Hiljalleen kohti arkea

Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen on kävelty ympäri Venetsiaa, käyty kirkoissa, matkattu täysillä lautoilla Buranon ja Muranon saarille, noustu kellotorniin, syöty pizzaa, käyty Dogen palatsissa, pelattu korttia ja paljon muuta. Erityisesti viikkoon kuului paljon siskonpojan halimista ja ihailua. Viime päivät ovatkin sitten kuluneet ikävän kourissa, eikä tee lainkaan mieli palata arkeen. Koko ajan sitä vain tajuaa enemmän, kuinka monia asioita toisen elämästä menettää, kun on kaukana. Lasten suhteen menettää vieläkin enemmän, kun joka päivä opitaan uusia asioita ja taitoja. Siskon kanssa voi onneksi jutella skypessä, mutta ei se silti sama asia ole.

Ilmojen suhteen viikko oli erittäin onnistunut. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta melkein koko viikon. Yhtenä päivänä oli hieman sumuista ja viimeisenä päivänä satoi, mutta muuten Venetsian talvi antoi kyllä parastaan. Pyrimme käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi päivän valoisat tunnit, vaikka aika rauhassa lähdimmekin "aamuisin" liikkeelle. Tässä suhteessa kesät ovat kyllä parempaa lomailuaikaa, kun päivät ovat pidempiä. Lasten kanssa matkustaessa on myös helpompi olla liikkeellä kesällä siksi, että alkuillasta voi istahtaa baarin terassille levähtämään. Talvella ainoana vaihtoehtona olisi baarien sisätiloissa oleskelu, mutta ne ovat yleensä Venetsiassa sen verran ahtaita ja meluisia paikkoja, että lasten kanssa pysyttelisi mielummin ulkona. Tietysti kaikissa asioissa on puolensa, sillä toisaalta lastenvaunujen nostelu siltojen yli tai rintarepun kantaminen helteessä eivät myöskään kuulosta ideaalitilanteilta.

Aika kuluu hirvittävän nopeasti, kun on rakkaiden ihmisten seurassa. Viikko katosi hetkessä, ja jäljelle jäi vain tunne, että paljon olisi vielä halunnut sanoa ja monta halia jäi antamatta. Toivottavasti matkalaisille jäi sentään sellainen olo, että itse kaupungista tuli nähtyä riittävästi, sillä itselläni oli kuitenkin etusijalla läheisten kanssa vietetty aika. Sitä ei vain koskaan voi olla riittävästi. Siskonpoika kyllä hurmasi kaikki suurilla sinisillä silmillään ja valloittavalla hymyllään, minkä lisäksi pojalle näytti maistuvan niin pizza kuin pastakin, joten ehkä siitä vielä kunnon italialainen saadaan. Siskolle vain tiedoksi, että täti ei ensi kerralla ehkä annakaan viedä poikaa takaisin. Ehkä siskokin jäisi panttivangin ansiosta pidemmäksi aikaa.

Huomenna saa taas kerätä joulukoristeet pois, minkä jälkeen täytyy kai siirtyä takaisin arkeen. Tulevaisuus on yhtä kysymysmerkkiä, mutta kaikki varmaankin alkaa siitä, että saisi sen gradun vihdoinkin pois päiväjärjestyksestä. Ehkä tässä ovatkin unelmani alkaneelle vuodelle: gradu, työpaikka ja uusi koti. Kuulostavat isoilta tavoitteilta, mutta onhan tässä koko vuosi aikaa.