Herkkuja

Tajusin tässä, etten ole kirjoittanut lainkaan italialaisista leipomo-konditorioista (pasticceria). Onko se edes mahdollista kaltaiselleni sokerihiirelle? Tai ehkä tarkoituksenani oli alitajuisesti säästää kaikki leivokset itselleni…  Pasticceriat ovat oikeastaan suomalaisen konditorian ja kahvilan välimuoto. Niihin voi mennä kahville ja syömään leivoksia tai vaihtoehtoisesti ostaa leivoksia kotiin vietäviksi. Usein toisen kotiin illalliselle mentäessä viedään leivoksia jälkiruoaksi, kun taas Suomessa vietäisiin ennemminkin kukkia.

Venetsiassa on konditorioiden suhteen runsaasti valinnanvaraa. Itselleni tietyt paikat ovat syystä tai toisesta muita rakkaampia. Ensimmäinen sijaitsee San Polon kaupunginosassa, kuuluisaa Ristorante da Fiorea vastapäätä (Calle del Scaleter). Paikassa ei muuten ole mitään erityisempää, mutta koska asuimme vuoden sitä vastapäätä, on täällä syöty monet aamiaiset. Paikan nimi on Bucintoro ja omistaja on puhelias mies, mutta mielestäni oli hiukan kummallista, että hän kyseli Suomesta A:lta, eikä suoraan minulta. On kuitenkin aina mukavaa, kun on paikka, jonka omistaja laittaa oikeanlaisen kahvin tulemaan jo ennen kuin olet ehtinyt kynnyksen yli. Italiassahan cappuccino ja caffè latte ovat vain aamuisin juotavia kahveja, kun taas iltapäivällä juodaan pelkkää espressoa tai caffè macchiatoa. Croissanteja varten kahviloihin pitää (tai kannattaa) mennä aamusta, sillä niitä paistetaan vain aamupalaa varten. Ne ovat käytännössä aina makeita, hillolla tai suklaalla täytettyjä, tai korkeintaan ”tyhjiä”.

Venetsialaisten suosiossa oleva konditoria on Tonolo (Salizzada San Pantalon, Dorsoduro). Täältä ostetaan leivoksia usein juuri mukaan vietäviksi. Täällä ei ole lainkaan istumapaikkoja, joten kahvit juodaan seisten. Jos haluaa istumaan, on San Lion lähellä, Rialton kupeessa kaunis kahvila, jossa kelpaa istuskellakin (Ponte delle Paste on sekä paikan että kahvilan nimi).

Oma suosikkini on Rosa Salva. Todellisuudessa samalla nimellä kulkee kolme konditoriaa. Mieluiten menen Pyhän Markuksen torin lähellä sijaitsevaan, vasta remontoituun kahvilaan. Pidin paikasta jo valmiiksi ja remontin yhteydessä sinne on myös ilmestynyt siisti vessa, joten nyt se on mielestäni täydellinen! Paikan osoite on San Marco 950, mutta sen löytääkseen pitää kulkea muutamia sivukujia Pyhän Markuksen torilta pois. Muut Rosa Salvat sijaitsevat Mercerien varrella ja Santi Giovanni e Paolon aukion laidalla.

Jos jotain kaipaisin suomalaiseen kahvilakulttuuriin lisää, olisivat ne pienet leivokset. Helsingin keskustassa maksaa suuresta kakkupalasta helposti neljä, viisi euroa. Täällä leivoksen saa reilulla eurolla. Koko on neljäsosa suomalaisesta kakkupalasta, mutta mieluummin otan vaikka sitten neljä erilaista leivosta samalla hinnalla. Toisaalta kynnys leivoksen ostamiseen ei opiskelijabudjetillakaan ole täällä niin korkea, kun kahvin ja leivoksen saa yhteensä kahdella eurolla. Henkilökohtaisesti pidän enemmän suomalaisista leivonnaisista (taitaa olla tottumuskysymys lapsuudesta) sekä siitä, että kahvilassa voi helposti istua tunnin tai pari. Täällä taas pöytään istuessa kahvituokion hinta voi nousta runsaastikin, eikä ihmisillä ole tapana istua kahvin ääressä niitä kolmea kulausta pidempään. Rosa Salvasta olen kuitenkin löytänyt uuden suosikkileivokseni. Murotaikinasta tehty pieni kippo on sivelty suklaalla, jonka päälle on laitettu kreemiä, jonka päällä lepäävät vielä tuoreet marjat. Leivos kustantaa €1,10. Voiko tyttö enempää elämältä toivoa?!

