maanantai 12. marraskuuta 2012

Sunnuntaikävelyllä

Eipä mennyt eilinen päivä ihan niin kuin piti. Lähdimme lopulta iltapäivällä veden laskettua liikkeelle, suuntanamme kaupungin toisella puolella sijaitseva Ca' Zanardi ja siellä oleva valokuvanäyttely. Pääsimme perille, mutta ulko-ovi oli kiinni. Ovisummeria soittamalla saimme selville, että näyttelyä ei päässytkään katsomaan, koska aamun tulvavesi oli tuhonnut jalustat (tai miksi niitä sanotaankaan). Ehkä pitäisi vain hyväksyä, että kulttuurielämä ei ole minua varten...

Jos tämä on tulvien ainoa negatiivinen vaikutus omaan elämääni, niin aika vähällä olen päässyt. Kunnalle on satanut kritiikkiä väärästä ennusteesta ja liikkeenharjoittajien huonosta informoinnista. Todellisuudessa väärät ennusteet vaikuttavat lähinnä niiden elämään, joilla on liike tai koti katutasossa. Muillehan käytännössä riittää tieto siitä, että aamuksi on luvattu acqua altaa. Silloin laitetaan joka tapauksessa saappaat jalkaan, kun lähdetään ulos. Tarkalla korkeudella ja ajalla ei ole niin paljon merkitystä. Sen sijaan liikkeenharjoittajat arvioivat ennusteen perusteella "sotasuunnitelman". Ihmiset ovat hyvin tietoisia siitä, millä senttilukemalla vesi tulee omaan kauppaan tai ravintolaan sisään. Ollaan myös tietoisia siitä, kuinka hyvin ovien eteen laitettavat "tulvaportit" (paratie) pitävät veden ulkopuolella tai onko liikkeen sisällä mahdollisesti viemäreitä, joista vesi nousee joka tapauksessa sisään. Tehdään arvio siitä, riittääkö tavaroiden nostaminen korkeammille tasoille ja lattian moppaaminen veden laskeuduttua, vai tarvitaanko liikeessä vesipumppua. Vaikka tätä tapahtuu joka talvi (hieman alueen korkeudesta riippuen) ja ihmiset ovat tilanteeseen siten tottuneet, niin eihän se hauskaa ole. Tulvat tuovat runsaasti lisää työtä, mahdollisesti hukkaan heitettyjä työpäiviä ja materiaalisia vahinkoja.

Matkailijalle tulvat voivat olla hauska kokemus. Kauniina päivänä puisilla korokkeilla kävely voi antaa ainutlaatuisen näkökulman kaupunkiin. Eilen jotkut olivat käyttäneet Pyhän Markuksen toria uima-altaanakin, vettähän siellä oli takapuoleen asti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joillekin tulvat aiheuttavat todellisia ongelmia, joten liikettään vedestä tyhjentävä kauppias ei välttämättä ole niin tyytyväinen itsestään otettavista valokuvista. Hänelle kun tilanne ei ole iloinen leikki. Turistillekin tulva voi aiheuttaa ongelmia erityisesti, jos se osuu tulo- tai lähtöpäivään. Kuten sanottu, muutaman tunnin odottelu avaa jo runsaasti lisäreittejä kävelylle, mutta tulo- ja lähtöaikoja ei yleensä voi valita, joten pahimmassa tapauksessa siirtymiset saattavat olla ongelmallisia. Mahdolliset ongelmat kattavat erityisesti kolme aluetta: 1) ilman saappaita voi olla vaikea päästä haluamaansa paikkaan, ainakin kuivin jaloin, 2) matkalaukun vetäminen tulvavedessä ei ole kovin mukavaa ja 3) hyvin korkeissa tulvissa (yli 140cm) vesibussivuoroja ei taata, tosin esimerkiksi eilen (149cm) vaporetot kyllä kulkivat koko päivän. Siihen ei kuitenkaan voi varmasti luottaa, sillä pysäkkien turvallisuutta ei voida taata, jolloin ne saattavat yhtäkkiä olla täysin pois käytöstä.

Eilisen kävelyn yhteydessä näimme jonkin verran tulvan aiheuttamia tuhoja, lähes kaikissa liikkeissä mopattiin lattioita, erään hotellin terassin puulattian osaset olivat nousseet veden mukana laskeutuakseen sitten miten sattuu ja kaataen samalla pöydät, roskat olivat siirtyneet kaduilla odottamattomiin paikkoihin. Erityisesti huomioni kiinnitti kuitenkin lähellä valokuvanäyttelyä sijaitsevan sillan juuressa ollut ovi. Se näytti tavallisen asunnon ovelta, mutta siihen oli teipattu kaksi talouspaperiarkeille kirjoitettua, muovitettua lappua:


"Pahoittelemme häiriötä"
Meille ei selvinnyt, mitä häiriötä toinen lappu pahoitteli, saatika syytä suomenkieliseen lappuun. Erikoista, etten sanoisi!

2 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Heh...mix musta tuntuu, ettà turistit olivat laittaneet tuon lapun kurjan vedessà kàvelyn jàlkeen vain lòydettàvàksi oven kiinni johon oli sitten tuo ylempi lappu teipattu. Aiak hurjilta kuulostaa nuo teidàn tulvat ja se, ettà se tosiaan on noin arkipàivàà siellà.

Tipsu kirjoitti...

Hyvä teoria, mutta heillä tuskin olisi ollut ylemmän lapun kanssa samaa talouspaperia, teippiä, tussia sopivaa muovipussia mukana :) Tai ehkä partiolaisilla. Itse taas ajattelin italialaista, joka on oppinut suomalaiselta kaveriltaan tietyt sanat. Ehkä pitää mennä kysymään :D

Tuntuu, että nuo tulvat kyllä kuulostavat pahemmilta kuin mitä ovat. Tosiaan ainoat, jotka niistä suoraan kärsivät, ovat liikkeenharjoittajat. Muut voivat aina odottaa pari tuntia veden laskeutumista ja sitten tilanne on taas normaali. Laajempia ongelmia aiheuttaa tietysti suolavesi rakennuksille, mutta se taas on sellaista "hiljaista" vahinkoa, joka ei niin vaikuta arkielämään.