Redentore 2013

Redentore-juhla on taas tältä vuodelta juhlittu. Mukava ilta ystävien, hyvän ruoan ja juoman parissa päättyi jälleen kerran upeisiin ilotulituksiin. Päivän suurin ongelma oli edellisten vuosien tapaan se, että Giudeccan saaren pohjoisrannalle paistaa koko iltapäivän aurinko, joten ennen auringonlaskua rantakadulta valitsemallamme paikalla on tuskaisen kuumaa.

Veneitä oli valitettavasti viime vuoden tapaan todella vähän. Perinteisesti Redentore-juhlaa on vietetty joko veneessä tai sitten kanaalin varrella istuskellen. Tavarankuljetusveneet toimivat loistavina juhlapaikkoina varsinkin, jos niitä köytti muutaman yhteen. Viranomaiset sulkivat perinteisesti silmän jos toisenkin, kunhan veneet eivät aiheuttaneet vaaratilanteita. Viime vuonna linja tiukentui yllättäen, eikä tavarankuljetusveneitä saanutkaan enää käyttää yhden illan ajan juhlapaikkana ilman loputonta paperisotaa ja erilaisia maksuja. Kontrollien pelossa nämä veneet jättivät juhlat väliin, koska maanantaina veneiden täytyy olla työkäytössä. Vaikka en itse haluaisi viettää juhlaa veneessä, on tilanne mielestäni kurja, koska puolet perinteestä tuhoutuu tällä tavalla. Ymmärrettävämpää olisi, jos edellisinä vuosina olisi sattunut onnettomuuksia, mutta tavaraveneistä ei ole koskaan aiheutunut sen kummempaa vaaraa kuin muistakaan.

Rantakadulla juhlaa viettäessä tunnelma on tiivis. Tämä ei varsinaisesti ole mikään ihmisjoukoissa ahdistuvien juhla. Paikalla ollaan niin sanotusti kuin sillit purkissa, joten omalle porukalle varattu paikka on hyödyksi. Liikkuminen paikasta toiseen on todella hidasta, sillä ihmisten levittäytyessä kaduille jäävät kulkureitit välillä todella kapeiksi.

Eilen illalla huomasin myös, että tapaamispaikat on hyvä sopia kunnolla etukäteen. Ystäväni yritti soittaa minulle kymmenen aikaan illalla. Yritin tunnin ajan soittaa takaisin löytämättä kertaakaan yhteyttä. Vähän samalla tavalla kuin vuodenvaihteessa tai vappuaattona Helsingin keskustassa. Onneksi ystäväni soitteli vain kuulumisia, eikä hänen ollut tarkoituskaan lähteä meitä ihmismassasta etsimään.

Loppuun vielä pari pätkää illan ilotulituksista. Tällä kertaa keskityin ihan vain katselemaan ilotulituksia, enkä niinkään kuvaamaan. Ilotulitukset lähtivät edellisvuosien tapaan suoraan edessämme olevilta ponttooneilta, mutta kuvaan eivät kaikki mahtuneet. Ponttooneita taisi olla neljä ja kuvatessa joutui valitsemaan oikean ja vasemman, korkean ja matalan väliltä. Toivottavasti näistä on kuitenkin iloa!

Pikainen tervehdys

Hiljaista on ollut viime aikoina täällä blogin puolella. Pitäisi taas saada itseä niskasta kiinni ja kirjoitella vähän useammin. Kuviakin on kertynyt kameran muistikortille niin Biennalen sivunäyttelyistä kuin eräästä museostakin. Toivottavasti saan ne pian laitettua myös tänne. Yritän saada jonkinlaista kirjoitustahtia taas löydettyä, jotta blogia olisi kivempi seurata, eikä itsellä olisi jatkuvasti huono omatunto.

Tänään ei kuitenkaan tänne jäädä lorvimaan. Heinäkuun kolmas viikonloppu on menossa, joten on Redentore-juhlan aika. Juomat ovat kylmässä, ystävät on valjastettu nyyttärivalmisteluihin ja paikka rantakadulta on varattu. Parin tunnin päästä alkaa katu täyttyä ja juhlat pääsevät vauhtiin.

Mukavaa viikonloppua!

