Syksyisiä ajatuksia

Alla oleva teksti sisältää mietteitä yhden lounaan ajalta. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, syysmasennus ei ole iskenyt, vaan olen oikeasti ihan hyvällä tuulella ja onnellinen.

Tuntuu, että vapaa-aika on yhtäkkiä kadonnut jonnekin. Tai ainakin sellainen vapaa-aika, jolloin voi oikeasti olla vaikka tekemättä mitään ilman, että takaraivossa jyskyttää jatkuvasti tunne siitä, että oikeasti pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Gradu ei ole juurikaan edistynyt, vaikka tänään sainkin vihdoin päätökseen erään osan prosessista. En ole tänne ”ehtinyt” juurikaan kirjoittamaan, koska koko ajan olisi ”pitänyt” tehdä jotain tärkeämpää. Enkä ole kuitenkaan tehnyt.

Syksy on nyt virallisesti alkanut. Itse aloin palella jo viikkoja sitten lämpötilan laskiessa alle 30:n. Olisin niin mieluusti viettänyt kokonaisen vuoden kesälämpötiloissa. Takana on monta kylmää Suomen talvea otettavana takaisin. Äsken kyllä katsoin lämpömittaria, ja se näytti +25 °C. Epäilen mittarin heittävän asteella tai parilla, mutta näkymä riitti silti piristämään päivää.

Viime aikoina minulla on ollut vanha olo. Olen tavannut paljon huomattavasti nuorempia ihmisiä, mikä saa oman olon tuntumaan vanhalta. Tänä vuonna koulunsa täällä päättäneet ovat kymmenen vuotta minua nuorempia. Onneksi itselleni ikä on vain numero, koska muuten tässä olisi todellinen kriisin paikka. Moni on kyllä ollut yllättynyt kuullessaan ikäni. Suuri suosikkini oli S, jonka olen tuntenut 9 vuotta. Hänkin oli järkyttynyt muistuttaessani iästäni, sillä hänen mielestään olen aina noin 23-vuotias.

Olen myös huomannut, että tarvitsen tavallista enemmän unta. En voi enää ymmärtää S:aa, joka saattaa viettää iltaa myöhään yöhön ja olla taas aamulla töissä klo 5. Minun täytyy kuitenkin kiittää juuri häntä siitä, että viime lauantai sai taas oloni tuntumaan nuorelta. Tapasimme illalla, ja jotenkin hyvässä seurassa tunnit vain vilisivät, ja yhtäkkiä kello olikin kolme. En muista, milloin olen viimeksi mennyt neljältä nukkumaan. S:kin sanoi kotimatkalla, että hänellä on ihan samanlainen olo kuin opiskeluaikoina. Sunnuntaina heräsin myöhään, mutta täysin pirteänä. Ehkä peli ei vielä ole menetetty.

P.S. Päädyimme lauantai-iltana Cafe Bluehun, jossa vietimme S:n kanssa lukemattomia iltoja ensimmäisenä Venetsian-vuotenamme. Paikka on muuttunut runsaasti niistä ajoista. Hanassa on nyt hyvää saksalaista vehnäolutta ja paikasta saa taivaallisia leipiä. En ole normaalisti suuri leivänystävä, enkä edes syö lihaa (jota siis yleensä laitetaan kaikkiin leipiin), mutta lauantaina söin yhden parhaista koskaan syömistäni leivistä. Grillattuja kesäkurpitsoja ja paprikoita, tomaattia ja mozzarellaa. Nam.