Koira

Olen ehdottomasti enemmän koira- kuin kissaihminen. Kissat ovat nimittäin pelottavia. (Tosin nimet on jo mietitty valmiiksi kahdelle kissalle.) En kuitenkaan haluaisi koiraa sen tuoman vastuun takia. Matkustaminen olisi paljon hankalampaa ja töiden jälkeen pitäisi aina palata suoraan kotiin koiraa ulkoiluttamaan. Haluan ainakin vielä elää huolettomampaa elämää. Sitä paitsi tiedäthän ne anovat silmät, kun olet lähdössä kotoa ilman koiraa? Sydäntä raastaa pelkkä ajatuskin. Vanhemmat, joiden lapset kinuavat koiraa sanoen ”me kyllä viedään se aina ulos ja annetaan ruokaa, sun ei tarvii tehdä mitään”: älkää uskoko! Joudutte jossain vaiheessa kuitenkin viemään koiraa ulos. A on aikuinen, mutta yrittää silti sanoa, että jos hankkisimme koiran, en joutuisi sitä koskaan viemään ulos, sillä hän kyllä huolehtisi siitä. Kuukausi samassa talossa kylkiäisenä tulleen koiran kanssa todistaa kuitenkin aivan muuta. Kukahan sitä vie illalla ulos, kun muita väsyttää?

Pidän kovasti koirista ja huolehdin mielelläni esimerkiksi siskojen koirista, kun he ovat matkoilla. Ainakin, jos Popski ei hauku pitkin yötä kerrostaloasunnossa (vaikka on se silti niin sievä). Pidän kuitenkin kilteistä ja koulutetuista koirista. Sen sijaan vaikeuksia aiheuttaa koira, joka on kasvanut seitsemänvuotiaaksi osaamatta istua käskystä. Ei sillä, että istuminen olisi maailman tärkein taito, mutta tilanne kuvastaa sitä, ettei koiralle ole opetettu mitään muutakaan. Esimerkiksi vetämättä kävelemistä. On muuten rasittavaa kulkea jatkuvasti käsi ojossa kunnon veto ranteessa. Onneksi kyseessä ei ole kovin iso koira.

Kuukaudessa on saatu kuitenkin hyviä tuloksia aikaan vetämisen suhteen. Koira tietää, ettei minun kanssani vedetä, vaikka sitä pitääkin joka kerta testata. Koiran käyttäytyminen muiden kanssa ei minua kiinnosta, kunhan meidän kahden lenkeillä käyttäydytään kunnolla. Pienin askelin. Koulutus saa myös aikaan oman suhtautumisen muuttumisen positiivisempaan suuntaan. Suhtautuminen ei tietenkään saisi olla negatiivinen, jos koiraa ei ole koulutettu, koska eihän se sen vika ole. Tilanne vaan ärsyttää niin paljon, etten voi itselleni mitään.

Vaikka alku on ollut hankalaa, alkaa yhteiselämä hiljalleen sujua. Koira tuntuu olevan aina hyvällä tuulella paukuttaen häntäänsä vasten huonekaluja. Kyllä elämä on ihanaa. Vaikka tekisi mieli mennä nukkumaan ja antaa muiden hoitaa koiran ulkoilutus, haluan huolehtia siitä, että se saa tehtyä tarpeensa. Ihan jo omaa etuakin ajatellen se on parasta, sillä olohuoneessa on edelleen pahvilaatikoita muuton jäljiltä, enkä haluaisi niiden reunaan muistoa unohdetusta lenkistä. Eikä koiraa voi pitää, jos sen hyvinvoinnista ei jaksa huolehtia. Lisäksi koiran käytös on välillä huvittavaa. Venetsiassa syntynyt ja kasvanut koira kulkee iltalenkillä kanavanrantaa ja kyyristyy vaanimaan aaltoja, mutta säikähtää jokaista rantaa lähestyvää yksilöä. Kuvittelisi täällä kasvaneen koiran jo tottuneen veteen. Tai ehkä koirien näkö ei ole pimeällä niin vahva. Niin tai näin, on se huvittavaa katsottavaa.