Italialainen lakko

Pubivisassa kysyttiin kerran, mitä tarkoittaa "italialainen lakko". En ollut koskaan kuullutkaan moisesta, mutta tokihan minä italialaiset tunnen. Italialaisella lakolla tarkoitetaan tilannetta, jossa työntekijät menevät työpaikalle, mutta hoitavat työnsä mahdollisimman hitaasti ja kaikkia säännöksiä pilkulleen noudattaen. Ja koska Italia on säännösten luvattu maa, tarkoittaa kaikkien säännösten noudattaminen samaa kuin hitaasti toimiminen. Ystäväni wikipedia kertoo, että italialainen lakko tunnetaankin myös nimellä hidastuslakko.

Venetsian julkinen liikenne on tällä hetkellä italialaisessa lakossa. Tänään en ole törmännyt suurempiin hankaluuksiin, mutta työn puolesta liikkuville tilanne on tavallista lakkoa hankalampi. Kun Venetsiassa on tavallinen lakko, ovat lakon pituudesta riippuen joko kaikki yhteydet poikki (lyhyet lakot) tai sitten vain yhteydet saarille taataan (pitkät lakot, joiden aikana mantereen puolella bussit kulkevat vain ruuhka-aikaan). Tavallisen lakon aikana ainakin tietää, mitä mahdollisuuksia liikkumiseen on. Nyt taas joutuu arvailemaan, kuinka nopeasti paikasta pääsee toiseen. Kesällä vesibussit ovat usein niin täysiä, että mieluiten paikasta toiseen siirtyy joka tapauksessa kävellen, mutta esimerkiksi saarilta siirtyminen saattaa tarkoittaa edelliseen vuoroon tähtäämistä, jos määränpäähän pitää päästä tiettyyn aikaan.

Jos riidan osapuolet eivät pääse asioista yhteisymmärrykseen, saattaa italialainen lakko jatkua sunnuntaihin asti. Täällä on siis mukava loppuviikko tulossa. Täysin arvattu vastaus toi muuten pubivisassa pisteen. Tämän viikon jälkeen en varmaan vastausta enää ikinä unohdakaan.

Täällä ollaan

Onpas taas tullut pitkä tauko tähän kirjoittamiseen, enkä nytkään jaksa oikein keskittyä. Täällä on nautittu vihdoinkin saapuneista lämpimistä ilmoista rannalla, tai sitten kärsitty vihdoinkin saapuneista lämpimistä ilmoista töissä. En muista, milloin ihoni olisi ollut yhtä tumma kuin nyt. Eri ulkoilukerroilta kerätyt erimuotoiset pallot ja raidat ovat hiljalleen muuttuneet tasaisemmaksi rusketukseksi. Ehkä se on kesän lopussa jo ihan oikeasti tasainen.

Lämpötilojen noustessa yli kolmenkymmenen saimme luvan olla töissä ilman jakkua. Aika suuri helpotus, vaikka hiki alkaa virrata jo ennen kuin pääsee töihin saakka. Olen törmännyt kummalliseen ongelmaan. Lyhythihaiset, valkoiset kauluspaidat vaikuttavat olevan katoava luonnonvara. Miehille löytyy helposti kaikenlaisia kauluspaitoja, mutta naisten valkoiset kauluspaidat ovatkin hankalampi tapaus. Lähimmäksi pääsin sovittamalla 14-vuotiaille tytöille tehtyä paitaa, mutta se ei kuitenkaan istunut hyvin. Operaatio kauluspaita jatkuu siis edelleen. Siihen asti käärin hihoja ja kärsin.

Tänään on ollut viileämpää. Emme tainneet päästä edes hellelukemille. Sopiva ilma asioiden hoitamiseen vapaapäivänä, mutta liian kylmää rannalle. Torstaina heitin talviturkin. Kesäkuussa! Aamupäivästä vesi oli vielä kylmää, mutta iltapäivällä se oli lämmennyt niin paljon, että tarkenin uida pidempäänkin. Eilen vesi oli taas jääkylmää.

Kun Venetsiassa on lämmintä, on oikeasti lämmintä. Kun asteita on yli 30, on olo todellisuudessa huomattavasti tukalampi kuin mitä lämpötila antaisi olettaa. Tämä johtuu kaupungin hurjasta ilmankosteudesta, joka saa kesällä lämpötilan tuntumaan huomattavasti lämpimämmältä ja talvella taas vastaavasti kylmemmältä. Kuuma ilma ei siis täällä tunnu paahtavalta, vaan enemmänkin sellaiselta kuuman höyrysaunan tapaan hiostavalta. Kuumalla ilmalla parhaita paikkoja ovat ranta, ilmastoidut ostoskeskukset mantereen puolella tai tarvittaessa vaikka kirkot. Italian kirkoissa kannattaa kuitenkin muistaa se, että vaatteiden pitäisi peittää myös hartiat ja polvet, joten kirkko ei todellisuudessa välttämättä ratkaise lämpötilaongelmaa.

