Vaikka olen varma siitä, että haluan asua täällä enkä Suomessa, tuli
palatessa haikea olo. Päätin lukiossa, että haluan asua Italiassa, enkä ole mieltäni
sen jälkeen muuttanut.
Elämä olisi joiltain osin tietysti helpompaa Suomessa. Olen aikalailla
varma, että toimeentulon kanssa ei olisi suurempia ongelmia, sillä työpaikan
löytää aina, jos on vain valmis joustamaan. En usko, että minulla olisi
vaikeuksia löytää työpaikkaa kaupan kassana, ja sillä palkalla eläisi jo hyvin.
Täällä taas palkat ovat niin paljon alemmat, ettei selviytymisestä voi olla
aivan niin varma. Lisäksi saattaa olla, että kaikki mahdolliset työpaikat ovat
kiven alla, eikä joustamisesta ole apua.
Suomesta löydän myös kaupasta haluamani tuotteet. Täällä taas törmää
moniin ongelmiin, jos haluaisi ostaa jotakin vähänkin erikoisempaa. Vaikkapa
tilliä. Vähintäänkin pitää kiertää useampi kauppa, jotta saa puolet haluamistaan
tuotteista (tilliä ei kyllä löydy silloinkaan). Tai siirtyä Venetsian
mannermaalle isojen ostoskeskusten ”hypermarketteihin”. Kesällä ei kyllä
helposti pilaantuvia tuotteita sitten tuoda sieltä kotiin tunnin matkaa ensin
bussilla ja sitten vesibussilla. Toisaalta Italian ja Suomen hedelmiä ja
vihanneksia ei voi kyllä edes verrata keskenään.
Vaikka eläminen täällä on välillä hankalaa, rakastan venetsialaista
elämäntyyliä. Kaupunki on pieni ja kaikkialle voi kävellä. Ystäviä tavataan
aperitiivilla, joka voi jatkua myöhään yöhön myös keskellä viikkoa. Tapaamisia
varten ei tarvitse kaivaa kalenteria esiin viikkoja etukäteen, vaan tapaaminen
voidaan sopia spontaanisti viiden minuutin päähän. Mihinkään ei ole kiire, aina
on aikaa spritzille. Vaikka spritzin juominen saatetaan aloittaa
keskellä päivää, ei kukaan ole humalassa. Veljeni kuvasi eteläeurooppalaista
juomakulttuuria siten, että kukaan ei ole kännissä, mutta kaikki ovat jatkuvasti
pienessä pöhnässä. Itse en siedä humalassa olevia ihmisiä, joten täkäläinen
juomakulttuuri sopii minulle paremmin.
Vaikka talvet tuntuvat Venetsiassa kosteuden takia järkyttävän
kylmiltä, ovat kesät tukahduttavan kuumia. Mietin jo vuosia sitten, kuinka
täällä on kesäisin ihanaa se, että säätiedotuksia katsomatta voidaan
maanantaina sopia, että viikonloppuna mennään rannalle. Aurinko paistaa
kuitenkin.
Minulla ei siis ole koskaan ikävä Suomessa asumista. Mutta ne ihmiset.
Rakkaat ihmiset, jotka jäävät kauas. Tämä on muuten se asia, joka jokaisen
ulkomaille muuttavan kannattaa muistaa. Kun ulkomailla on kerran asunut, on
aivan sama, mihin lopulta päätyy, mutta osa rakkaista ihmisistä on aina eri
paikassa kuin itse. Siitä ei koskaan enää pääse eroon, vaikka muuttaisi mihin. Ikävä
on hirvittävä, vaikka yhteydenpito onkin nykyään helpompaa. Tällä hetkellä
kaikista riipaisevinta on ero siskonpojasta. Alle puolivuotiaan sievylän kanssa
kun ei hirveästi skypessä puhuta. Täällä se äidin tietokoneen ruudulla välillä
näkyvä täti itkee ikävän kyyneliä. Skypen kautta voin kyllä nähdä sinut, mutten
voi halia, enkä silittää. Etkä sinä voi käyttää poskeani puruleluna.
2 kommenttia:
<3
<3 <3
Lähetä kommentti