Venetsian äänet

Sitä olettaisi, että autottomassa kaupungissa olisi muita kaupunkeja hiljaisempaa. Huomasin eräänä päivänä, että olohuoneen ikkunat sulkevat ylimääräiset äänet yllättävän hyvin ulos. Avasin ikkunat puolenpäivän aikaan samalla hetkellä, kun molempiin suuntiin kulkevat vesibussit lähtivät pysäkeiltään. Vesibussien moottorit jytkyttivät, ihmiset purkautuivat pysäkeiltä toisilleen huudellen (italialaisethan eivät varsinaisesti ole tunnettuja hiljaisuudestaan), pysäkkien ketjut narisivat ja pysäkit kolisivat laituria vasten, koirat haukkuivat, kauempaa kuului veneiden ääniä, aallot loiskuivat rantaan. Suorastaan hätkähdin eroa suljettujen ikkunoiden takana vallitsevaan hiljaisuuteen.

Makuuhuoneen ikkuna avautuu pienen kujan puolelle. Aiempina kesinä naapuruston vanhemmat rouvat viettivät alkuiltaa kujalle raahatulla penkillä, sillä aurinko porottaa koko iltapäivän kanaalia reunustavalle kadulle. Vaatteita vaihtaessa saattoi avoimesta ikkunasta kuunnella rouvien keskustelua päivän tapahtumista. Kertomukset keskeytyivät tuttujen tervehtimisen ajaksi joka kerta, kun vesibussi päästi matkustajia ulos. Murre elää Venetsiassa vahvana ja avoimesta ikkunasta saattoi harjoitella kuullunymmärrystä, italiaa sieltä ei nimittäin kuulunut lainkaan. Kuulemma eräs vanhempi rouva käytti erityisen mieluusti paikkaa seurusteluun, mutta hän on jo poistunut keskuudestamme. Saa nähdä, jatkavatko muut perinnettä ilmojen lämmetessä.

Kunta määräsi viime vuonna Campo Santa Margheritan baarit sulkemaan ovensa puoleen yöhön mennessä. Aukio on yksi Venetsian suosituimmista illanviettopaikoista, mutta lisäksi harvoja paikkoja, joissa pyörii paikallista väkeä aamusta iltaan. Aukiolla voi tehdä ostoksia, päivisin siellä leikkivät lapset, kun taas alkuillasta ihmiset kokoontuvat aperitiiville. Aukiota reunustavien talojen asukkaat olivat kuitenkin valittaneet öisestä metelistä, joten baarit määrättiin sulkemaan ovensa kahta tuntia normaalia aiemmin. Nyt kunnan päätös pyörrettiin valtiotason ratkaisulla, sillä sen katsottiin aiheuttavan huomattavia tappioita alueen ravitsemusliikkeille. En lainkaan ihmettele tätä päätöstä, sillä heti aukion ulkopuolella sijaitsevat baarit saivat edelleen pitää ovensa auki kahteen asti.

Tiheästi rakennettuun kaupunkiin on vaikea sijoittaa baareja alueille, joilla ne eivät häiritsisi asukkaita. Olisi helppo sanoa, että asukkaat voivat vapaasti muuttaa hiljaisemmille alueille, jos melu häiritsee. Moni kuitenkin asuu mahdollisesti suvun omistuksessa vuosikymmeniä (ellei vuosisatoja) olleissa asunnoissa, jolloin muuttaminen ei ole niin yksinkertaista. Toisaalta esimerkiksi Santa Margheritan alue on sijainniltaan niin kätevä, ettei sieltä moni muutenkaan haluaisi muuttaa pois. Baarien sulkemisajan aikaistaminen yhdellä alueella aiheuttaisi kuitenkin helposti sen, että samaa vaadittaisiin myös muilla alueilla. Tämä taas johtaisi siihen, ettei Venetsiassa olisi enää mahdollista jatkaa illallisen jälkeen lasilliselle. Kaupunki ei tälläkään hetkellä ole varsinaisesti tunnettu vilkkaasta yöelämästä, mutta tällainen muutos olisi raskas isku kaupungin elävyydelle.