Ennen lämpötilojen nousua kävimme muuten vielä uusissa biennaalin sivunäyttelyissä, ja tällä kertaa muistin ottaa kamerankin mukaan. Voisin yrittää laittaa lähipäivinä muutamia kuvia tännekin. Lauantaina Venetsiassa järjestettiin "art night", joten kaupunki oli täynnä erilaisia tapahtumia ja monet museot olivat illalla auki. Kadut olivat myöhään illallakin täynnä ihmisiä. Työpäivän jälkeen väsytti niin paljon, etten jaksanut paljoa kierrellä. Kävimme kuitenkin San Trovason squeroa (gondoliveistämöä) vastapäätä sijaitsevassa Officina delle Zatteressa ja Guggenheimin museossa. Guggenheim menee monen muun taidemuseon kanssa siihen sarjaan, etten maksaisi siitä, sillä en osaa arvostaa nykytaidetta riittävästi. Taiteesta enemmän ymmärtävien kyllä kannattaa varmasti käydä katsomassa museon dalìt ja pollockit. Itse olin kuitenkin tyytyväinen, että pääsin siellä käymään. Tuli vain mieleeni, että ala-asteen (vai onkos se nykyään alakoulu?) taideopetukseen voisi yhdistää enemmän nykytaidetta. Oma taiteellinen alemmuuskompleksini olisi varmasti helpottanut, jos olisin nähnyt enemmän nykytaidetta lapsena.

Eipä tässä tällä erää sen kummempaa. Toivottavasti saan kirjoitustahdin taas hiukan tiuhemmaksi. Vaikka eipä täällä nyt kummempaa ole viime viikkoina tapahtunut. Aurinkoa, töitä ja taidetta. Niistä on hyvä kesä tehty.

Minä ja Marianne

Vuosia sitten vitivalkoisen ihoni kanssa tuskaillessani ystäväni ehdotti minulle punaisia bikinejä, koska silloin olisin kuin Marianne-karkki. Noh, punaisia bikinejä en koskaan tullut ostaneeksi, mutta sitä Mariannea löytyy kyllä ihan omastakin takaa.

Tässä tyylinäyte sunnuntailta, kun lueskelin pari tuntia ulkona. Huoh, oppiikohan sitä koskaan. Sitä paitsi eikö iho voisi ilmoittaa vaarasta hiukan aiemmin. Nytkään päivällä ei ollut mitään punakkuutta näkyvissä, mutta iltaa kohden aloinkin näyttää paloautolta. Kasvovoiteen suojakerroin on sen sijaan testattu ja hyväksi todettu. Jotenkin olen aina ajatellut, että aurinkoa vastaan riittävät vain aurinkovoiteet, mutta suojakertoimella varustettu tavallinen kasvovoide näyttää toimivan aivan yhtä hyvin. Tai oikeastaan paremmin, koska sitä tulee sentään joka aamu laitettua, toisin kuin aurinkorasvaa, kuten näkyy.

Tällä hetkellä luen Wallander-sarjaa italiaksi. Lähikirjaston ensimmäiset lainat umpeutuvat torstaina, joten viimeinen kirja pitäisi nyt nopeasti lukaista loppuun. Tarkoituksenani oli ennen seuraavaa kirjastokäyntiä tehdä tutkimustyötä, jotta tietäisin, mitä kirjoja etsin. Tämä lainauskerta meni kuitenkin niin hyvin, että taidan seuraavallakin kerralla vain napata hyllyistä ensimmäiset kiinnostavat kirjat.

Sain siskoltani ylimääräisiä pokkareita Suomessa käydessäni. Yhden ehdin jo Montalbanojen ja Wallanderien välissä lukea. Kate Jacobsin Pieni lankakauppa oli ihan viihdyttävää löpölöpöä. Miinusta käännöksen huolimattomuusvirheistä, mutta plussaa yllättävästä loppuratkaisusta. Kesällä löpölöpökirjat ja dekkarit ovat parasta luettavaa, tosin olen muutenkin ehdottomasti kevyen lukemisen ystävä.