Asuntokauppoja

Jos joku harkitsee kiinteistökauppoja Venetsiassa, niin ajattelin vain ilmoittaa, että taidemaalari Tizianin (Tiziano Vecellio) entinen koti olisi tällä hetkellä kaupan Cannaregion kaupunginosassa. Että jos taskunpohjalla sattuvat kutittelemaan ylimääräiset 1 950 000 euroa, niin siitä vain asuntokauppoja hieromaan. Itseltäni ihan vain muutama euro taitaa puuttua, joten en nyt tällä kertaa tartu tarjoukseen...

Apen kanssa hautausmaalla

A lähti äitinsä luo pitkäksi viikonlopuksi Alppien juurelle, joten eilen lähdin appiukon seuraksi hautausmaalle Pyhäinpäivän kunniaksi. En ollut koskaan aiemmin käynyt Venetsian hautausmaalla, vaikka olen sinne vuosia halunnut mennä. Koska paikalla oli paljon ihmisiä viemässä kukkia läheistensä haudoille, en ottanut paikan päällä lainkaan kuvia.

Hautausmaasaari Fondamente Nuovelta katsottuna

Hautausmaa sijaitsee San Michelen saarella Venetsian pohjoispuolella. Aiemmin Venetsiassa kuolleet haudattiin kirkkoihin tai tietyille aukioille (jotka tunnistaa aukion korotetusta keskiosasta), mutta Napoleonin lakien myötä, 1800-luvun alusta alkaen, S.Michelen saaresta tuli ainoa hautauspaikka. Tarkalleen ottaen aluksi hautausmaana toimi S.Cristoforon saari, jonka erotti S.Michelestä pieni kanaali. Laajennustarpeen myötä kanaali täytettiin ja hautausmaa levisi myös S.Michelen saarelle. Nykyään hautausmaa kulkee S.Michelen nimellä.

Italialaiset hautausmaat eroavat monessa suhteessa suomalaisista. Lähinnä mielessäni ovat kolme asiaa.

1) haudoissa on vainajan nimen sekä syntymä- ja kuolinaikojen lisäksi usein myös kuva

2) suuri osa haudoista on "seinämillä", vähän kuin kerrostalossa, eli haudat ovat päällekkäin ja pitkissä riveissä. Suomessa muistan nähneeni vastaavaa Hietaniemen hautausmaan (Helsinki) uurnalehdossa, mutta käsittääkseni siellä kyseessä ovat tuhkauurnat.

3) italiassa ilmeisesti myös kuolleiden kautta on ollut tarvetta osoittaa perheen mahtia ja varakkuutta. Hautausmaat ovat täynnä mitä erikoisempia "kappeleita", rakennelmia ja patsaita. Periaatteessa ajatus perhehaudasta, johon sisältyy pieni huone esimerkiksi rukoilemiseen, on kaunis, mutta esimerkiksi Venetsian hautausmaan yksi osa olisi voinut olla asuntomessualuetta, niin suureellisia rakennelmat olivat. (Ja ei, en ole koskaan ollut asuntomessuilla.) 

Venetsian hautausmaa on jaettu osiin. Omat alueensa löytyvät katolisille (suurin osa), evankelisille, ortodokseille ja juutalaisille. Lisäksi katolisella alueella löytyy osioita esimerkiksi nunnille, munkeille ja lapsille. En ole muuten koskaan nähnyt yhtä monen lapsen hautaa kuin eilen. Samalla näin haudan, jota A on aina kauhistellut. Eräänä joulukuun lopun päivänä (muistaakseni 80-luvulla, mutten ole aivan varma) poika käveli kadulla, kun katolta putosi lasilevy, joka lävisti pojan pään. Tuon 7 tai 8-vuotiaana kuolleen pojan hautakiven päälle on kiinnitetty lasilevy. A:n mielestä on kamalaa, että lasilevy on jätetty poikaa vainoamaan haudallekin, mutta minä voin kyllä ymmärtää vanhempien logiikan. Tai ainakin arvailla eri syitä.

