Kiireinen viikonloppu

Viikonlopun aikana on jo ehditty tehdä maailmanennätys ja viettää päivä rannalla. Mitähän muuta viikonloppu on meille varannut. Kerron hieman tarkemmin huomenna tai ylihuomenna. Nyt lauantai-illan viettoon!

Festa di San Pietro di Castello

Venetsiassa järjestetään kesäisin paljon tapahtumia, joita kuvaa mielestäni parhaiten sana ”kyläjuhla”. Täytyy tosin huomauttaa, että Venetsiassa ei ole kyliä, enkä ole ikinä ollut kyläjuhlassa. Se on silti ensimmäinen sana, joka minulle tulee näistä tapahtumista mieleen. Juhlat kestävät yleensä (vajaan) viikon verran ja ne järjestetään tietyllä aukiolla. Ihmiset kerääntyvät kyseiselle aukiolle viettämään iltaa yhdessä syöden ja musiikkia kuunnellen. Yleensä juhlien yhteydessä järjestetään arpajaiset, joiden tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Tällä viikolla on vuorossa San Pietro di Castellon juhla. San Pietro di Castellon kirkko toimi Venetsian pääkirkkona 1400–1800-luvuilla, mitä on vaikea uskoa, kun katsoo kirkon sijaintia (kaukana kaupungin tärkeimmiltä alueilta). Lisäksi voisi kuvitella, että Pyhän Markuksen kirkko olisi aina ollut Venetsian pääkirkko, mutta se rakennettiin kuitenkin alun perin Venetsian tasavallan päämiehen, dogen, yksityiskappeliksi.

Kävimme eilen illalla San Pietro di Castellossa tarkoituksenamme katsoa Italian välierä Saksaa vastaan aukiolle pystytetyltä valkokankaalta. Aukiolle oli rakennettu lava, jolle nousi yksi kerrallaan nuoria laulajia, toisella puolella taas oli valkokangas illan peliä varten. Aukion keskellä taas oli ruokakatokset, joista nälkäiset saattoivat hakea syötävää. Välillä on tuntunut, että ruoan ja juoman hinta nousee kyläjuhlissa vuosi vuodelta, mutta ainakin tänä vuonna San Pietro di Castellon hinnat olivat sopivat. Juomien hinnat olivat € 1,5 tölkki (limuja tai olutta), € 3 litra perusviiniä, € 6 pullo laadukasta proseccoa jne. Ruoista taas löytyi ranskalaisia (€ 2), eturuokia (primi piatti, € 4,5) ja pääruokia (secondi, € 6). Juhlien arpajaisten tuotto menee tällä kertaa Emilia-Romagnan alueen maanjäristysten uhreille sekä Remiera Casteon pyörremyrskyssä kärsineen soutukoulun (?) kunnostukseen.

Vaikka tunnelma oli katossa, pelin katsomisen kannalta olosuhteet eivät olleet parhaat. Saavuimme paikalle sen verran myöhään, että parhaat paikat oli jo viety. Lähetys näytettiin ilmeisesti vinossa olleella videotykillä valkokankaalle, jonka alareunasta 1/3 peittyi ihmisten päillä. Joissain tilanteissa olisi kätevää olla pitkä. Lisäksi lähetys (tai ennemminkin yhteys) pätki sen verran pahasti, että välillä ruutu tuntui pimenevän aina, kun pallo lähestyi maalia. Ensimmäisen puoliajan jälkeen siirryimmekin toiseen paikkaan katsomaan peliä. Tunnelma ehkä hieman kärsi, mutta ainakin peliä pystyi seuraamaan. Jos löytää paikan, jossa ruudun näkee ja peliä voi seurata suuren italialaisjoukon kanssa, kannattaa sitä kuitenkin ehdottomasti kokeilla.

Venetsiaan saapuminen

Venetsiaan voi tulla lentäen, junalla, bussilla tai laivalla. Alla näkyvät hinnat ja aikataulut ovat voimassa tätä kirjoittaessa, mutta ne kannattaa tarkistaa vielä tullessa.

