Passibyrokratiaa

Italialainen byrokratia ei yleensä herätä ihmisissä kovin positiivisia mielikuvia. Lähinnä tulee mieleen juoksemista luukulta toiselle, aina vain lisää erilaisia papereita jne. Itselläni ei kuitenkaan ole koskaan ollut suurempia ongelmia byrokratian kanssa täällä. Oikeastaan systeemi toimii (asiakkaan kannalta) joskus paremminkin kuin Suomessa. Jos Suomessa on ilmoitettu tarkkaan tarvittavat paperit ja määräajat, ei niistä jousteta tippaakaan. Täällä taas on mahdollista saada puutteellisillakin papereilla asiat hoidettua. Kaikki riippuu sitä, kenen kanssa sattuu asioimaan. Joskus luukulta löytyy sellainen henkilö, jonka kanssa asioita ei meinaa saada millään hoidettua, kun taas toisella kerralla tilanne saattaa olla päinvastainen. Monissa tilanteissa toimistojen henkilökunta ei välttämättä edes tunne asiaa riittävästi osatakseen kysyä oikeita papereita. Parempi siis ottaa itse etukäteen asioista selvää, mutta välttää turhia selityksiä asioidessa. Selitys kannattaa kuitenkin olla hymyn kera valmiina, jos sille tuleekin tarvetta. Puhumalla pääsee usein pitkälle.

Suomen ja Italian byrokratioiden erot tulivat taas mieleeni, kun A haki passia. Hain itse omani Suomesta pari kuukautta sitten. Ensin piti hankkia järkyttävän hintaiset (ja näköiset) passikuvat, joiden ottoon oli niin miljoona ohjetta, ettei ammattikuvaajan käsittelyn jälkeenkään voinut olla varma, kelpaisivatko ne poliisille. Pasilan poliisitalolla jonotin tunnin, jotta sain jätettyä hakemuksen. Jonoja välttääkseen olisi voinut myös varata ajan, mutta ensimmäiset vapaat ajat olivat muistaakseni elokuulle. Passin toimitusajat on merkitty selkeästi poliisin nettisivuille ja ne tarkoittavat ilmeisesti maksimiaikoja, sillä omani sain jo kolmen työpäivän jälkeen. Passin valmistumisesta ilmoitettiin kätevästi tekstiviestillä. Nouto olikin taas hidasta puuhaa, vaikka valmiiden asiakirjojen noutoon olikin erilliset numerot. Ongelmana oli se, että näitä erillisiä numeroita palveltiin vain yhdellä tiskillä, joten valmista passia sain jonottaa yli tunnin.

A varasi netin kautta ajan poliisille. Varaus tapahtui perjantaina ja ajan sai heti maanantaille. Samalla hän täytti tietonsa tulostettavaan lomakkeeseen. Hänellä oli vanhoja valokuvia jossakin, mutta niistä vain yksi oli oikean kokoinen. Tänään hän marssi poliisilaitokselle erikokoisten, automaatilla otettujen kuvien ja tulostettujen lomakkeiden, maksukuittien ja -merkkien kanssa. Suuret kuvat olivat liian suuria, mutta poliisi laittoi ainoan oikeankokoisen kuvan passia varten ja otti arkistointia varten yhden suuremmista kuvista. Passin pitäisi olla valmis kymmenen päivän kuluttua (tarkkaa päivää ei sanottu, eikä valmiista passista tule ilmoitusta tekstiviestillä) ja koko toimitukseen meni poliisiasemalla yhteensä 10 minuuttia.

Jos A:n passi on parin viikon sisään kunnossa, voi vain sanoa, että kyllä se italialainen byrokratia joissain tilanteissa hakkaa suomalaisen mennen tullen.