torstai 12. heinäkuuta 2012

Poliiseista ja ennakkoluuloista


Aamulla kanaalinrantaan kurvasi talouspoliisin vene. Toisen poliisin hypättyä veneestä hoitamaan asioitaan kerääntyi venettä tuijottamaan kolme pikkupoikaa. Samalla tavalla kuin muissa kaupungeissa pikkupojat ihailisivat ”piipaa-autoja”.

Täällä ihmisten suhde poliisiin on mielestäni kummallinen. Ihmisillä on hirveät ennakkoluulot poliiseja kohtaan, eikä kukaan tunnu heistä varsinaisesti pitävän. Tämä siis tuttavapiirissäni, johon ei yllättäen kuulu yhtäkään poliisia. Tosin italialaiset (tai ehkä tämä on vain venetsialaisten erityispiirre) tuntuvat yleisesti olevan ennakkoluuloisia ketä tahansa ”muuta” kohtaan. Ihmisiä voi ryhmitellä ihan millä perusteella tahansa. Uskonto, ulkomaalaisuus, varallisuus, ammatti, mikä tahansa kelpaa siihen, että joku voidaan sulkea ”meidän” ulkopuolelle ja nähdä siten negatiivisena. Itseäni ärsyttää ihmisten ryhmittely, sillä mielestäni kaikki ovat yksilöitä (ja huomaan juuri sanoneeni, että ”italialaiset ovat sitä ja tätä”). Kaikista eniten minua kuitenkin ärsyttää se, että mihin tahansa negatiiviseen asiaan vedetään perusteluksi tähän ”väärään” ryhmään kuuluminen. Esimerkki eilisestä keskustelusta: eräs henkilö oli inttänyt yhtä asiaa niin kauan, kunnes sai tahtonsa läpi. A:n mielestä tämä johtui aivan selvästi siitä, että kyseinen henkilö tulee Etelä-Italiasta. Ja siihen vielä sitten lisää ”erilainen kulttuuri”, ”historialliset syyt”, ”täysin erilainen mentaliteetti”. Miten tämä liittyi inttämiseen, sitä A ei osannut kertoa. Mutta kyllä me pohjoisen asukkaat olemme aivan erilaisia kuin etelän asukkaat. Koska kukaan pohjoisen asukas ei ikinä intä? Huhhuh. Niin ja tietysti kaikki mukavat etelän asukkaat ovat vain ”poikkeuksia”. Ihan sama, kuinka monta ”poikkeusta” tuntee ja tunteeko oikeasti niitä ”normaaleja” tapauksia, mutta kyllä asia nyt vain on näin. Raivostuttavaa.

Meninpäs nyt vähän sivuraiteille, kun poliiseista oli kuitenkin kyse. Italiassa on paljon erilaisia poliiseja, enkä ole oikein ymmärtänyt kaikkien tehtäviä. Tai siis että kuka hoitaa mitäkin asiaa. Paikallispoliisi, valtionpoliisi, talouspoliisi, karabinieerit... Toivottavaahan tietysti on, ettei joudu kenenkään kanssa tekemisiin, mutta jos joku viisaampi osaisi kertoa, ottaisin mielelläni tietoa vastaan eri poliisien tehtävistä. Olettaisin, että oikeasti Suomessa poliisi hoitaa ihan vastaavia tehtäviä, mahdollisesti eri yksiköissä, mutta kaikki toimivat saman poliisi-nimikkeen alla. Siksi ehkä systeemi tuntuu helpommalta, kun apua soittaessa ei tarvitse miettiä, että kenenköhän numeroon tässä nyt sitten pitäisi soittaa.