Lentäen

Venetsian lentokenttä (Marco Polo, VCE) sijaitsee Tesseran alueella mantereen puolella. Sieltä on hyvät yhteydet Venetsian historialliseen keskustaan ja vaihtoehtojakin on useampia. Itse käytän yleensä ACTV:n bussia nro 5, joka kulkee päivällä vartin välein (lähdöt sekä lentokentältä että historiallisesta keskustasta minuutein 10, 25, 40, 55) ja aikaisin aamulla ja myöhään illalla puolen tunnin välein (lähdöt 10 ja 40). Matka kestää noin 20 minuuttia, mutta ruuhka-aikaan on parempi varata runsaammin aikaa. Linjan päätepysäkit ovat historiallisessa keskustassa (Piazzale Roma) ja lentokentällä (aeroporto). Lisäksi myös ATVO:lta löytyy Venetsian ja lentokentän väliä kulkeva bussi. Liput maksavat 6 euroa per suunta molemmilla yhtiöillä, mutta kannattaa muistaa, että yhden yhtiön liput eivät käy toisen busseihin.

 Edit 12.5.2013: katso muuttuneet aikataulut täältä.

Lentokentältä pääsee historialliseen keskustaan myös vesiteitse Alilagunalla. Lippujen hinnat vaihtelevat 8-15 euron välillä riippuen määränpäästä. Matka lentokentältä historialliseen keskustaan maksaa 15 euroa. Linjoja on yhteensä viisi, joista historialliseen keskustaan tulevat sininen (linea blu) ja oranssi (linea arancio) linja, joiden matka-aika lentokentältä esimerkiksi Pyhän Markuksen torin alueelle on noin 1 h 15 min -1 h 30 min.

Lisäksi lentokentältä pääsee Venetsiaan tietysti taksilla. Vaihtoehtoja on kaksi, joko vesitaksi tai tavallinen taksi. Vesitaksilla pääsee Venetsiassa haluamalleen paikalle, mutta hinnat ovat hyvin korkeat. Tavallisella taksilla pääsee historialliseen keskustaan Piazzale Roman bussiasemalle. Hinnoista kannattaa kysyä etukäteen, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Venetsiaan voi lentää myös Trevison lentokentän (Antonio Canova, TSF) kautta. Esimerkiksi Ryanair lentää Trevisoon. Kätevin tapa on varmasti tulla Ryanairin lentokenttäbussilla Venetsiaan (matka kestää 1 h 10 min ja maksaa 5 euroa). Muussa tapauksessa kentältä pääsee esimerkiksi paikallisbussilla Trevison rautatieasemalle ja sieltä junalla Venetsiaan.

Junalla

Venetsiaan pääsee useista kaupungeista kätevästi myös junalla. Tässä tapauksessa kannattaa huomioida, että Venetsian historiallisen keskustan aseman nimi on Venezia S.Lucia. Sen sijaan Venezia Mestre on mantereen puolella. Jos siis jää vahingossa Mestressä (tai jos juna ei tule Santa Lucian asemalle asti), joutuu siellä vaihtamaan toiseen junaan tai bussiin päästäkseen historialliseen keskustaan. Junalla tullessa kannattaa siis istua rauhassa paikoillaan. Santa Lucia on aina junan viimeinen pysäkki, joten siitä ei voi ajaa ohi, ja toisaalta neljän kilometrin veden ylitystä sillan päällä on vaikea olla huomaamatta.

Linja-autolla

Venetsiaan voi myös tulla linja-autolla. Historiallisen keskustan linja-autoasema on nimeltään Piazzale Roma. Kaikki pitkän matkan bussit eivät kuitenkaan tule tänne, sillä alueen liikenteen sujuvuutta pyritään parantamaan. Tarkemmin ajateltuna en ole varma, tuleeko pitkän matkan busseja enää lainkaan Piazzale Roman pysäkille. Lähikaupungeista busseilla pääsee kuitenkin tänne. Suuri osa pitkän matkan busseista pysähtyy joko Tronchetton saarella, jolta pääsee pois joko vesibussilla tai people mover -nimisellä, metron ja yksiraiteisen välimuodolla (lippu maksaa euron ja sillä pääsee Piazzale Roman linja-autoasemalle), tai Mestressä, josta voi tulla toisella bussilla tai junalla historialliseen keskustaan.

