Kun vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa

Syntymäpäivät ja vappukin menivät vielä gradun parissa ahertaessa, mutta nyt työ on vihdoin palautettu ja voi hengähtää helpotuksesta. Olo on aika kummallinen. Koko ajan on sellainen tunne, että jotain pitäisi tehdä. Vuosien jälkeen pitää varmaankin opetella uudestaan, että vapaa-aika on todellakin vapaa-aikaa. Silloin ei täydy tehdä mitään, jos ei huvita. Vuosien opinnot ovat kasassa, mutta olo on oikeastaan aika haikea. Gradun tekoa en kaipaa kyllä lainkaan. Minua ei ole tehty yksin opiskelemaan, vaikka loppuvaiheessa (tapojeni mukaisesti silloin, kun aikaa oli enää liian vähän jäljellä) ehdinkin hieman innostua. Kursseja ja yliopistoelämää jään kyllä kaipaamaan. Hyviä vuosia on takana.

Nyt voikin sitten keskittyä töihin ja siitä vapaa-ajasta nauttimiseen. Kirjastossa pitäisi käydä (ihan niin kuin niitä ei olisi viime aikoina nähtykään), jotta saisi jotain lukemista. Sellaista, joka ei liity opintoihin lainkaan. Oikeastaan vaikeampi tehtävä kuin luulisi. Tällä hetkellä yöpöydällä on Jane Austinin Järki ja tunteet italiaksi. Sitäkin lukiessa tarinaa enemmän huomio kiinnittyy niihin asioihin, joita gradussani tutkin. Eipä tuo kyllä haittaa, kunhan en nyt keksi jotain järkyttävän hienoa uutta teoriaa, jota en tajunnut graduun laittaa. Sepä vasta ärsyttäisi.

Gradun palautuksen jälkeen otin kevyen laskun työelämään kuuden päivän työputkella. Kiva päästä vihdoin ihmisten pariin ja jotain konkreettista tekemään. Tänään olin muuten Helsingissä rakennetussa laivassa sisällä. Tiistaina vien näillä näkymin suomalaisia risteilymatkustajia päiväretkelle. Ja vielä sanovat, ettei suomesta ole hyötyä ulkomailla! Kielitaidosta on tullut uusi valttikorttini työelämässä. Olen jättänyt turhat häpeilyt siitä, etten osaa jotain kieltä täydellisesti, joten pystyn työskentelemään viidellä kielellä. Virkamiesruotsin suoritus ei saa minua laskemaan sitä mukaan työkieliini, koska on kulunut aivan liian kauan siitä, kun oikeasti pystyin ruotsia puhumaan. Lukioranska ei myöskään minua vakuuta, vaikka ranskaa eilen pariin kertaan sönkkäsinkin. Niin ja osa graduni lähdemateriaalista oli ranskaksi, mutta se onkin toinen tarina.

Ilmat alkavat hiljalleen lämmetä. Tänäänkin ollaan hellelukemissa, vaikka aamulla oli niin sumuista, ettei ikkunasta nähnyt ulos, ja päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta. Nyt kyllä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Epävakaisuus taitaa olla viimeaikaisen sään sana. Tällekin viikolle on taidettu luvata sadetta suunnilleen joka päivälle, mutta jos sadepäivät ovat tällaisia, niin antaa tulla vaan. Kunhan vihdoin opin rentoutumaan vapaa-ajalla, niin loppukevät ja kesä taitavat sujua pääosin ulkona. Vuosi tässä onkin kyhjötetty sisällä konetta tihrustaen, joten ehkä on jo aikakin!