Jos osaa etsiä oikeita paikkoja, voi Venetsiasta löytää myös hiljaisuutta. Enkä nyt tarkoita kirkoissa hiljentymistä, vaikka sekin on tietysti vaihtoehto, jos korvia alkaa särkeä. Silloin kannattaa etsiä hieman pienempi ja vähemmän tunnettu kirkko, jottei joudu hiljaisuuden sijaan kuuntelemaan kameroiden räpsimistä. Venetsia on täynnä pieniä kujia, joita pitkin pääsee alueille, jotka ovat kaukana suurista kulkuväylistä. Siellä voi hiljaisuuden lisäksi nauttia rauhasta ja ottaa vaikka kerrankin valokuvia, joissa näkyy pelkästään maisema ilman ylimääräisiä ihmisiä. Erityisen hiljaisia hetkiä ovat talviyöt, kun ihmiset ovat nukkumassa, eikä kaduilla näy muutenkaan niin paljon liikettä. Joillekin juuri nämä hetket ovat Venetsiassa kauneimpia: autio, sumuisen harmahtava kaupunki. Itse taas pidän lämmöstä, joten parhaita hetkiä ovat ne, jolloin rannalla voi grillautua kunnolla tai ne kesäyöt, jolloin ei tarvitse kantaa pitkähihaista mukana. Ensimmäisessä vaihtoehdossa voi nauttia pelkistä aaltojen äänistä, kunhan rannan osaa valita oikein. Toisessa taas saa nauttia ympäröivien ihmisten äänistä.

Liikennesuunnittelusta kiinnostuneille: raitiovaunulla Venetsiaan

Tällä viikolla pyörremyrskyn aiheuttamien kustannusten (arvioiden mukaan 7 miljoonaa, lähinnä tuhoutuneita viljelyksiä Sant’Erasmon saarella) lisäksi ovat puhuttaneet raitiovaunukiskojen rakennustyöt. Rakentaminen aloitettiin mantereen puolella yhdistämään Mestre ja Favaro. Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että kiskot pitäisi rakentaa Mestren ja Venetsian välille. Suurin ongelma on, että Venetsian historiallisen keskustan puolelle pääsee teitse vain yhtä reittiä, noin neljä kilometriä pitkää siltaa pitkin. Tästä syystä sillalla tehtävien töiden aikana osa kaistoista (tarkemmin sanottuna yksi samaan suuntaan vievistä kolmesta) on luonnollisesti pois käytöstä, mikä on aiheuttanut suuria ruuhkia ja sitä kautta ärtymystä.

Hyvin suuri osa Venetsian historiallisessa keskustassa työskentelevistä asuu mantereen puolella. Näin ollen aamuisin liikenne historialliseen keskustaan ja iltapäivisin toiseen suuntaan on runsasta. Ottamatta kantaa siihen, onko historialliseen keskustaan todella tarpeellista päästä raitiovaunulla (tai lähinnä, onko se projektiin käytettyjen varojen arvoista), on tilanne ollut katastrofaalinen ensimmäisinä päivinä. Töiden alkaessa maanantaiaamuna pelkkä sillan ylitys kesti tunnin. Keskimääräinen ajonopeus oli siis 4km/h. Seuraavina päivinä tilannetta on ilmeisesti hieman helpottanut se, että kunta on sopinut valtion rautateiden kanssa siitä, että busseihin käyvä kuukausikortti kelpaa rakennustöiden aikana myös Mestren ja Venetsian välillä paikallisjunissa. Toisaalta taas Mestren rautatieaseman ympäristöstä saa junalippuja tälle välille vain lipunmyynnistä jonottamalla, sillä kioskit ovat myyneet lippunsa loppuun ja automaatit ovat epäkunnossa.