Julkisen liikenteen lakko 14.6.

Ja taas vaihteeksi lakkoillaan. Ensi perjantaina 14.6. Venetsian julkinen liikenne on taas 24h lakossa. Mantereen puolella bussit liikkuvat klo 6-9 ja klo 16.30-19.30. Historiallisen keskustan vesibussiliikenne toimii lähinnä "minimipalveluilla", eli Venetsiasta saarille harvennetuin vuorovälein. Lipunmyyntipisteet pysyvät suljettuina, mutta lippuja voi ostaa esimerkiksi tupakkakaupoista ja lipunmyyntiautomaateista.

Tällä hetkellä perjantaille ei onneksi ollut suunnitelmia. Nyt pitää vain toivoa, ettei päivälle tule liikkumista vaativaa työvuoroa. Esimerkiksi lentokentälle pääsee julkisilla tuona päivänä vain noiden kahden aikavälin sisällä. Jos lentokentälle/lentokentältä pitää päästä muina aikoina, voi käyttää Alilaguna-vesibussia (www.alilaguna.it) tai ATVO-yhtiön lentokenttäbusseja (www.atvo.it). Kannattaa muistaa, että ACTV:n liput eivät kelpaa näillä yhtiöillä.

Lisätietoa lakosta ja päivän vesibussiaikataulut löytyvät täältä:

http://www.actv.it/scioperi/scioperodeitrasportidi24ore

Biennale 2013 - eventi collaterali

Kävimme viikko sitten parina iltapäivänä koluamassa taidebiennaalin sivunäyttelyitä. Osittain olimme valmiiksi katsoneet, missä näyttelyitä on, mutta osittain eksyimme vahingossa näyttelyihin. Tuntuu mukavalta, kun päiväkävelyn lomassa voi käydä kurkistamassa taidetta, sillä näyttelyitä on todellakin ympäri kaupunkia. Sivunäyttelyiden hintapolitiikkakin on hieman selkiytynyt, sillä lähes kaikki sivunäyttelyt ovat ilmaisia. Maksullisia ovat lähinnä ne näyttelyt, jotka ovat jonkin muutenkin maksullisen museon tiloissa.

Olen pitänyt monista näyttelyistä. Erityisesti mieleeni ovat jääneet Giardinin sisäänkäynnin eteen ankkuroitu Portugalin paviljonkipaatti. Veneen alakerta on oikea käsityöihmisen unelma, sillä sen seinät, katto ja lamput on päällystetty erilaisilla kankailla ja neulontatöillä. S.Tomàn vesibussipysäkin vieressä olevassa Irakin näyttelyssä tarjoiltiin ilmeisesti vierailijoille teetä. S.Stefanon aukiolla olevassa Azerbaidzanin näyttelyssä oli värikkäiden kankaiden ja kuvien lisäksi hienoja varjoefektejä.

Monissa näyttelyissä itselleni hienointa ei ole itse näyttely, vaan sen puitteet. Biennaali tarjoaa nimittäin loistavan mahdollisuuden vierailla yleensä suljetuissa palatseissa ja niiden yksityispuutarhoissa. Tällaisista paikoista jäi erityisesti mieleeni Canal Granden varrella sijaitseva Palazzo Falier. Luulin hetken aikaa ihan oikeasti, että näyttelyä oltaisiin vasta pystyttämässä, mutta ne metallirakenteet ja loisteputket taisivatkin olla sitä taidetta. Palatsi sen sijaan on upea, samoin kuin sieltä avautuva näkymä Canal Granden yli.

Monia näyttelyitä on tullut nähtyä, mutta paljon on vielä nähtävää. Jotenkin tuntuu, että olen käynyt näyttelyissä tavallaan hätäisesti. Että niitä olisi pitänyt jotenkin pysähtyä arvostamaan enemmän. Koska biennaali kestää melkein puoli vuotta, voin onneksi palata vaikka kaikkiin näyttelyihin, jos siltä tuntuu. Ilmat alkavat täälläkin hiljalleen lämmetä, joten voi kyllä olla, että lähiviikkoina ranta kutsuu taidenäyttelyitä enemmän, mutta onneksi syksylläkin ehtii!