Laivalla

Laivalla Venetsiaan voi tulla esimerkiksi Kroatian rannikolta tai risteilyn yhteydessä. Yleensä nämä alukset päästävät matkustajat ulos Venetsian satamassa, josta pääsee esimerkiksi yllä mainitulla people moverilla historialliseen keskustaan. Kävellenkin pääsee perille, mutta matkaa on sen verran, että jotakin kulkuneuvoa kannattaa harkita.

Häistä ja yhteisen kielen puutteesta

Palasin eilen ystäväni häistä takaisin Venetsiaan. Vaikka mietin pitkään matkan sovittamista budjettiini, oli se ehdottomasti hintansa väärti. Kokemukseni liettualaisista häistä ja ihmisistä ovat pelkästään positiiviset. Perinteiset häät Liettuassa kestävät kolme päivää. Ystäväni häitä juhlittiin periaatteessa kaksi päivää, mutta niihin voidaan lisätä vielä päivää aiemmin hoidettu siviilivihkiminen (pakollinen ulkomaalaisille) ja juhlia seurannut rääppiäispäivä. Ruokaa, musiikkia, tanssia ja mukavia ihmisiä monta päivää putkeen.

Oli outoa olla pitkästä aikaa maassa, jonka kielestä en ymmärrä sanaakaan. Jos tarkkoja ollaan, osaan seitsemän sanaa liettuaa, mutta niillä ei keskusteluja paljon seurata. Liettualaiset eivät pahemmin puhu englantia, tosin nuoremmat sukupolvet alkavat sitä hiljalleen oppia. Itse taas en ole tottunut siihen, ettei yhteistä kieltä ole, joten elekieleni kaipaa hiomista. Erityisesti valmiuteni elekielen käyttöön on täysin puutteellista. Huomasin monesti vain tuijottavani suu auki sen sijaan, että olisin yrittänyt jollain tapaa eleillä selittää, etten ymmärrä kieltä. Morsiamen äidin kanssa kävimme kahdestaan pitkän keskustelun kotipuutarhan kauneudesta ja luulen ymmärtäneeni hänen sanomansa ainakin suurin piirtein. Tai sitten en. Ainakin selitin jollain tapaa itselleni käymämme keskustelun.

Tarpeelliset asiat tuli kuitenkin hoidettua, vaikka olo olikin vähintään hölmö. Olin erittäin tyytyväinen jo siihen, että osasin ihan itse ostaa postitoimistosta kortin ja merkin. Tervehdin virkailijaa liettuaksi ja kysyin, puhuuko hän englantia. Turha toivo. Eleillä pyysin häntä antamaan minulle osoittamani postikortin. Edelleen eleillä pyysin postimerkkiä. Sen jälkeen hän näytti minulle ykkösluokan leimaa, ja nyökkäsin hyväksyvästi. Kun näin hänen empivän, sanoin hänelle ”Suomija”, jotta sain oikean merkin. Sen jälkeen maksu ja kiitokset. En ole ennen tätä matkaa varmaan ikinä väläyttänyt yhtä montaa nolostunutta hymyä.

Vaikka itseäni nolotti hirveästi, etten osannut kommunikoida paikallisella kielellä, suhtautuivat liettualaiset ystävällisesti hiljaisuuteeni. Kun minä en kerran puhunut, he puhuivat sitäkin enemmän. Jospa sitä jotakin ymmärtäisi puheesta ja käsien heilutuksesta. Luulen, että sain häävierailta vieläkin enemmän huomiota, koska olin juhlissa yksin. Koin loputonta vieraanvaraisuutta ja toisista huolehtimista. Lähdin sunnuntain rääppiäisistä neljän liettualaisen kyydissä kohti hotellia. Kun pysähdyimme hotellin eteen, autoa ajanut mies nousi heti paikaltaan ja saattoi minut kädestä pitäen kymmenen metrin matkan hotellin ovelle. Siellä hän odotti kanssani, kunnes näki portieerin tulevan avaamaan palaten vasta sen jälkeen autolle.