Jos viihtyy hautausmailla, on täällä paljon katsottavaa: erikoisia hautoja, patsaita, rakennelmia, evankelisen puolen hajoavat haudat, muutaman kuuluisuuden haudat. Huomioni kiinnittivät myös haudat, joissa oli kuva, nimi ja syntymäaika, mutta kuolinaika oli vielä tyhjänä. Ymmärrän kyllä hautapaikan varaamisen, mutta kuvankin laittaminen valmiiksi kuulostaa jo erikoiselta. Uurnalehdossa oli myös yksi kohta, jossa oli kuva nuoresta miehestä ja tekstinä vain "Jess".

S.Michelen hautausmaalle pääsee Fondamente Noven pysäkiltä linjoilla 4.1 ja 4.2. Pyhäinpäivän aikoihin saarelle pääsee myös ilmaisella lautalla, joka kulkee pelkästään Fondamente Noven ja Cimiteron väliä. Ainakin eilen hautausmaa sulki ovensa klo 17. Kesällä se saattaa olla auki pidempäänkin. Sulkemisesta ilmoitettiin kuulutuksin varttia ennen sulkemisaikaa. Kellonaika kuulosti mielestäni kovin aikaiselta, mutta huomasin, ettei hautausmaalla ole ollenkaan valoja, joten ehkä se onkin ihan hyvä, että vielä näkee päästä pois.

Acqua alta

Viime yönä päästiin ennätyslukemiin tulvien suhteen. Vedenkorkeus oli kahden aikaan yöllä 143 cm, mikä on korkein lukema muutamaan vuoteen. Harvinaisemman tästä tapahtumasta teki se, että vesi ei laskenut 15 tuntiin alle 110 cm. En ole koskaan oikein ymmärtänyt veden nousuja ja laskuja, enkä varsinkaan niihin johtavia syitä. Ilmeisesti kylmä etelästä puhaltava scirocco-tuuli esti veden "valumisen" pois laguunista, mikä aiheutti pidennetyn tulva-ajan. Yleensä vesi nousee ja laskee kaksi kertaa vuorokaudessa.

Tänä aamuna yhdeksän aikaan "kotikatumme" tilanne oli tällainen:

Tästä vesi vielä nousi päästen kymmenen jälkeen 138 cm korkeuteen. Ikkunasta näkyi pitkin aamua lukemattomia saappaita, mustiin jätesäkkeihin astuneita ihmisiä sekä joitakin paljaita jalkoja. Pian vesi kuitenkin laski jälleen. Vaporetot eivät kulje yli 140 cm vedenkorkeudella, sillä pysäkkien turvallisuutta ei voida taata. En katsonut, kulkivatko ne yöllä tai aamulla. Joskus saarella asuminen ei ole kovin kätevää. Veden noustessa tietyt linjat muuttavat reittejään, sillä ne eivät mahdu joidenkin siltojen yli. Tänään vielä kahden jälkeen iltapäivällä osa linjoista oli poikkeusreitillä.