Aamun lehdessä toimittaja kertoi minuutti minuutilta tiistaiaamun matkastaan. Lähtöpaikka oli sama pysäkki, jolla A jää mennessään töihin. Matkaan meni kokonainen tunti, kun taas paluumatka (sitä puolta sillasta, jolla ei tehdä töitä) kesti 8 minuuttia. A itse menee vastavirtaan, koska hän käy mantereen puolella töissä ja palaa iltapäivästä historialliseen keskustaan. Näin ollen hän ei ole kärsinyt ruuhkista yhtä paljoa, vaikka ohittaakin työmaan takaisin tullessaan.

Huvittavaksi tilanteen tekee se, että joka päivä vaaditaan jonkun päättäjän eroa tilanteen takia. Helppohan minun on huudella kotoa, kun tilanne ei millään tapaa vaikuta omaan elämääni, mutta mitäs jos kuitenkin lähtisitte hieman aiemmin kotoa? Päättäjien eroa on vaadittu esimerkiksi siksi, että he arvioivat etukäteen, etteivät työt aiheuttaisi liikenteelle ongelmia. Lisäksi asiasta ei tiedotettu riittävästi etukäteen. Mielestäni pieni maalaisjärjen käyttö olisi kuitenkin paikallaan. Vaikka asia ei itseäni koske millään tavalla, tiesin jo viikkoja etukäteen milloin ja millä tavalla kiskoja lähdetään rakentamaan. Se, että kolmesta kaistasta yksi on poissa käytöstä työmaan takia, on jo aika hyvä vihje siihen, että liikenne ei välttämättä suju aivan yhtä kätevästi kuin yleensä (sillan kolmesta kaistasta normaalisti reunimmaisella on 60km/h rajoitus ja kahdella viereisellä 90km/h, keskimmäinen kaista on varattu linja-autoille ja takseille). En kiellä sitä, etteikö itseäni ärsyttäisi herätä tuntia tavallista aiemmin ehtiäkseni töihin, mutta erovaatimusten perustelut ovat mielestäni hieman kaukaa haettuja ja niihin sekoittuu ehkä myös yleistä raitiovaunujen vastustusta.

Ensi viikolla aloitetaan tien toisen puolen työt. Suunnitelmissa on eri suuntien välissä olevien turvavallien (miksi niitä sanotaan?) sekä katulamppujen poisto, jotta kaistojen suunta voidaan vaihtaa tarvittaessa siten, että aamuisin Venetsian suuntaan on kolme kaistaa käytössä ja Mestren suuntaan kaksi, kun taas iltapäivisin käytetään Mestren suuntaan kolmea kaistaa ja Venetsian suuntaan kahta. Tämän olisi tarkoitus auttaa liikenteen sujuvuutta. Liikenneturvallisuuden kannalta turva-aitojen ja lamppujen poisto ei kuulosta kovin turvalliselta, mutta toisaalta nopeusrajoitukset pysyvät varmaankin koko ajan alempina (tällä hetkellä 50km/h ja työmaan kohdalla 40km/h). Näin ainakin toivon, sillalla kun muutenkin tapahtuu silloin tällöin onnettomuuksia.

Täytyy vain todeta, että onneksi en aja autoa, enkä käy kovin usein mantereen puolella. Ensi viikolla lentokentälle mennessä pitää vain varata matkaan enemmän aikaa.

Mitä Venetsiaan mukaan - vaatetus

Ensimmäinen asia, joka kannattaa Venetsiaan suunnatessa pakata laukkuun, on mukavat kengät. Venetsiassa tulee käveltyä niin paljon, että mukavimmillakin kengillä kävellessä jalat huutavat illan tullen armoa. On kuitenkin huomattavasti mukavampaa tuntea väsyneet jalkapohjat kuin viiltävän kipeät rakot eri puolilla jalkoja. Korkokengät voi siis jättää suoraan kotiin tai varata ne pelkästään erityistilaisuuksiin. Venetsiassa näkee lukemattomia naisia korkokengät kädessä, kun jalat eivät ole enää kestäneet. Kadut eivät kuitenkaan ole niin puhtaita, että kannattaisin paljain jaloin kävelyä.

