Piscina

Eilen menimme vuosien suunnitelmien jälkeen vihdoin uimaan. Giudeccan saaren länsipäässä sijaitsevalla Sacca Fisolan saarella on uimahalli, jossa olemme viimeksi käyneet varmaankin kahdeksan vuotta sitten. Uimahallissa järjestetään paljon erilaisia kursseja, mutta myös "vapaata" uintiaikaa järjestetään päivittäin. Uiminen on kyllä kivaa, mutta kyllä se maksaakin! Kertalipulle tulee hintaa € 6,40, mikä ei tunnu lainkaan kohtuulliselta siihen nähden, että tuolla hinnalla saa käytännössä vain käyttää uimahallin vettä. Suihkut kyllä löytyvät, mutta saunaahan ei tietenkään täällä uimahalleissa ole, eikä kyllä oikeastaan mitään muutakaan. Jos uinti innostaa enemmänkin, saa kymmenen kerran kortin ostettua hintaan € 55.

Oli mielenkiintoista huomata, että vuosikausien liikunnallisesta passiivisuudesta huolimatta uinti ei tunnu lainkaan rasittavalta liikunnalta. Tyylinäni on toki rauhallinen mummosammakko, mutta jotenkin olisin kuvitellut, että muutaman metrin jälkeen olisin jo poikki. Lopetin kilometrin uinnin jälkeen lähinnä siksi, että alkoi tylsistyttää. Oikeastaan päivän liikuntasaldo ei tunnu lainkaan pahalta, kun siihen voidaan lisätä myös muutaman kilometrin edestakaiset kävelymatkat. Eikä liikunta tuntunut lihaksissa rasittavalta, mutta uni kyllä tuli silmään helposti. Niin helposti, että iltapäivän vietin nukkuen. Nyt, kun olemme kerran saaneet aikaseksi raahautua uimahallille saakka, voidaan samaa kokeilla myös uudelleen. Ehkä jo huomenna tai ylihuomenna.

Välillä Italiassa tulee eteen sellaisia tilanteita, joista ei oikein tiedä, että miten kuuluisi käyttäytyä. Uimahallissa tulee eteen yksi näistä tilanteista. Italialaisethan ovat suomalaisiin nähden huomattavasti häveliäämpiä, eikä alastomuus ole lainkaan yhtä luonnollista kuin Suomessa. Tästä syystä pohdin jo etukäteen, että pitääkö minun nyt vetää uimapuku jotenkin pyyhkeen sisällä päälleni, ettei kukaan vain vahingossa järkyttyisi nähdessään jotain sopimatonta. Tai sopiiko suihkussa käydä ilman uimapukua vai peseydytäänkö uimapuku päällä. Onnekseni samaan aikaan meidän uimareissumme kanssa järjestettiin uimahallissa vesijumppaa, joten saatoin katsoa venetsialaisista tädeistä mallia. Ihan samalla tavalla tuolla toimittiin kuin Suomessakin. En kyllä tiedä, onko tilanne kaikkialla Italiassa sama. Täällä kannattaa myös muistaa, että uimalakin käyttö on pakollista uimahallissa.

Venetsian historiallisen keskustan toinen uimahalli sijaitsee S. Alvisen alueella Cannaregiossa. Aikataulut vaihtelevat hieman näiden kahden uimahallin välillä, mutta hinnat pysyvät samoina. Lisätietoja molemmista paikoista löytyy osoitteesta:
http://www.rarinantesvenezia.it/

Gradua

Viikot kuluvat sisätiloissa konetta tuijottaen, eikä gradu silti edisty. Tuntuu aika suurelta menetykseltä, kun ulkona paistaa kirkas aurinko, eikä toisaalta sisätiloissa kuitenkaan ole niin lämmintä. Tai no on, kun laittaa riittävästi kerroksia päälle. Ajatukset ovat päivä päivältä sekavammat, eikä hommasta tunnu tulevan mitään. Unelmissa siintää se päivä, kun valmiin gradun saa käsistä pois. Päivä vain tuntuu niin kaukaiselta, ettei sitä pysty vielä hahmottamaan kunnolla. Vähän niin kuin koko gradu.