Helsingin Sanomien sivuilla on artikkeli Venetsian tulvista. Sitä lukiessa alkoi melkein miettiä, että pitäisikö tässä huolestua, niin hälyttävältä tilanne kuulosti. Toki on ymmärrettävää, että suurin osa HS:n lukijakunnasta käy Venetsiassa korkeintaan turistina. Näin ollen artikkeli keskittyi vain siihen, kuinka turistien loma hankaloitui tulvan takia huomioimatta lainkaan sitä, että Venetsiassa asuu edelleen pysyvästi yli 58 000 ihmistä, jotka käyvät töissä tai koulussa, omistavat kauppoja ja ravintoloita, joihin vesi tulvii sisälle jne. Artikkelin keskiosassa kerrottiin seuraavaa: "Kaupunginjohtaja antoi tulvavaroituksen ja määräsi kaduille puisia korokkeita helpottamaan liikkumista. Myöhemmin ne jouduttiin kuitenkin poistamaan, kun ne jäivät nousevan veden alle." (http://www.hs.fi/ulkomaat/Tulvat+koettelevat+Venetsiaa/a1305611842365) Jos tarkkoja ollaan, kaupunginjohtaja ei anna varoitusta, vaan vedenkorkeutta valvova keskus. Tällä kertaa kaupunginjohtaja tosin tarkkaili tilannetta keskuksessa, mutta varmasti vain siitä syystä, että nyt oli luvattu erityisen korkeaa tulvaa. Kai niillä kaupunginjohtajilla on muutakin tekemistä kuin annella talven mittaan "jatkuvasti" varoituksia vedennoususta. Mitä tulee noihin korokkeisiin, ne ovat käytännössä koko talven kaupungilla tulvia varten. Ne vain kasataan pienempään tilaan vedenkorkeuden ollessa matalammalla ja levitetään sitten kulkureiteille veden noustessa. Muistan nähneeni korokkeet valmiina käyttöä varten jo kuukausi sitten. Korokkeiden ongelma on se, että ne kelluvat. Tästä syystä veden noustessa yli 120 cm ne poistetaan käytöstä. Artikkelista tuli mielestäni sellainen kuva, että tässä olisi nyt tapahtunut jotain täysin odottamatonta, mutta todellisuudessa kaikki Venetsiassa asuvat ovat tästä tietoisia.

Tulipas paljon sanottavaa yhdestä artikkelista. Lähinnä se oli mielestäni hellyyttävä kaikessa hälyyttävyydessään. Minun on tietysti helppo puhua, kun saatoin katsella vedennousua kolmannen kerroksen ikkunasta. Toista se on niillä, joilla tosiaan on jonkinlainen liike katutasossa. Tämä kuitenkin on elämää Venetsiassa, joten täällä asuvat ovat tulviin tottuneet. Eivät ne varmasti elämää helpota, mutta eivät myöskään pääse ketään yllättämään. Ai niin, hellyyttävä kohta artikkelissa oli myös se, kun kerrottiin vettä olleen muun muassa Pyhän Markuksen aukiolla. Kyseessä on yksi Venetsian matalimmista kohdista, joten todellisuudessa vesi nousee sinne jo 90 sentin "tulvissa". Niin ja vielä piti huomauttaa, että artikkelin kuva ei ole tältä päivältä. Todennäköisesti se on kolmen vuoden takaisesta tulvasta.

Tänä iltana se vihdoin tapahtui, kuulin ensimmäistä kertaa "uudet", tulvista varoittavat sireenit. Ääni on sen verran erikoinen, että saatoin todeta tämän olleen todellakin ensimmäinen kerta. Yöllä on siis taas luvassa vettä kaduille. Ilmeisesti näillä siireeneillä äänenkorkeus kertoo tulevasta vedenkorkeudesta. Tänään äänenkorkeus oli kyllä koko ajan sama. Saa nähdä, mitä yö tuo tullessaan.

Keskiviikkona kumppareissa

Eilen ei kyllä ilma parantunut aamusta lainkaan. Koko päivän satoi vaakatasossa ja ilmeisesti tuuli oli niin kova, että joitakin kattotiiliäkin irtosi. Ei meidän talostamme tosin. Niin ja lämpötilakin aleni viiteen asteeseen. Onneksi viltin alla oli lämmin, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Tänä aamuna heräsimme sen sijaan auringonpaisteeseen. Lämpötila on kymmenessä asteessa ja yritän kovasti miettiä, kuinka paljon vaatetta kehtaa laittaa päälle. Pipo taitaa olla liikaa. Sormikkaat ja kaulahuivi kuuluvat jo vakiovarusteisiin. Tänään syön L:n kanssa ulkona. Näimme viimeksi perjantaina, jolloin lainasin sateenvarjoani hänelle pelastaen hänet kuulemma varmalta vilustumiselta, niin kovaa satoi koko illan. Minua ei sade haittaa, jos olen siihen valmistautunut. Eli silloin, kun jo ulos lähtiessä sataa kovasti, jolloin tiedän ottaa sateenvarjon mukaan ja erityisesti ihanat kumisaappaani. Onko kukaan ikinä keksinyt mitään parempaa kuin kumisaappaat, joissa on fleecevuori?!

