perjantai 19. lokakuuta 2012

Cantina Do Spade



Viime lauantaina juhlistimme ystävämme kolmekymppisiä bacaro-kierroksella päätyen lopulta syömään yhteen Venetsian vanhimmista osterioista. Ae do spade (”kahden miekan osteria”) on avattu ilmeisesti jo 1400-luvulla ja se pitää edelleen paikkansa Venetsian ravintolavalikoimassa. Kuulemma Giacomo Casanovakin kävi täällä viettämässä iltaa. Olen aiemmin käynyt paikassa vain lasillisella, mihin se sopii myös erinomaisesti. Ravintolan edusta on kapea kuja, joka iltaisin täyttyy ihmisistä, jotka pysähtyvät lasilliselle jos toisellekin syöden mahdollisesti samalla jotakin pientä.

Kymmenen hengen ryhmämme söi kampasimpukka-kesäkurpitsapastaa sekä friteerattuja mereneläviä. Kun saimme ruoat eteemme klo 22 jälkeen, olin syönyt päivän aikana vain yhden kolmioleivän. Luulen, että pasta olisi ollut aivan yhtä ihanaa, vaikka en olisikaan ollut niin nälkäinen. Paikan frittura mista ei välttämättä olisi kaikkien mieleen, sillä siinä oli merenelävien lisäksi myös paljon friteerattuja kasviksia (kesäkurpitsaa ja porkkanoita sipsien näköisinä lastuina sekä paprikaa, munakoisoa ja sipulia suikaleina). Minulle se oli kuitenkin täydellinen, koska pidän kasviksista, kun taas merenelävät alkavat usein muutaman suupalan jälkeen tökkiä.

Päivänsankari oli hieman tyytymätön palveluun, sillä illan venyttyä emme saaneet enää jälkiruokaa tai kahvia, koska ravintola sulki klo 24. Itseäni tämä ei kuitenkaan haitannut. Venetsia ei ylipäätään ole tunnettu hyvästä palvelusta, joten vain päinvastainen yllättää minut. Hieman ehkä vaikutti siltä, että ravintolalla olisi pieniä organisointiongelmia, mutta tämän voisi ehkä tarkistaa seuraavalla kerralla, jos sinne menee hieman aikaisemmin. Joka tapauksessa suosittelen ehdottomasti paikkaa sekä lasilliselle, että ruokailuun. Osteriat ovat periaatteessa ”viiniravintoloita”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruokailu on hyvin rentoa ja sitä myötä myös pukeutuminen. Tänne ei ainakaan kannata laittaa mitään, mikä ei saisi illan lopussa haista frittura mistalta.

Yöllä kohtasin myös aivan uuden tuttavuuden. Rialton sillan kupeessa, vaporettopysäkkien edessä, on ”snägäri”! Paikalla on siis päiväsaikaankin baari, mutta aamuyöstä se avaa uudelleen ovensa… tai no oikeastaan ei avaa, sillä omistaja tuo tilatut leivät tai croissantit metalliovien raoista. Joka tapauksessa lauantaina paikka aukesi klo 2.30, mutten tiedä, onko aikataulu aina sama ja onko se viikollakin auki. Meidän ryhmämme söi kolmioleipiä ja suklaatäytteisiä ”pullia”. Kolme leipää ja kolme pullaa kustansivat kahdeksan euroa, joten ei ole hinnoissa ainakaan yölisää. En vieläkään voi uskoa, ettei A ollut aiemmin kertonut minulle tästä paikasta. Eipä sillä, että yleensä olisimme tuohon aikaan liikkeellä, koska käytännössä kaikki Venetsian baarit sulkevat ovensa kello kahteen mennessä.

Osteria Ae do spade
S.Polo 860
puh. 041 5210 583
Lisätietoja: www.cantinadospade.it

2 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Palveluista on ollut muidenkin ulkosuomalaisten kanssa puhetta. Italaissa kun ovat suomeen nàhden usein tòykeità tai ei niin palveluhalukkaita kuten suomessa...kun sitten taas jenkkilàssà ollaan niin hymynaamalla how are you kysymyksillà ja kaikki on niin ihanaa ja kokoajan on valmis auttamaan jne.....eli Suomi on kai aika kivasti palvelussa ystàvàllinen, mutta ei pààllekàyvà. Italiassa isoissa kaupungeissa ollaan suorastaan tòrkeità...pikkukylissà auttaa kun ihmisen tuntee niin on heti toinen ààni kellossa, heh

Tipsu kirjoitti...

Huono palvelu on tuntunut ihan Venetsian erikoisuudelta. Palveluun on ilmeisesti turha satsata, kun uusi turisti on aina tulossa seuraavalla ovenavauksella sisään. Tutuille ollaan kyllä mukavampia, mutta aika monta kertaa saa käydä samassa paikassa ennen kuin tarjoilijat muistavat muiden, päivittäin vaihtuvien, naamojen joukosta. Itse en ollut tämän paikan palveluun tyytymätön, sillä loppuillan ei-oota lukuunottamatta siellä oltiin kyllä ihan ystävällisiä. Ehkä olen kasvattanut itselleni aikamoisen kärsivällisyyden paikoissa, joiden tarjoilijoiden valintakriteereihin tuntuu kuuluvan töykeys :)
Toisaalta taas usein huomaa, että omakin hymy auttaa asiaa. Itse olen aina jaksanut asiakaspalveluammateissa hymyillä, mutta välillä on pitänyt pakolla miettiä, että "hymyillään nyt tuollekin, kun näyttää elämä olevan kamalaa, kun pitää tuolla tavalla murjottaa". Jos taas eteen sattuu hymyilevä ihminen, vastaa siihen automaattisesti hymyllä.