikasta toiseen on todella hidasta, sillä ihmisten levittäytyessä kaduille jäävät kulkureitit välillä todella kapeiksi.


Eilen illalla huomasin myös, että tapaamispaikat on hyvä sopia kunnolla etukäteen. Ystäväni yritti soittaa minulle kymmenen aikaan illalla. Yritin tunnin ajan soittaa takaisin löytämättä kertaakaan yhteyttä. Vähän samalla tavalla kuin vuodenvaihteessa tai vappuaattona Helsingin keskustassa. Onneksi ystäväni soitteli vain kuulumisia, eikä hänen ollut tarkoituskaan lähteä meitä ihmismassasta etsimään.

Loppuun vielä pari pätkää illan ilotulituksista. Tällä kertaa keskityin ihan vain katselemaan ilotulituksia, enkä niinkään kuvaamaan. Ilotulitukset lähtivät edellisvuosien tapaan suoraan edessämme olevilta ponttooneilta, mutta kuvaan eivät kaikki mahtuneet. Ponttooneita taisi olla neljä ja kuvatessa joutui valitsemaan oikean ja vasemman, korkean ja matalan väliltä. Toivottavasti näistä on kuitenkin iloa!