Häät olivat vaatineet selvästi paljon valmisteluja ja olenkin tyytyväinen, että morsiuspari viettää nyt kymmenen päivää rentoutuen Liettuassa ennen kotiinpaluuta. He ovat sen ehdottomasti ansainneet. Kuukauden päästä häistä juhlitaan vielä Italian päässä ystäväni anopin luona.

Venetsia ylhäältä käsin

Aikataulujen mukaan lentokoneeni pitäisi laskeutua näillä hetkillä. Ei toivottavasti kuitenkaan tästä suunnasta. Kuva on otettu San Giorgio Maggioren kellotornista.

Ruusuja töihin palaaville...

... ja ehkä vähän niillekin, jotka saavat jatkaa lomailua. Jospa joskus itsekin osaisin hoitaa kasveja näin hyvin.

Gondolit yöpuulla

Hyvää Juhannusta!

Tätä ei kai Suomessa tänään nähdä

Saluten kirkko iltavalaistuksessa

Nokka kohti lentokenttää

Tänään lähden ystäväni juhannushäihin Liettuaan. Tästä tulee samalla ensimmäinen kerta maassa, ellei vessakäyntejä traumaattisella bussimatkalla Tallinnasta Varsovaan lasketa. Matkasta tulee siis monella tavalla mielenkiintoinen, vaikka häät Venetsiassa olisivat olleet kaikin puolin kätevämmät. Käsittääkseni ystäväni vanhempia lukuun ottamatta käytännössä kaikki vieraat lentävät nimittäin paikalle muualta. Ystäväni kuitenkin halusi ehdottomasti mennä naimisiin kotipaikkakunnallaan, eikä sulhasellakaan ollut mitään sitä vastaan (tai ainakaan mahdollisia vastalauseita ei otettu huomioon).

Eiliset pakkausongelmat johtuivat suurilta osin lämpötilanvaihdoksesta. Tällä hetkellä Venetsiassa on asteita yli 30 (ja lisäksi huima ilmankosteus, joka tekee kuumuudesta painostavan), kun taas Liettuassa lämpötila vaihtelee päivien 20 ja öiden 10 asteen välillä. Koska olen tunnetusti aina viluinen, on vaatetta pakko pakata kunnolla mukaan. Oikeastaan ainoat lämpötilat, joihin osaan arvioida tarvittavat vaatteet, ovat +30 °C (mahdollisimman vähän ja kevyttä) ja alle +5 °C (kaikki löytyvät vaatteet päälle). Koska suuri osa juhlinnasta tapahtuu ulkona, on vaikea arvioida, kuinka paljon vaatetta oikeastaan tarvitaan. Lopulta päädyin matkustamaan lentolaukun kanssa. Painoa on kilon verran liikaa, mutta annan tarvittaessa muutaman tavaran ystäväni anopille punnituksen ajaksi. Paluumatkan 5½ tunnin vaihtoaika ei innostanut kannettavan kassin ottamiseen. Katsotaan, kuinka käy.

En tule siis lähipäivinä olemaan koneen ääressä, joten blogiin tulee ilmestymään ajastettuna yksi kuva päivässä. Koska olen täysi katastrofi tietotekniikkataitojen suhteen, en kyllä voi luvata tämän onnistuvan. Ainakin olen yrittänyt.

Löysäilyä ja pakkausta

Alkuviikko on hurahtanut kätevästi löysäillen ja tulevaa matkaa pohtien. Lämpötila ei houkuta opiskeluun, tosin mikä tahansa tekosyy kelpaa, kun jotain pitäisi tehdä. Päivät siis kuluvat mitään tekemättä koneen ääressä istuen. Jostain syystä huominen tuntuu aina hyvältä päivältä aloittaa.

Tänään en edes yritä opiskella, vaan selvitän pakkauskriisiäni. Vaatimattomasti sanottuna olen maailman paras pakkaaja, mitä tulee tavaroiden sullomiseen, jos käytettävissä olevaa tilaa on vähän. Ongelmana on, että tehokkaasti pakatessa matkalaukku painaakin yhtäkkiä tuplasti sallitun määrän. Minulle sopisi siis erittäin hyvin systeemi, jossa lentoyhtiöt antaisivat laukun mitat, mutta laukkuja ei punnittaisi. Nyt pitäisi pärjätä 8kg käsimatkatavaralla, mutta laukku painaa jo tyhjänä melkein 4kg. Vaihtoehtoja on siis kaksi: a) täytän laukun ja vedän sen pikkurillillä keveän näköisesti lähtöselvitykseen toivoen välttäväni punnituksen tai b) matkustan Pirkan kestokassin kanssa (ovat muuten juuri sopivan kokoisia, vielä kun ne voisi sulkea vetoketjulla, niin ratkaisu olisi täydellinen).