Pidän edelleen kiinni kesällä aloitetusta rytmistä: viikolla tehdään gradua, joten viikonloppuna siihen ei kosketa. Jos tarkkoja ollaan, olen kyllä pitänyt tarkemmin kiinni suunnitelman jälkimmäisestä osasta. Huomenna alkavat karnevaalit, joten tänä viikonloppuna voi taas jatkaa hyväksi todettua rytmiä. Viikolla karnevaalihuuma hiljenee yleensä sen verran, että aion vielä alkuviikosta saada lähetettyä osan gradusta professorille haukuttavaksi. Jos sen oikein blogiin kirjoittaa, niin ehkä siinä onnistunkin. Saas nähdä.

Kirjaimet tuntuvat hyppivän ruudulla sen verran, että taitaa olla parempi laittaa kone kiinni. Tämän viikon graduilut saavat nyt loppua. Hmm, tai ehkä silmissä onkin niin lasittunut katse, että siksi ruutu näyttää sumealta. Kone kiinni joka tapauksessa.

Vesi

Viime päivinä on satanut. Jos tarkkoja ollaan, niin tänään ei kyllä satanut, mutta sumua on ollut sitäkin enemmän. Edellisten päivien sade sai minut kuitenkin miettimään Venetsiaa ja vettä. Ensimmäisenä tästä yhdistelmästä tulevat tietenkin mieleen kanaalit. Ensinnäkin: kanaaleissa ei kannata uida. Sen lisäksi, että niiden vesi on likaista, on uiminen myös kiellettyä. Monelle venetsialaiselle on kyllä varmaankin jossain vaiheessa elämäänsä käynyt vahinko ja kanaaliin on pudottu vahingossa, mutta se ei tee vedestä yhtään sen puhtaampaa. Syksyllä näimme myös kokonaisen turistiperheen kanaalissa. Joku seurueesta oli ilmeisesti kuvaa varten poseeratessa horjahtanut taaksepäin vetäen samalla muut mukanaan (kanaalien reunustoilla oleva levä on hyvin liukasta).

Venetsialaiset saattavat kahdessa tilanteessa kuitenkin uida kanaaleissa. Heinäkuisen Redentore-juhlan yhteydessä Giudeccan saaren nuoret hyppivät kanaalinrannalta Giudeccan kanaaliin volteilla ja ilman. Jotkut hyppäävät myös vesibussipysäkin katolta. Auringonpistoksella saattaa olla osuutta asiaan. Samaisena iltana myös moni veneessä juhlaa viettävä hyppää kanaaliin joko viilentyäkseen tai käyttääkseen "luonnon vessaa". Redentore-juhlaa lukuun ottamatta olen nähnyt venetsialaisia kanaalissa vain Italian voittaessa jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 2006. Itse näin kymmenittäin venetsialaisia, jotka hyppäsivät Accademian sillalta Canal Grandeen. Toisaalta taitavat helsinkiläisetkin kylpeä erinäisissä juhlatilanteissa Havis Amandan suihkulähteessä. Mantan vesi taitaa kyllä olla aika paljon puhtaampaa. Tuona maailmanmestaruusiltana eräs tuttuni oli hypännyt Rialton sillalta Canal Grandeen. Hän oli päätynyt sen verran syvälle, että oli koskettanut Canal Granden pohjaa. Eräs toinen tästä kuullessaan kommentoi: "Hän pääsi siis kosketuksiin historian kanssa".