Koska Venetsiassa saattaa tulvia erityisesti talven aikana, saattaa laukkua pakatessa miettiä, kannattaisiko sinne ahtaa myös kumisaappaat. Itse en todellakaan veisi laukusta tilaa kumisaappaille, mutta jokainen arvioikoon itse. Kannattaa muistaa, että tulvat eivät tarkoita sitä, että Venetsia olisi veden alla päiväkausia, vaan vesi laskee ja nousee kahdesti päivässä. Koska tärkeimmille paikoille pääsee tulvien aikaan tarkoitusta varten tuotuja korokkeita pitkin, eivät tulvat aiheuta yleensä suuria ongelmia, vaikka saappaita ei olisikaan mukana. Erityisen korkeat tulvat ovat asia erikseen, mutta silloin eivät saappaatkaan välttämättä riitä.

Vaatteiden suhteen tilanne riippuu täysin vuodenajasta. Koska Venetsia rakentuu veden päälle, on ilmankosteus huomattava. Tästä syystä talvella kylmyys porautuu luihin ja kesällä taas kuumuus tuntuu seinältä, joka iskee kasvoihin saman tien, kun nenän laittaa ulos.

Talvella kannattaa siis varata lämpimiä vaatteita mukaan. Venetsia ei ole pelkkää hellettä ympäri vuoden, vaikka etelässä ollaankin. Kerrospukeutuminen on hyvä valinta, kunhan kerroksia on riittävästi. Itse käytän aivan samoja vaatteita kuin Suomessakin, vaikka lämpötila laskee talvisin korkeintaan pariin pakkasasteeseen. Kylmyyden tunteeseen vaikuttaa niin ilmankosteus kuin ulkona vietetty aikakin. Pipoa ja hanskoja ei välttämättä tarvita, sillä kylmyys ei ole purevaa, vaan ennemminkin hiljaa hiipivää. Itse käytän kyllä molempia, mutta saatan olla hieman erikoistapaus, mitä tulee kylmyyteen. Kannattaa myös muistaa, ettei sisätiloissa ole välttämättä yhtä lämmin kuin Suomessa. Lämmin suihku hotellissa auttaa, kun tuntuu, että on jatkuvasti jäässä.

Kesällä kannattaa suosia ilmavia vaatteita. Kuumuus tuntuu Venetsiassa hyvin tukahduttavalta, joten on mukavampi käyttää vaatteita, jotka eivät kiristä kiinni ihossa. Kuumimpana aikana (heinä-elokuu) pitkähihaista ei välttämättä tarvitse koko matkan aikana, sillä lämpötilat saattavat pysyä hellelukemissa myös öisin, mutta toki sellainen kannattaa varalta ottaa mukaan. Jos haluaa käydä tutustumassa kirkkoihin, kannattaa mukaan varata sellaista vaatetta, joka peittää polvet ja hartiat. Jos lyhythihainen paita tuntuu liian kuumalta, kirkkoon mennessä hartioille levitetty huivi ajaa helposti asian. Sanomattakin lienee selvää, uima-asut eivät kuulu kaupungille, esimerkiksi Pyhän Markuksen torin ympäristössä bikinien yläosassa tai ilman paitaa liikkuminen on kaupungin järjestyssäännöissäkin kiellettyä.

Syksyllä ja keväällä tilanteen voi helposti arvioida lämpötilojen mukaan. Lämpimät ilmat jatkuvat pidemmälle syksyyn ja alkavat keväällä aiemmin kuin Suomessa. Lämpötiloista riippuen pitkät housut ja kevyt takki voivat olla tarpeen. Päivisin taas voi pärjätä vähemmälläkin. Kerrospukeutuminen helpottaa taas elämää, kun vaatteita voi vähentää tai lisätä päivän aikana.

Venetsialaiset pukeutuvat muihin italialaisiin nähden hyvin rennosti. Tärkeisiin juhliin toki pynttäydytään, mutta normaalissa elämässä pukeutuminen on siistiä, mutta rentoa. Naisilla näkee esimerkiksi harvemmin korkokenkiä. Jos oma pukeutuminen on siistiä, sulautuu siis helposti joukkoon, kun taas ylipukeutumisen riski on ”hienommissa” vaatteissa suuri. Toisaalta turismin kautta Venetsiassa näkee pukeutumisen koko kirjon, joten kaikki on kyllä täällä nähty. Ei siis kannata turhia stressata.