Nyt ärsyttää, että kaikki pienet purkit ja purnukat tuli muuton yhteydessä heitettyä pois. Oikeastaan en edes muista, heitinkö ne pois, mutta ainakaan eivät ole tähän mennessä löytyneet. Nythän niille olisi kovasti tarvetta. Pitänee vääntäytyä liikkeelle, kunhan olen selvittänyt, mitä kaikkea pitää vielä hankkia.

Jalkapalloa, lämpöä ja musiikkia

Kuulostaapa otsikko brasilialaiselta. Maata ei kuitenkaan ole vaihdettu.

Eilisen tehokkaan opiskelun jälkeen (köh köh) oli illalla vuorossa jalkapalloa. A oli kutsunut pari kaveriaan katsomaan, miten Italian käy EM-kisoissa. Ennen sitä oli vuorossa asunnon siivous. Vaikka lämpimästä pidänkin, ei siivoaminen ja +30 °C ole mikään paras yhdistelmä. Sen jälkeen vielä ruoanlaitto muistutti siitä, että oikeastaan kesällä voisi syödä ihan vain kylmiä ruokia. Tai säästää ne lämpimät ruoat niihin kertoihin, kun ne ovat jonkun muun valmistamia. Ilta oli kuitenkin oikein mukava ja pelin lopputuloskin toivottu, vaikka jalkapallo ei itseäni suuresti kiinnosta. Eikä kyllä ilmeisesti muitakaan läsnäolijoita, koska tunsin olevani parhaiten perillä kriteereistä, joilla EM-kisojen alkulohkoista pääsee seuraavaan vaiheeseen.

Lämpö alkaa muutenkin näkyä arjessa sillä tavalla, että tuulettimet kaivettiin tänään kaapeista. Ainakaan tällä hetkellä en päivällä varsinaisesti kaipaa tuuletinta, koska saan ”työtiloihini” sopivan ilmavirran aikaan avaamalla ikkunoita. Tuuletin ei myöskään olisi ehkä kätevin vaihtoehto, kun työskentelee paperipinojen kanssa. Asunto on onneksi kohtalaisen viileä kesällä, sillä aurinko paistaa makuuhuoneen ikkunasta vain aikaisin aamulla siirtyen jo aamun aikana talon taakse ja kääntyen vasta illasta olohuoneen puolelle. Tosin klo 8 aamulla oli sisälämpötila yli +28 °C, kun ulkona asteita oli vajaa 26. A taas kärsii kuumuudesta huomattavasti enemmän (miksi kukaan ei muuten huomauttele hänelle siitä, kun taas minulle sanotaan, ettei suomalaisella voi olla täällä kylmä?), joten hänelle tuuletin tulee varmasti suurempaan tarpeeseen.

Lehdissä alkaa taas olla emergenza caldo -otsikoita, mikä on yhtä varma kesän merkki kuin hukkumistilastot suomalaisessa lehdistössä. Eikö kenenkään muun mielestä ole kummallista, että joka vuosi pitää kirjoittaa ihan samat jutut? ”Muista juoda kuumalla riittävästi ja pyri pysyttelemään sisätiloissa päivän kuumimpina tunteina.” ”Muista käyttää aurinkorasvaa, sillä palaminen on pahaksi iholle.” ”Älä hyppää humalassa järveen.” Luulisi, että välillä voisi pitää yhden välivuoden näistä jutuista. Erityisen huvittavia ovat nuo aurinkorasva-artikkelit jokaisessa naistenlehdessä joka kesä. Luulisi ihmisten jo naistenlehti-ikään tullessa tietävän, että suojaamaton iho palaa auringossa ja se on paha juttu. Tai ehkä vuosittain kierrätettävä artikkeli paikkaa jonkun toimittajan kesälomaa.