Veden kanssa voi tietysti joutua kosketuksiin myös veden noustessa kaduille (ei edelleenkään mitään hätää tässä suhteessa, viimeisimmät acqua altat ajoittuvat viime vuoden puolelle). Jos ei ole varautunut, eikä voi (tai osaa) käyttää kiertoteitä, saattavat jalat kastua ilman kumisaappaita. Itse olen kaksi kertaa päättänyt olla välittämättä kenkien kastumisesta. Ensimmäinen kerta sattui ensimmäisenä Venetsian vuotenani, kun en jaksanut yöllä kotiinpalatessani miettiä vaihtoehtoisia reittejä, sillä en olisi yhtään tiennyt, olisiko kiertoteistä ollut apua. Toisella kerralla olin työtehtävissä ulkona, ja rankan sateen vuoksi olin joka tapauksessa (ja sadetakista huolimatta) alusvaatteita myöten kastunut. Tämä tapahtui muuten kesällä, joten acqua alta ei rajoitu pelkästään talvikuukausiin, vaikka onkin silloin huomattavasti yleisempi. Enkä nyt tällä tarkoita sitä, että talvikuukaudet olisivat pelkkää vettä kaduilla, mutta syystalvella todennäköisyys on suurempi. Viikonloppuna eräs tuttuni kertoi, että oli kerran vahingossa pudottanut erään neitosen nousuveteen. Hän oli herrasmiehenä kantanut tyttöä reppuselässä vetten yli kieltäen tätä ehdottomasti tekemästä äkillisiä liikkeitä. Sitten tytön puhelin soi, ja tämä alkoi venkuilemaan puhelinta taskustaan sillä seurauksella, että lopulta putosi veteen. Tässä voidaan ehkä nähdä myös jonkinlainen opetus iPhone-sukupolvelle asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Tytön iPhone oli muuten pudonnut veteen ja kadonnut.

Likaisesta vedestä puhtaaseen: Venetsian vesijohtovesi on juotavaa. Venetsiaan rakennettiin 1800-luvun loppupuolella akvedukti, jonka avajaisia vietettiin vuonna 1884. Sitä aiemmin käytössä olleet kaivot, joihin kerättiin sadevettä, ovat edelleen paikoillaan ja monet niistä ovat erittäin kauniita. Talojen lisäksi vesijohtovesi kulkee Venetsian moniin lähteisiin. Lähteiden vesi on siis myös täysin juomakelpoista ja erityisen kätevää lämpimällä säällä, kun pitäisi juoda enemmän. Matkailijan on siis turha ostaa suuria, painavia vesipulloja, sillä lähteitä on tiheässä ja niissä saa vaikka täytettyä pienemmän vesipullon aina raikkaalla vedellä. Monet italialaisperheet ostavat juomaveden pullotettuna. Venetsiassa tämä on mielestäni täysin turhaa, sillä vesi on täällä hyvää (helteellä hieman hymyilyttää, kun katsoo 6x1,5 litran paketteja raahaavia ihmisiä). Sen sijaan ystäväni, joka asuu mantereen puolella Mestressä, ostaa veden kaupasta, sillä heille tuleva vesijohtovesi on kuulemma pahan makuista. Olo on siis onnekas, kun ei tarvitse kantaa vettä kaupasta kotiin.

Burano kuvina

Tässä muutamia kuvia viimeisimmältä Buranon reissulta:

Miten ne ovatkin niin sieviä?! Omia suosikkejani ovat kirkkaan väriset, kaksikerroksiset ja kahden ikkunan levyiset talot. Jos Buranoon ei olisi niin pitkä matka, haluaisin ehdottomasti asua siellä. Tai sitten työpaikan pitäisi sijaita saarella.

Muistutukseksi vielä, että Buranoon kulkee vaporetto numero 12, joka lähtee Fondamente Noven pysäkiltä minuutein 10 ja 40. Matka kestää 42 minuuttia, ja vaporetot lähtevät takaisin Venetsian suuntaan minuutein 26 ja 56.

Loppiainen - Epifania

Tänään saa pakata joulukoristeet pois ja siirtyä takaisin normaalielämään. Loppiaisen vietto Italiassa eroaa huomattavasti suomalaisista tavoista. Tai oikeastaan en edes tiedä, millä tavalla sitä Suomessa vietetään.

Italiassa lapset odottavat loppiaista kovasti, sillä Befana-noita tuo kilteille lapsille makeisia ja tuhmille lapsille hiiltä. Befana laittaa tuomisensa perinteisesti sukkaan, jonka lapset löytävät aamulla makeisilla täytettynä. 

Koska loppiaisena juhlitaan itämaan tietäjien saapumista Betlehemiin, on wikipedian mukaan yksi Befanan vaihtoehtoisista tarinoista seuraavanlainen: itämaan tietäjien seuratessa tähteä he kysyivät tietä vanhalta naiselta. Nainen ei suostutteluista huolimatta lähtenyt tietäjien mukaan Jeesus-lasta tervehtimään, mutta alkoi myöhemmin katua päätöstään. Niinpä hän pakkasi korinsa täyteen herkkuja ja lähti vaeltamaan pysähtyen jokaiselle ovelle antamaan talon lapsille makeisia siinä toivossa, että joku näistä lapsista olisi Jeesus.

Suomalaisittain traditio kuulostaa muuten hieman joulupukin ja pääsiäisnoidan risteytykseltä. Mikäs siinä, kyllähän kaikki syyt juhlaan kelpaavat.

Hiljalleen kohti arkea

Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen on kävelty ympäri Venetsiaa, käyty kirkoissa, matkattu täysillä lautoilla Buranon ja Muranon saarille, noustu kellotorniin, syöty pizzaa, käyty Dogen palatsissa, pelattu korttia ja paljon muuta. Erityisesti viikkoon kuului paljon siskonpojan halimista ja ihailua. Viime päivät ovatkin sitten kuluneet ikävän kourissa, eikä tee lainkaan mieli palata arkeen. Koko ajan sitä vain tajuaa enemmän, kuinka monia asioita toisen elämästä menettää, kun on kaukana. Lasten suhteen menettää vieläkin enemmän, kun joka päivä opitaan uusia asioita ja taitoja. Siskon kanssa voi onneksi jutella skypessä, mutta ei se silti sama asia ole.

Ilmojen suhteen viikko oli erittäin onnistunut. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta melkein koko viikon. Yhtenä päivänä oli hieman sumuista ja viimeisenä päivänä satoi, mutta muuten Venetsian talvi antoi kyllä parastaan. Pyrimme käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi päivän valoisat tunnit, vaikka aika rauhassa lähdimmekin "aamuisin" liikkeelle. Tässä suhteessa kesät ovat kyllä parempaa lomailuaikaa, kun päivät ovat pidempiä. Lasten kanssa matkustaessa on myös helpompi olla liikkeellä kesällä siksi, että alkuillasta voi istahtaa baarin terassille levähtämään. Talvella ainoana vaihtoehtona olisi baarien sisätiloissa oleskelu, mutta ne ovat yleensä Venetsiassa sen verran ahtaita ja meluisia paikkoja, että lasten kanssa pysyttelisi mielummin ulkona. Tietysti kaikissa asioissa on puolensa, sillä toisaalta lastenvaunujen nostelu siltojen yli tai rintarepun kantaminen helteessä eivät myöskään kuulosta ideaalitilanteilta.

Aika kuluu hirvittävän nopeasti, kun on rakkaiden ihmisten seurassa. Viikko katosi hetkessä, ja jäljelle jäi vain tunne, että paljon olisi vielä halunnut sanoa ja monta halia jäi antamatta. Toivottavasti matkalaisille jäi sentään sellainen olo, että itse kaupungista tuli nähtyä riittävästi, sillä itselläni oli kuitenkin etusijalla läheisten kanssa vietetty aika. Sitä ei vain koskaan voi olla riittävästi. Siskonpoika kyllä hurmasi kaikki suurilla sinisillä silmillään ja valloittavalla hymyllään, minkä lisäksi pojalle näytti maistuvan niin pizza kuin pastakin, joten ehkä siitä vielä kunnon italialainen saadaan. Siskolle vain tiedoksi, että täti ei ensi kerralla ehkä annakaan viedä poikaa takaisin. Ehkä siskokin jäisi panttivangin ansiosta pidemmäksi aikaa.

Huomenna saa taas kerätä joulukoristeet pois, minkä jälkeen täytyy kai siirtyä takaisin arkeen. Tulevaisuus on yhtä kysymysmerkkiä, mutta kaikki varmaankin alkaa siitä, että saisi sen gradun vihdoinkin pois päiväjärjestyksestä. Ehkä tässä ovatkin unelmani alkaneelle vuodelle: gradu, työpaikka ja uusi koti. Kuulostavat isoilta tavoitteilta, mutta onhan tässä koko vuosi aikaa.