Viimeinen huomio koskee itse matkalaukkua ja erityisesti sen painoa. Kannattaa muistaa, että Venetsiassa on paljon siltoja, ja matkalaukun joutuu kantamaan jokaisen yli. Joissain tapauksissa siis rinkka saattaa olla kätevämpi, toisissa taas vedettävä matkalaukku. Tilanteen voi tarkistaa karttoja tutkimalla, etäisyys kun ei vielä kerro mitään. Vaikka asun saarella, en joudu kulkemaan yhdenkään sillan yli tullessani lentokentältä tai junalta, ja talossakin on hissi. Näin ollen matkalaukku on itselleni kätevämpi. Moniin paikkoihin mennessä joutuu kuitenkin ylittämään useitakin siltoja, jolloin rinkka saattaa olla kätevämpi. Jos hotelli on kaukana, kannattaa tullessa ja lähtiessä harkita vesibussilla liikkumista.

Pyörremyrsky

Kun en ole enää maanjäristyksiä huomannut (ei sillä, etteikö niitä olisi edelleen ollut, aiempaa hieman lievempinä vain), oli tänään pyörremyrskyn vuoro. Se iskikin sitten suoraan Venetsiaan, erityisesti Sant’Elenan alueelle. Kovin vakavia vaurioita trombi ei kuitenkaan aiheuttanut, mutta ilmeisesti vanhemmilla venetsialaisilla on vielä muistissa vuoden 1970 pyörremyrsky, joka imaisi vesibussin mukaansa aiheuttaen 21 ihmisen hukkumisen.

Hyvin tarkkaavainen ihminen kun olen, en edes huomannut koko asiaa, vaan kuulin siitä A:n soittaessa huolestuneena töistä. Olen huomioinut tänään vain ajoittaiset kovat sateet (raekuurokin tuli jossain vaiheessa) ja kovan tuulen. Koska ulkona sataa, ei ikkunoitakaan viitsi pitää kovasti auki, joten huomiot ulkomaailmasta ovat hyvin rajoittuneet. Jossain vaiheessa taisin kyllä kuulla jotain ääntä, mutta se taisi olla vain ukkonen. Onneksi en ole meteorologi.

Täytyy sanoa, ettei tämä kuukausi luonnonilmiöiden kannalta ole ollut paras tänne muuttamista ajatellen. Ei sillä, että ne olisivat henkilökohtaisesti koskettaneet varsinkaan, kun en enää edes herää maanjäristyksiin. Sehän ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että monet muut ovat niistä kärsineet kovastikin. Niin kauan kuin ilmiöt eivät osu omalle kohdalle, voi kuitenkin elää aivan yhtä rauhassa kuin missä tahansa muuallakin. Samalla tavalla kuin katsoisi uutisia kuivuudesta tai sodasta toisessa maassa. Tuntuuhan se kamalalta ja haluaisi auttaa, mutta tilanne tuntuu silti kaukaiselta. Onneksi luonnonilmiöt eivät ole pahasti häirinneet elämää täällä, sillä en edes osaisi huolestua tällaisista asioista. Näin voin jatkaa rauhaisaa eloa omassa pikku kuplassani. Huomaan ongelmat sitten, kun katto putoaa päähän.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, ettei tulevaisuudesta kannata turhaan stressata ja elää pelossa. Voihan sitä kodin turvallisten seinien sisäpuolellakin pudota vaikka keittiötikkailta. Meillä ei tosin ole sellaisia, joten tämän riskin voin ehkä poistaa listalta. Tosin listaan voi sitten ehkä lisätä jonkun suuremman riskin pudota tuolilta, koska ylähyllyille on vaikea ylettää ilman keittiötikkaita. Joka tapauksessa onnettomuuksia ei voi ennustaa, joten parempi on vain nauttia elämästä huolehtimatta liikaa.