Viime viikolla Venetsian äänistä kertoessani unohdin täysin yhden. Se tuli mieleeni eilen, kun kuulin kolmatta kertaa päivän aikana ”Con te partirò” -laulun Andrea Bocellin laulamana. Laulu tulvi ikkunasta sisään samalla äänenvoimakkuudella, jolla kuuntelisin kotona radiota. Jostain syystä risteilyalusten lipuessa Venetsiaan soi laivoissa aina tämä laulu. Sama juttu alusten lähtiessä Venetsiasta. En ole tarkkaillut, onko kyseessä aina saman yhtiön laivat, vai onko tämä yleinen käytäntö kaikilla Venetsiaan saapuvilla risteilyaluksilla. Joka tapauksessa sen lisäksi, että risteilyaluksen saapumisen havaitsee vastarannan talojen katoamisen (tai oikeastaan koko Venetsian, sillä nämä laivat peittävät yleensä näkyvyyden kokonaan) lisäksi myös kuuloaistilla.

Rantapäivä

Eilen alkoivat vihdoinkin niin lämpimät ilmat, että pääsimme rannalle. Lämpötilat ovat pitkään olleet kyllä hieman hellerajan yläpuolella, mutta nyt pitäisi olla ainakin viikon verran vähintään 30°c, joten eiköhän täällä tarkene.

Venetsian rannat sijaitsevat Lidon saarella. Saari on pitkulainen ja rantoja on eri puolilla. Sopivan rannan voi valita riippuen siitä, haluaako maksaa mukavuuksista (aurinkotuoli ja -varjo, vessat ja suihkut jne.) vai käyttää ilmaista rantaa, joka ei kuitenkaan tarjoa muuta kuin hiekkaa, vettä ja aurinkoa. Itse valitsen toisen vaihtoehdon. Ilmaisia rantoja on kolmella alueella. Kaikki saarelle tulevat vesibussit pysähtyvät Santa Maria Elisabettan pysäkillä (löytyy myös nimellä Lido S.M.E). Pysäkki on saaren pitkän sivun keskellä, kun taas rannat sijaitsevat toisella pitkällä sivulla. Lähin ilmainen ranta löytyy, kun kävelee pysäkiltä suoraan eteenpäin leveää Gran vialea. Kävelymatka ei ole pitkä, ja tien päädystä löytyvät niin ilmainen ranta kuin molemmin puolin alkavat maksulliset rannatkin. Muut ilmaiset rannat löytyvät saaren kahdesta päästä. Koska saari on pitkä, kannattaa näille rannoille mennä bussilla. Lidon saarella on siis autoja ja hyvin saaren eri osia palveleva julkinen liikenne. San Nicolò löytyy saaren pohjoispäästä ja Alberoni eteläpäästä.

Koska A oli työskennellyt ahkerasti koko viikon, ei hän halunnut aamulla kiirehtiä rannalle. Tai siis hänen sanojensa mukaan ”ei huvita juosta vapaapäivänä”. Ongelmana on, että näköjään ainoa vaihtoehto juoksemiselle on se, että aikaa tuhlataan aivan tarpeettomasti kotona maleksimiseen sen sijaan, että hoidettaisiin tarpeelliset asiat rauhassa ja sen jälkeen lähdettäisiin. Lopputuloksena oli se, että olimme rannalla vasta klo 15 jälkeen. Olisin toivonut rantakäynniltä hieman väriä lähes läpinäkyvän valkoiseen ihooni, mutta iltapäiväaurinko ei kovin paljoa tähän tuonut apua. Sanotaanko, että rasvattoman maidon väristä on siirrytty täysmaitoon.

Lämpöä ranta sen sijaan tarjosi ja sainpa talviturkinkin heitettyä (jos mikä tahansa pulahdus merivedessä lasketaan, tuntui nimittäin vielä liian kylmältä). Mielellään olisin kyllä viettänyt vedessä enemmänkin aikaa, koska en ole koskaan nähnyt Lidon vettä niin puhtaana. Ei roskan roskaa ja vesi oli täysin kirkasta. Toivottavasti se säilyy koko kesän yhtä kauniina.