Itselläni ei ole ennakkoluuloja Italian poliiseja kohtaan. Tosin minulla on joku univormukammo, sillä aina nähdessäni poliisin (tai vartijan, tai ihan minkä tahansa järjestystä ylläpitävän henkilön univormussaan) minulle tulee aina sellainen tunne, että olen tehnyt jotain väärin. Kuten lentokentällä, jos käsimatkatavara tarkistetaan. Aina tulee sellainen olo, että mitäs jos joku onkin laittanut sinne jotain luvatonta, vaikka laukkua ei ole päästänyt hetkeksikään silmistään. Pitäisi varmaankin tutustua johonkin mukavaan poliisiin ja hälventää sitä kautta muidenkin ennakkoluuloja. Itse haluaisin vain tietää, että miksi naispoliiseilla ja miespoliiseilla on erimalliset hatut. Ymmärrän, että housuihin ja paitoihin tehdään hieman erilaiset leikkaukset, mutta miksi ihmeessä hattujen pitää olla erilaiset? Eivät kai miesten ja naisten päät nyt niin erilaisia ole.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Poliisit on tosi mielenkiintoinen aihe! Olin juuri yhdessä M-maassa, missä poliiseista ei todellakaan pidetä. Siellä poliisia pelätään ja toivotaan hartaasti, ettei sellainen satu tielle. Poliisi on pahasti korruptoitunut ja käyttää asemaansa väärin erilaisiin rikoksiin. Kerron sulle joskus ikävän tarinan siitä, mitä kaverilleni kävi poliisin hellässä hoivassa. Anna

Tipsu kirjoitti...

Noissa tapauksissa kyllä ymmärrän, jos poliisista ei pidetä! Sehän on pahin mahdollinen tilanne, jos poliisi käyttää valtaansa väärin. Täällä ihmetyttääkin juuri se, ettei epäluulolle tunnu olevan mitään perusteita. Tosin, jos nimenomaan haluaa olla ennakkoluuloinen, niin ainahan riittää, että siskon-kummin-kaimalle saattoi ehkä joskus viime vuosituhannella käydä jotakin, johon saattoi liittyä joku poliisi. Tästä voi sitten vetää johtopäätöksen, että KAIKKI poliisit ovat sitä ja tätä...

Ciacy kirjoitti...

Siis voi apua! Sullahan on tullut jo miljoona postausta tämän postauksen jälkeen. Mä luin tän sun tekstin ja päätin että mietin sulle jonkun hyvän vastauksen poliiseista ja niiden tehtävistä....ja sitten aloin miettimään...enkä oikein osannutkaan...sitten vanhempani tulivat kylään ja sitten se jäi....nyt tulin tänne ja ihmettelin, että miksiköhän en olekaan lukenut tätä blogia hetkeen ja tajusin että mulla oli missio kesken....ja keskenhän se nyt jäikin ja paljon on nyt vain luettavaa...Italiassa minä tiedän seuraavat poliisit:

Polizia stradale,
Carabinieri,
Polizia municipale,
Polizia ambientale,
Guardia di fidanzia,
Guardia forestale,
Guardia costiera,

Se mitä nuo sitten tekee onkin sitten toinen juttu. Nimi kertoo aika paljon. Costiera valvoo veneiden kulkureittejä (ettei tuu vaikka liian lähelle rantaa) ja lupia muutenkin, forestale tietenkin metsiä jne...mutta tämänverran sinäkin jo varmasti tiedät, kun nimikin jo kertoo, mutta että mitä muuta ne sitten tekee niin se onkin jo toinen juttu, eh......

Tipsu kirjoitti...

Olitkin loman aikana jättänyt ihanan paljon kommentteja! Katselinkin jo kuvia vanhempiesi käynnistä. Ei ihmekään, ettet ole ehtinyt muiden blogeja lueskella!
Tosiaan osasta poliiseista pystyy nimestä päättelemään, mitä he tekevät, mutta lähinnä olen miettinyt, että millä tavalla polizia municipale, polizia di stato ja carabinieri jakavat tehtävänsä. Erityisesti kun tuntuu, että guardia di finanza hoitaa kaikki pienet ja suuremmat talouspuolen asiat, niin miten noille kolmelle sitten jää "tarpeeksi" tehtävää. Noh, ehkä joskus on vain helpompi olla tietämätön :)

Ciacy kirjoitti...

No joo, arvelinkin ettà tota sà làhinnà hait. Tiedàn vain, ettà joillakin poliiseilla on oikeus vaikka kylàn asioihin, kun taas joillakin vain provinssiin ja joillakin taas molempiin ja tietty strada stateen sun muihin puuttuminen myòs...ehkà on tosiaan parempi olla tietàmàtòn

Tipsu kirjoitti...

Lähinnä mietityttää se, että kenelle sitä pitäisi hätätilanteessa soittaa. Ehkä on vain parempi olla joutumatta hätätilanteeseen :)