Täällä ollaan edelleen. Syyskuu on ollut töiden puolesta todella kiireinen, joten en ole tänne ehtinyt/jaksanut kirjoitella. Nytkin ilmoittelen itsestäni ihan näin pikaisesti ennen kuin työt taas kutsuvat. Syyskuun kuulumiset voi tosin niputtaa töitä-töitä-töitä-etiketin alle.
Syyskuu on siis ollut todella rankka. Edellisen postauksen jälkeen minulla on ollut kaksi vapaapäivää ja kahtena olen ollut kipeänä kotona. Onnistuin hankkimaan ensimmäisen syysflunssan kuumeineen sopivasti ennen koko vuoden kiireisintä viikonloppua. Onneksi sain potea nuo pari päivää rauhassa kotona, niin jaksoin paremmin tuon ajan. Viime viikon perjantaina olin nimittäin töissä 12 tuntia, ehdin nukkua 3 tuntia, lauantaina tein töitä 14 tuntia ja nukuin vajaa 4 tuntia ja sunnuntaina olin töissä vielä 10 tuntia. Sunnuntai-iltana ei ainakaan ollut ongelmia saada unen päästä kiinni...
Onneksi suurin osa työpäivistäni on oikein mukavia. Pidän kovasti työkavereistani ja tapaan päivittäin paljon uusia ihmisiä. Syyskuun alussa minulla oli yksi elämäni hauskimmista työpäivistä, kun vietin kokonaisen illan viiden todella mukavan ihmisen kanssa. Syyskuun ensimmäiseen puoliskoon kuului myös visiitti viitenä päivänä putkeen samalle gondoliasemalle. Gondolieerit pohtivatkin jo, että pitäisiköhän heidän palkata minut, kun joka tapauksessa olin siellä jatkuvasti.
Olen viime aikoina pohtinut kovasti integraatiota (tai en kyllä oikeastaan kovasti, koska ei siihen ole ollut aikaa, mutta kuitenkin...). Viime vuonna tunsin oloni vielä hieman ulkopuoliseksi, kun vietin pääosan ajastani kotona gradun parissa. Tänä vuonna olen vihdoin alkanut tuntea olevani yksi paikallisista. Se ei muuten ole helppoa vaaleahiuksiselle ja sinisilmäiselle tytölle, jolla on vielä outo vieraskielinen nimi. (Hiukseni ovat muuten oikeasti vaaleanruskeat, mutta italialaisten standardien mukaan olen blondi.)
Niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, tunnen suurta tyytyväisyyttä, kun ihmiset puhuvat minulle Venetsian murretta. Se on itselleni tärkeä merkki siitä, että minua pidetään paikallisena, osana samaa ryhmää, johon puhuja kuuluu. Täytyy myös sanoa, että ymmärrän paremmin Venetsian murretta kuin italiaa Etelä-Italian aksentilla puhuttuna. Eilen puhuin nimittäin puhelimessa erään etelä-italialaisen miehen kanssa. Oikeasti hän oli todennäköisesti Rooman korkeudelta, eli ei edes kovin etelästä (korvani erottaa lähinnä pohjoisen aksentin muista aksenteista). Olin täydessä vaporetossa, eikä puhelinyhteys ollut kovin hyvä, ja minulla oli pieniä vaikeuksia ymmärtää, mitä mies minulle sanoi, vaikka hän italiaa puhuikin. Hetkeä myöhemmin juttelin erään laukunkantajan kanssa, joka noin minuutin jälkeen vaihtoi huomaamatta Venetsian murteeseen, eikä minulla ollut pienintäkään ongelmaa ymmärtää häntä. Menikin jonkin aikaa ennen kuin edes tajusin, että hän oli vaihtanut murteeseen. Laukunkantajat, taksikuskit ja gondolieerit, joita tapaan töiden puolesta paljon, eivät olekaan varsinaisesti kuuluisia puhtaan italian puhumisesta. Murre taitaa olla suurimman osan äidinkieli, joten he joutuvat hieman keskittymään italiaa puhuakseen. Minulle on onneksi aivan sama, kumpaa he puhuvat, vaikka vastaankin aina italiaksi.
Syksy alkaa tehdä tuloaan Venetsiaan. Kuluneella viikolla aamut ovat olleet todella viileitä, mutta päivisin on päästy 20-25 asteen lämpötiloihin. Tänään tihuttelee vettä ja huomisesta alkaen on luvattu kylmempää ilmaa. Tuttuun tapaan minulla on jo jalat ja kädet aivan jäässä, ja harkitsen ottavani sormikkaat ja sukkahousut käyttöön. Kaulahuivi on roikkunut kaulassa jo parin viikon ajan. Täytynee pian vaihtaa vaatekaapin sisältö syys- ja talvivaatteisiin, kunhan minulla on seuraava vapaapäivä. Näyttää tosin siltä, että sitä saa odottaa vielä ainakin pari viikkoa.
6 kommenttia:
Hei! Eksyin blogistasi, mutta Tulin takaisin. Olisi ihana kuulla tarkempia kuulumisiasi, laitan fb-viestin pian. Olen lomalla Madridissa ja tulit mieleeni. Voi hyvin! Terveisin Anna
Kiva kun taas kerroit Venetsia kuulumisia! Kaikenlaiset asiat sieltä kiinnostaa.-Anne
Kommentoin jo kauan sitten mutta jostain syystä kommentti ei näy täällä. Sitä vaan että kiva kun kiireittesi keskellä jälleen kerroit elämästä Venetsiassa. Olisin halunnut kysyä sellaista että kun ruoka-annoksessa on isohko rapu niin syödäänkö siitä muuta kuin se mitä haarukalla ja veitsellä pyrstöstä irtoaa ja sakset ja muut jätetään syömättä sisältä (koska niitähän ei saa auki tavallisella veitsellä). Tuota ihmettelin jo monetta kertaa ravintolassa siellä....
Anna:
Ihana kuulla sinusta! Olen usein ajatellut sinua. Vaihdetaan pian paremmin kuulumisia!
Anne:
Anteeksi Anne, kun tässä on vähän kestänyt. Aikamoista hiljaiseloa on ollut tämä minun blogipäivittelyni viime aikoina.
Nyt pitäisi kyllä kysyä apua joltain paremmalta rapuasiantuntijalta. Itse yritän hiljalleen totuttautua erilaisiin mereneläviin, joten en taida tuntea ihan riittävän hyvin näitä asioita. Yritän tässä miettiä, että millaisesta ravusta on kyse. Monesti annoksissa olevat ravut taidetaan avata käsin, jotta sieltä saadaan kaikki herkut syötyä. Tietysti riippuu paikasta, alanko syömään käsin... Todellisuudessa tarkkailen yleensä, mitä muut tekevät, ja toimin sitten samalla tavalla perästä :D
Niin mallia katson muista ruokailijoista jos en tiedä mitä teen, ja olen kyllä lapsesta lähtien syönyt järvirapuja ja tiedän miten sakset avataan ja sisusta hörpitään mutta Venetsiassa oli pari kertaa lautasella rapu jolla oli kiven kovat sakset enkä niitä saanut katkaistua käsin eikä rapuveitseä ollut. Ajattelin vaan että onko siinä jokin niksi miten ne avataan kun minusta tuntui että tarjoilija katsoi siihen malliin että on taas hölmö turisti jättänyt herkullisemmat osat syömättä. -Anne
Hei Anne,
itse veikkaisin, että ihan oikein söit rapusi. Ehkäpä tarjoilijalla oli kova nälkä, joten hän katseli lautastasi vain kateellisena ;)
Lähetä kommentti