Kumisaappaiden takia aloinkin tätä ylipäänsä kirjoittaa. Eli huomio huomio, jos joku sattuu olemaan Venetsiassa ylihuomenna (keskiviikko 31.10.). Tämän hetken ennustusten mukaan vesi nousee myöhään illalla korkealle. Lukemaksi on ennustettu 140cm (klo 23.45), mikä tarkoittaa sitä, että 59% kaupungin pinta-alasta on veden peitossa. Kumisaappaat ovat siis tarpeen.

Tuo 140cm onkin mielenkiintoinen lukema. Virallisten lähteiden mukaan vedenkorkeus ei nouse juuri koskaan yli 140cm, sillä siinä vaiheessa kunta joutuu maksamaan korvauksia liikkeenharjoittajille. Näin ollen veden noustessa virallisten mittausten mukaan korkeus jää yleensä 139 senttiin. Vedennoususta ilmoitetaan muutamaa tuntia aiemmin sireeneillä. Itse olen kuullut sireenit ehkä kerran, sillä useimmiten ne soivat aamulla, enkä minä sellaisiin herää. Aiemmin Venetsiassa käytettiin toisen maailmansodan aikaisia, hävittäjälentokoneista varoittaneita sireenejä. Muutama vuosi sitten sireenit vaihdettiin, mutten ole tainnut koskaan kuulla uutta ääntä. Ilmeisesti se on hieman aiempaa vaimeampi, elektroninen ääni. Jos vesi nousee yli 140 cm, soitetaan sireenejä kahteen kertaan. Yllämainitusta syystä johtuen sireenit eivät käytännössä koskaan soi kahta kertaa.

P.S. Lukaisin tekstin läpi ja aloin väistämättä miettiä, etten ikinä selviytyisi hengissä sodasta. Tässä se jo todistettiin. En herää hävittäjistä varoittaviin sireeneihin. Lapsena en herännyt, kun muutaman sadan metrin päässä räjähti pommi. Sängyn heiluessa maanjäristyksen takia käännän kylkeä ja jatkan unia. Katsoimme pari päivää sitten elokuvan Machine Gun Preacher ja mietin, etten selviytyisi ainakaan sodan henkisestä puolesta, pelosta. Kaikki kunnia sodista selviytyneille ja suuri kiitollisuus rauhasta. Huh.

Pakollinen kotipäivä

Tänään taidetaan pysytellä sisätiloissa. Syksy on tullut, joten asteita on vain kymmenen (jäätävän kylmää minun asteikollani). Vesi on noussut eilen ja tänään sen verran, että talon edusta on veden peitossa. Ulkona sataa ja tuulee niin kovaa, että mikään sateenvarjo ei kestä. Onneksi ei ole mikään tarve lähteä ulos. Hoidimme kaupassakäynnin eilen veden laskettua, joten ruokaa on kotona enemmän kuin riittävästi. Ystävämme S ja A tulivat eilen illalliselle, ja tapani mukaan tein taas aivan liikaa ruokaa. Ettei vain kenellekään jää nälkä. Toki kaupassa ollessamme varasimme valmiiksi myös tänäiselle ruokaa, joten tarvittaessa voisimme sulkeutua kotiin vaikka kokonaiseksi viikoksi.

Nyt nautin vain siitä, ettei ole pakko mennä minnekään. Voi vain olla kotona ja katsella ikkunasta ulos. Vesi on jo alkanut laskea, mutta vesibussipysäkille päästäkseen ihmisillä on joko kumisaappaat jalassa tai sitten he yrittävät loikkien päästä jalat kuivina pysäkille. Olen näinä päivinä nähnyt myös suuren määrän ihmisiä paljain jaloin. Ensimmäisenä ajattelin, että ovatpa hölmöjä, ties kuinka paljon tauteja tuolla tavalla saavat. Mietittyäni asiaa tarkemmin totesin, ettei ajatus ehkä olekaan niin tyhmä. Jos ajattelee turistia, jolla on yhdet, korkeintaan kahdet kengät mukana, on ehkä järkevämpää mennä hetki paljain jaloin ja kuivata jalat veden laskettua. Sen jälkeen saa jalkaan kuivat kengät. Jos taas kahlaa vedessä kengät jalassa, ovat jalat märissä kengissä sitten koko loppupäivän. Tai ehkä jopa loppuloman. Tuulelta suojautuakseen vesibussipysäkin päällä olevat kymmenen lokkia ovat kaikki asettautuneet nokka kohti tuulta. Ilmeisesti taktiikka toimii, kun kaikki ovat samassa asennossa.

