Kyllä aika kuluu hitaasti, kun oikein kovasti jotain odottaa. Vielä pitäisi pari tuntia jaksaa olla ennen kuin voi lähteä kohti lentokenttää. Ei millään malttaisi.
Jouluaattona sain kaiken haluamani tehtyä. Olin suorastaan yllättynyt, kun ehdin päivällä vähän istuskellakin. Ruoat onnistuivat ihan hyvin, vaikka porkkanalaatikosta tulikin hiukan kuivakkaa. Ehkä se ensikertalaiselle sallitaan. Kinkun ja kalkkunan sijasta olimme ottaneet kaupasta hiukan lohta. En ole täällä pahemmin kalaa laittanut, sillä luottamus ruokakauppojen kaloihin ei ole suuri. Tuoretta kalaa on ylipäänsä vaikea löytää ruokakaupoista, ja muutenkin se olisi varmasti parasta oikealta kalatorilta ostettuna. Kalatoriin vain liittyy kaksi muttaa. Ensimmäinen on se, että ne ovat auki aamuisin, eikä tämä tyttö mielellään lähde aamusta ulos kuin pakon edessä. Toisekseen kalakauppiaat pitäisi tuntea, jottei saisi niitä vanhimpia ja huonoimpia kaloja mukaansa. Tuttavuus pitää tietysti luoda, mutta hieman mietityttää, että montako ruokamyrkytystä kunnon suhde vaatisi. Joka tapauksessa tämä ruokakaupan lohi oli iloinen yllätys. Sain kaivettua alta riittävän tuoreen palan, joka sai siskon lähettämää tilliä päälleen, ja se sattui vielä tulemaan uunistakin täydellisellä hetkellä ulos. Loistavaa. Piparkakkuja olen kovasti tuhonnut viime päivinä, mutta on niitä vielä muutama siskoa odottamassa.
Aattoiltaan sattui myös hieman erikoinen tapaus. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme lähtemään Pyhän Markuksen kirkolle jouluyön messuun. Miten tämän nyt sanoisi. Eipä ole ennen kirkon ovia laitettu nenän edestä kiinni. Kirkko oli ilmeisesti täysi, mutta eipä anna kovin hyvää "kaikille avoimesta" kirkosta, kun jättimäiset pääovet vedetään odottavan joukon edessä kiinni. Olisivat edes sanoneet, että siellä on valitettavasti liian täyttä tai muuta. Erikoista. Näinä aikoina luulisi, ettei katolisella kirkolla olisi varaa tällaiseen. Minulla nyt ei ole periaatteessa "vääräuskoisena luterilaisena" asiaan mitään sanottavaa (mitä nyt mielikuvani katolisesta kirkosta sen kuin vahvistuvat), mutta erityisesti A:n suhteen tilanne oli mielestäni tyrmistyttävä.
Joulupäivät menivät kotona löhöillessä ja kaupungilla kävelyllä. Yllättävän paljon oli ihmisiä liikkeellä heti joulupäivänä. Tietysti osa oli turisteja ja osa taas oli varmaankin sulattelemassa joulupäivän lounasta, mutta olin silti yllättynyt. Jouluun liittyy omissa mielikuvissani autio kaupunki. Kuten olimme arvelleet, Pyhän Markuksen torin joulukuusi on kauniimpi pimeällä, kun sen valot on sytytetty. Vaikka se onkin latvasta vino. Muutenkin useilla kaduilla on jouluvalot. Ne ovat onneksi sellaisia hillittyjä valkoisia ja korkeintaan hieman sinistä mukana. Paljon niistä on ollut puhetta tänä vuonna, sillä kunnalla ei ollut varaa kaikkiin jouluvaloihin, joten liikkeenharjoittajat kustansivat suurimman osan valaistuksesta. Tällaista se on kriisivuonna.
Hmh, pitäisi oppia kirjoittamaan hitaammin. Eihän tämä nyt auttanut melkein lainkaan tässä odotuksessa. Tulevina päivinä täällä blogin puolella on taas varmaankin hiljaisempaa. Seuraavan viikon aikana on suunnitelmissa halia siskonpoikaa kaikkien näiden kuukausien edestä. Siitä ei taida käsiä riittää kirjoittamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti