Passibyrokratiaa, osa 2

A:n viime viikolla anoma passi odotti tänään poliisilaitoksella. Ilmeisesti sen olisi voinut hakea jo perjantaina, mutta koska passin tilasta ei ollut saatavilla tietoa, oli tänäinenkin reissu poliisiasemalle lähinnä testi. Jonotus kesti kuulemma 10 minuuttia. Itsehän sain passini valmistumisesta tiedon toukokuussa tekstiviestillä. Sen jälkeen jonotin reilun tunnin Pasilan poliisilaitoksella. Kun pääsin luukulle, ei passiani meinannut löytyä mistään. Koska pystyin vahvistamaan saaneeni tekstiviestin noudettavissa olevasta asiakirjasta, jatkettiin etsintöjä ja sain lopulta passini.

Näiden tietojen perusteella voin siis vahvistaa, että passinhaku oli täällä huomattavasti Suomea helpompaa. Toki voidaan ottaa huomioon se, että Venetsiassa on aika paljon vähemmän asukkaita kuin Helsingissä, mutta eikö silloin asiakaspalvelijoitakin pitäisi olla vähemmän? Ai niin, Pasilan poliisiaseman toukokuun asiakaspalvelijoitahan oli tasan yksi valmiiden asiakirjojen noutajia varten. Siitä on aika vaikea mennä vähentämään.

Lopputuloshan on monesti tärkein, eikä passeja tarvitse enää vuosiin miettiä. Minun pitää hakea uutta passia viiden vuoden päästä ja A:n kymmenen. Nyt pitäisi sitten vain kovasti matkustaa, kun kerran molemmilla on tuoreet passit.

Ompelijattaren päiväkirja

Ostin kesäkuun alussa pellavahousut, joiden lahkeita piti lyhentää. Koska osaan juuri ja juuri ommella napin takaisin paikoilleen ja ketjusilmukkaakin osaan tehdä vain ilman virkkuukoukkua, olen päivä päivältä siirtänyt operaatiota myöhemmäksi. Tänään päätin hoitaa asian vihdoinkin pois päiväjärjestyksestä.

Jos raportoisin tilanteesta kuvien kera, mukaan mahtuisi seuraavaa:

1) Lahkeiden taitto, harsinta ja silitys, tämä osuus on vielä (siskon konsultoinnin jälkeen) hallittavissa

2) Hikoilua

3) Ompelukoneen raahaus olohuoneen pöydälle

4) Hikoilua

5) Käyttöohjeiden etsiminen muuttolaatikoista positiivisin lopputuloksin

6) Pään raapimista ja käyttöohjeiden selausta

7) Ompelukoneen onnistunut valmistelu

8) Hikoilua, epävarmuutta ja pään raapimista

9) Lahkeiden ompelu

Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Eivät varmasti menisi ammattilaisen työstä, mutta lahkeet näyttävät siisteiltä ja ovat oikean pituiset. Ei yhtään huonosti tytöltä, jonka vaatevarastoon kuuluvat myös mustat liituraitahousut, joiden lahkeet on lyhennetty valkoisella langalla harsimalla, koska muuta ei ollut saatavilla. Niiden housujen lyhennys tapahtui vuonna 2005 ja siitä saakka ne ovat odottaneet siistimistä. Tänään ei kuitenkaan ollut niiden aika. Hikoilen sitten jonkun toisen kerran.

La Maison de la Crêpe

Jos joskus tulee koti-ikävä, ja tekee mieli lettuja (joita ei näillä lämpötiloilla todellakaan aleta kotona paistamaan, nimim. Kokemusta on), suuntaan Rialton sillan lähistölle, La Maison de la Crêpe -nimiseen jäätelö- ja lettukioskiin. Jäätelöä en ole paikasta koskaan ostanut, mutta lettuja (tai siis niitä ohuita, ranskalaistyylisiä ”creppejä”) sitäkin useammin.

Eilen teki mieli välipalaa ostosten lomassa, ja lettu mansikkahillolla täytti juuri sopivasti ja toi mieleen ihanat itsepaistetut letut (tosin rasvaa ei ole näissä nimeksikään). Letut eivät ole mikään halvin välipala (esimerkiksi eilen syömäni lettu maksoi € 3,50), mutta herkkusuulle juuri sopiva. Täytevaihtoehtoja on runsaasti, tosin suolaisia taitaa olla vain yksi. Banaani-nutella-täytteinen lettu kelpaa illallisesta, mutta koti-ikävään kunnon mansikkahillo on aina parasta.

Paikan omistaa rouva, joka yrittää aina puhua minulle englantia. Aivan sama, kuinka usein käyn siellä puhumassa hänelle italiaa. Hänen lapsillaan (nyt jo aikuisia, jotka työskentelevät samaisessa paikassa) oli muuten aikoinaan suomalainen au-pair.

La Maison de la Crêpe sijaitsee osoitteessa Cannaregio 5781. Sen löytää helpoiten, jos lähtee Rialton sillan juuresta, San Bartolomeon aukion puolelta, kävelemään kohti asemaa. Tie vie entisen pääpostin ohitse kohti siltaa, jonka juuressa sijaitsee Coin-tavaratalo. Lettupaikka sijaitsee Coinin sivuovia vastapäätä.

Venetsia liikuntaesteisille

Haluaisin kovasti kirjoittaa liikuntaesteisten matkailijoiden mahdollisuuksista ja mahdollisista ongelmista Venetsiassa, mutta minun on heti alkuun myönnettävä, että osaan arvioida esimerkiksi pyörätuolin aiheuttamia hankaluuksia erittäin huonosti. Koska en ole koskaan joutunut liikkumaan pyörätuolilla (tai edes kyynärsauvoilla), eikä tuttavapiiriinikään kuulu liikuntaesteisiä, minun on todella vaikea huomioida kaikkia esteitä, joihin kaupungilla saattaa törmätä. Vaikka asuin yhteensä 25 vuotta Helsingissä, en osaisi sanoa, mihin katutasossa sijaitseviin ravintoloihin päästäkseen pitää kuitenkin nousta muutama porras. Ottaen huomioon kaiken tämän ja etukäteiset pahoittelut niistä typeryyksistä, joita tämä kirjoitus tulee sisältämään, toivon tästä olevan kuitenkin apua jollekin, joka suunnittelee matkaa Venetsiaan.

Jos ajattelee pyörätuolia ja kaupunkia, jossa on 435 siltaa, ei yhdistelmä kuulosta kovin hyvältä. Unesconkin suojelemassa kaupungissa historiallinen arvo ja kaupunkikuvan muuttumattomuus ajavat usein tasa-arvoa edistävien lakien ohi, joten siltojen yli kulkevia hissejä on ollut hyvin harvassa. Kunnan sivujen mukaan kolme vuotta sitten nämäkin poistettiin käytöstä, koska ”ne eivät palvelleet sitä tarkoitusta, jota varten ne oli hankittu”. Tosiasiassa tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin paha. Venetsialla on muihin kaupunkeihin nähden yksi valttikortti: erinomainen julkinen liikenne. Pyörätuolilla liikkuvan kannalta julkisen liikenteen tekee vieläkin erinomaisemmaksi se, että pysäkit on suunniteltu siten, että ne nousevat ja laskevat vedenkorkeuden mukaan, joten pysäkin reuna on aina samalla korkeudella kuin vesibussin sisäänkäynti. Jos siis liikkuu pyörätuolilla, kannattaa ehdottomasti hankkia vesibussilippu, joka kattaa vierailun keston, sillä vesibussilla pääsee yllättävän moniin paikkoihin välttäen siten sillat. Kaikkialle ei tietenkään pääse siltoja ylittämättä, mutta tärkeimmät nähtävyydet ovat saavutettavissa vesibussin avulla.

Jos Venetsiaan saapuu pyörätuolilla, kannattaa hotellia varatessa selvittää tarkkaan sijainti ja se, onko hotellissa hissiä, johon mahtuu pyörätuolilla. Venetsiassa hissejä on harvassa, enkä ole varma, onko kaikkien hotellien hissit tehty siten, että niihin mahtuu pyörätuoli. Kartasta kannattaa tarkistaa, missä on lähin vesibussipysäkki, ja onko pysäkin ja hotellin välillä siltoja. Asiasta voi tietysti myös kysyä hotellilta. Todennäköisesti on helpointa matkustaa toisen henkilön seurassa, sillä joitakin siltoja pääsee ylittämään liuskaa pitkin, mutta ainakin näille treenaamattomille käsivarsille liuskat olisivat liian jyrkkiä. Myös vesibussiin nousu on helpompaa toisen henkilön avulla, sillä kanaalit eivät ole tyyniä, joten vesibussi liikkuu jonkin verran. ACTV:n henkilökunta tosin auttaa tarvittaessa.

Kaupat ja ravintolat sijaitsevat yleensä katutasossa, eikä niihin ole kynnyksiä. Museot sen sijaan saattavat sijaita ylemmissä kerroksissa, mutta kannattaa tiedustella hissimahdollisuutta. Jos matkustusajalla ei ole väliä, kannattaa välttää loppusyksyä ja talvea, sillä silloin tulvariski on suurempi. Tosin tämä menee täysin veikkauksen puolelle, sillä todellisuudessahan vesi voi nousta milloin vain ja toisaalta loma saattaa talvella osua aivan hyvin pidempään, tulvattomaan aikaan.

Venetsian kunnan sivuilta löytyy italiaksi ja englanniksi lisätietoja aiheesta:

http://www.comune.venezia.it/flex/cm/pages/ServeBLOB.php/L/IT/IDPagina/1317

Suomalaista kirjallisuutta

Graduaineistoa etsiessäni törmäsin joihinkin suomenkielisiin teoksiin Venetsian kirjastoissa. Tästä innostuneena oli tietysti pakko katsoa, minkä verran täällä voisikaan lukea suomeksi. Venetsian eri kirjastot kattavan nettihaun mukaan kirjastoista löytyy yhteensä 718 teosta suomeksi. Suuri määrä teoksista näyttää liittyvän taidenäyttelyihin tai arkkitehtuuriin. Venetsiassahan sijaitsevat tunnetut arkkitehtuurin ja taidehistorian yliopistot, joten tämä on oikeastaan ihan loogista. Erityisesti siinä tapauksessa, jos kyseiset teokset keskittyvät lähinnä kuviin.

Toinen kiinnostava huomio oli, että viitteiden perusteella näyttäisi siltä, että suomenkielisiksi teoksiksi saatetaan luokitella myös Suomessa julkaistut ruotsinkieliset teokset. Noh, Suomessa puhuttu kielihän on melkein sama asia kuin suomenkieli… Hakutulosten joukossa oli myös erilaisia kielenopetukseen liittyviä kirjoja, mikä saattaisi olla jäänne siltä ajalta, kun Venetsian yliopistossa saattoi vielä opiskella suomea. Joka tapauksessa haulla löytyi myös ihan tavallisia romaaneja, joten pitänee katsella kirjastoja aivan uusin silmin. Jos tekee mieli lukea suomeksi, ei välttämättä tarvitsekaan aina turvautua läheisten toimittamiin paketteihin. Ja miltäs kuulostaisivat Suomen kansan sananlaskut vuodelta 1906? Sellainenkin olisi nimittäin tarjolla. Tai sitten ”Suomen Kielioppi aanne ja sanaappi appikoulua ja amin pain apiskelua varten” 1800-luvun lopulta.

Kirjastojen nettikatalogeja katsoessa ihmetyttää se, että kuinka vaikeaa voi olla kopioida kirjaimia? Suomi ei ole kovin helppo kieli, enkä oleta, että kirjastonhoitajat täällä sitä osaisivat, mutta kai he nyt osaavat sentään tunnistaa kirjaimen kerrallaan? Katalogista löytyy niin ihmeellisiä väännöksiä, etten oikeasti osaa edes veikata, mitä niissä pitäisi lukea. Se, että ä:t ja ö:t puuttuvat, ei yllätä lainkaan, eikä se minua varsinaisesti häiritsekään. Oikeastaan yllättää, että joidenkin teosten kohdalla nämäkin kirjaimet löytyvät, ja vielä ihan oikeilta paikoilta, välillä taas hieman satunnaisesti (esim. ”Hielenkaytön kysymyksia”). Tämä ei ole todellakaan mikään italialaisten oma piirre, vaan suomalaisten kirjastojen katalogeissa tilanne on aivan sama. Jos etsii esimerkiksi italialaista teosta, jolla on vähänkin pidempi nimi (yli kaksi sanaa), on parempi kirjoittaa vain sana tai kaksi nimestä, sillä todennäköisyydet teoksen löytämiseen koko nimellä ovat kohtalaisen laihat.

Tämä löytö oli kuitenkin tämän päivän piriste. Onneksi ehdin aiemmin jo ihan oikeasti etsiä gradumateriaalia, joten jotain hyödyllistäkin on saatu tänään aikaan. Nihkeästi kyllä sujuu, mutta eiköhän tämä tästä. Hiljaa hyvä tulee. Tai kunhan nyt vain tulisi jotain.

Paikallisuutisia: turistit gondolivarkaissa

Luen päivittäin Il Gazzettino -nimistä lehteä. En pidä sen laatua kovinkaan korkeana, eikä se varsinkaan ole kovin neutraali tai objektiivinen, tosin en tiedä, onko Italiassa sellaisia lainkaan. Kyseessä on kuitenkin erityisesti Koillis-Italiaan keskittyvä lehti, josta puolet käsittelee Venetsian ja lähiympäristön paikallisuutisia. Koska Venetsiassa ei yleensä hirveästi mitään tapahdu, löytyy lehdestä ne pienimmätkin paikallisuutiset, joita ei ikinä julkaistaisi missään muussa lehdessä. Ajattelin jakaa blogissa paikallisuutisten parhaita paloja (mahdollisesti pienen, hyvin subjektiivisen kommentoinnin kera) erityisesti silloin, kun kyseessä on jokin hyvin paikallinen ilmiö tai joka tapauksessa muun inspiraation puutteessa.

Tähän uutiseen törmäsin eilen illalla television paikallisuutisissa. Valitettavasti tilanteesta ei ollut videokuvaa, mutta tänäisessä lehdessä asiaa käsiteltiin vielä tarkemmin. Toissayönä kello kahden aikaan kaksi amerikkalaisturistia halusi palata illanvietosta Rialton sillan kupeesta hotellilleen Giudeccan saarelle gondolilla. Heidän tarkoituksenaan ei kuitenkaan ollut pyytää normaalia gondolikyytiä vaan he halusivat ihan itse soutaa gondolin hotellille. Parivaljakko ei kuitenkaan päässyt pitkälle, sillä he ensin lähes törmäsivät vesibussiin, minkä jälkeen virkavalta pysäytti heidät. Tai siis gondolin, sillä toinen miehistä kyllä pääsi poliisiveneen kannen kautta juosten kujia pitkin karkuun. Toinen miehistä sen sijaan jäi kiinni ja pääsi selittämään poliiseille tekosiaan. Gondolin omistaja teki varkaudesta rikosilmoituksen.

Mitä tähän sanoisi. Hotellivalinnasta päätellen pojilla ei varmaankaan ollut puutetta pikkurahasta, joten vaikka vesibusseilla ei pääsisikään perille (todellisuudessa saarelle pääsee vesibussilla läpi yön), olisivat he voineet ottaa vaikka taksin. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään hätätilanne. Tilanteessa olisi voinut käydä huomattavasti pahemmin, sillä vaikka gondolit soljuvat sulavasti veden päällä, saattavat ne painon kasaantuessa tiettyyn paikkaan myös kaatua. Tämä olisi siis voinut aiheuttaa pojille vaaratilanteen (epäilen, että heille olisi ihan selvin päin gondolin varastaminen tullut mieleen). En myöskään usko, että pojat olisivat ikinä päässeet perille, sillä vaikka he olisivat osanneet gondolia ohjata (mikä ei kuitenkaan taida olla mikään ihan helpoin taito), olisi heidän perille päästäkseen pitänyt soutaa todella pitkään ja lopuksi vielä ylittää Giudeccan kanaali, joka ei ole tyyntä nähnytkään. En osaa sanoa, uppoaako kaatunut gondoli kovin helposti, mutta todennäköisesti se olisi kärsinyt (ellei kärsinyt nyt jo) ainakin jonkinlaisia vahinkoja. Gondolit tehdään käsityönä ja niillä on hintaa sen verran, että ne yleensä siirtyvät isältä pojalle. En tiedä, olisivatko poikien taskurahat riittäneet suurempien vahinkojen korvaamiseen, mutta ehkäpä vanhemmat olisivat huolehtineet asiasta. Miten se olikaan: ”pojat ovat poikia”.