Jossain vaiheessa kirjoitan kokonaisen tekstin acqua altasta. Sitä varten haluan kuitenkin ottaa kuvia, joita en tällä säällä lähde ottamaan. Odottelen siis sellaista mukavaa, aurinkoista vapaapäivää. Tänään keskityn lähettämään sympatiani maratoonareille. Vuosittainen Venice Marathon lähti liikkeelle 1½ tuntia sitten. Sen lisäksi, etten muutenkaan edes harkitsisi treenaavani maratonia varten, ei näillä lämpötiloilla vedessä juokseminen oikein houkuttaisi. Ilmeisesti reitti päätettiin lopulta vasta tänä aamuna, sillä se lähtee yleensä mantereen puolelta päätyen lopulta Venetsiaan. Koska täällä reitti yleensä kulkee Pyhän Markuksen torin kautta, saatetaan reittiä muuttaa vedennousun takia, sillä tori on Venetsian matalin kohta. Periaatteessa olohuoneen ikkunoista pitäisi näkyä maratoonarit heidän juostessaan Zatteren rantakadulla, joten halutessani voin tarkkailla tilannetta myös kotoa käsin. Venice Marathonin takia Venetsiaan asetetaan muuten reitin mukaisten siltojen yli liuskat, joita pitkin maratoonareiden on helpompi juosta. Nämä liuskat ovat paikoillaan pari kuukautta vuodesta, mikä helpottaa lastenvaunujen, pyörätuolin tai vaikkapa kauppakärryn kanssa liikkuvia.

Eipä tänään muuta. Formuloiden loputtua suunnittelen kääriytyväni viltin kera sohvalle. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Ristorante Algiubagiò

Kävimme syyskuussa syömässä ystävien kanssa Algiubagiò-nimisessä ravintolassa. Emme olleet A:n kanssa aiemmin syöneet siellä, mutta ravintola kuului ystäviemme suosikkeihin. Paikka on upea, suuri terassi on rakennettu käytännössä veden päälle ja näkymä kohti Muranon ja S.Michelen saaria on kaunis.

Sanotaanko, että paikka ei varsinaisesti sovi yhteen opiskelijabudjetin kanssa, vaikkei mitenkään älyttömän hintainen olekaan (muistaakseni kaikki annokset, alkupaloista alkaen, lähtevät noin 20 eurosta). Jos taskussa on riittävästi rahaa, on ravintola kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Venetsiassa voi helposti maksaa järkyttäviä summia hirveästä p****sta, mutta tästä paikasta kannattaakin maksaa. Palvelu on erinomaista, erityisesti Venetsian perustasoon nähden. Jos täällä tarjoilija huomautti järkyttyneenä toiselle siitä, että yhdessä pöydässä valkoviini oli pöydällä eikä kylmäsangossa (joo, en todella tunne ravintolasanastoa), olisi monissa muissa paikoissa viini saatettu unohtaa ylipäänsä tuoda pöytään.

Algiubagiò tarjoaa erityisesti kalaruokia. Itse söin alkupalaksi merilevään leivottua riisi-scampi-kakkua ja sen jälkeen kampasimpukkapastaa. Pasta oli omaan makuuni liian sitruunaista (tosin olisi pitänyt tajuta itsekin siitä, että sitruuna mainittiin jo annoksen nimessä, kun itse pidän siitä vain heikkona vivahteena), kun taas tuosta merileväkakusta (en oikeasti muista, millä nimellä se kulki) olin todella yllättynyt, sillä en yleensä innostu merilevästä. Mielettömän hyvää.

Venetsiassa ei ole helppoa löytää oikeasti hyvää kalaravintolaa, joten tämä kannattaa laittaa muistiin. Kannattaa myös käydä vessassa, vaikkei hätä olisikaan. Sitä koristavat Pyhän Markuksen leijonat ja vanhat kuvat Venetsiasta.

Ristorante Algiubagiò

Cannaregio 5039

puh. 041 5236084

Lisätietoja: www.algiubagio.net