Lago di Tramonti

Viime sunnuntaina, kuuman viikon kuumimpana päivänä suuntasimme kohti vuoristoa ja viilentävää järvivettä. Matka ei alkanut kovin hyvin, kun auton sivuikkuna räjähti poistaen samalla ilmastoinnin käytöstä. Onneksi avoimista ikkunoista tuuli sisään riittävän kovaa ajaessa, vaikka auton pysähtyessä tunnelma olikin hikinen kolmen hengen täyttämällä takapenkillä.

Suuntanamme oli Friuli-Venezia Giulian puolella sijaitseva Lago di Tramonti. Pysähdyimme syömään Tramonti di Sotto -nimisessä kylässä Mariannan osteriassa, jossa kyselimme ystävällisiltä tarjoilijoilta suunnistusohjeita. Ja ihan vaikka sitä, että mikäs tämän kylän nimi olikaan. Näin hyvin olimme reissuun valmistautuneet. Itse en ollut kyllä valmistautunut millään tavalla, sillä vielä lauantai-iltana kuvittelin olevani seuraavan päivän töissä. Eipäs muuten ollut ensimmäinen kerta, kun suunnittelun jäädessä pojille on tuloksena hiukan epäselvät suunnitelmat.

Lounaan jälkeen lähdimme pienelle vaellusretkelle. Kaupunkilaisvaellukselle siis. Yhdellä viidestä oli nimittäin vaelluskengät jalassa, muilla lenkkarit tai kangastossut ja itselläni sandaalit. Kolmen tunnin vaelluskin vaihtui tunnin reissuun, kun lähdimme heti aluksi aivan väärää polkua pitkin liikkeelle. Ei se kyllä varsinaisesti haitannut. Paikka ei nimittäin ole mitenkään kovin korkealla vuoristossa, joten kuumahan siellä oli taivaltaa.

Jotenkin tuosta maastosta ja kasvillisuudesta tuli mieleen mökkireissun yhteydessä tehty kävelyretki. Taitaa tehdä ihan hyvää päästä välillä luonnon keskelle. Minivaelluksen jälkeen laskeuduimme vihdoin Tramonti-järvelle viilentymään. Itse viilensin kyllä pelkästään varpaita, sillä järvi oli jääkylmä. Vesi tuntui huomattavasti kylmemmältä kuin Saimaan vedet. Tosin en ole tainnut kymmeneen vuoteen käydä uimassa Suomessa. Että ehkä tämän tytön sisäänrakennettuun lämpömittariin ei ole niin luottamista.

Järviveden ääressä olikin hyvä vilvoitella ja lepäillä ennen kotimatkaa. Ihan mukavaa vaihtelua tällainen päivä, vaikka todellisuudessa olisi ollut huomattavasti helpompaa ja vilvoittavampaa vain mennä Lidon saarelle rannalle. Toisaalta, kun kerran on mahdollisuus päästä johonkin muualle, kannattaa tilaisuus käyttää hyväksi. Itse olen muuten selvästi järvi-ihminen, vaikka en tuossa järvessä tarjennutkaan uida. Järvivesi jättää puhtaan olon ja kiviranta jättää vaatteet ja pyyhkeet siistimpään kuntoon. Toisaalta taas kivien päällä on tietysti epämukavampaa loikoilla. Niistä jää myös kivat jäljet selkään. Kaikessa on siis puolensa.

Nyt mennään uusilla voimilla uuteen viikkoon. Eilen Venetsiassa ukkosti pariinkin kertaan, joten ilma on huomattavasti viileämpi (vaikka hellerajan yläpuolella ollaankin). Illalla alkoi jo tulla kylmä, kun toisen ukkosen jäljiltä lämpötila oli laskenut 20 asteeseen. Nyt on taas lämpötila noussut, mutta ilma on huomattavasti raikkaampi.

Kuukausi italialaista lakkoa

Nyt on kuukausi takana julkisen liikenteen italialaista lakkoa. Työntekijät noudattavat pilkulleen nopeusrajoituksia muiden säännösten mukana, joten vesibussien aikataulut ovat lähinnä suuntaa-antavia. Ensimmäinen viikko meni vielä ihan hyvin, mutta nykyään seuraavan vesibussin tuloajasta ei ole mitään tietoa. Joskus vaporetto tulee pysäkille täsmällisesti, kun taas toisina kertoina vuoroja jää kolmekin välistä. Ensimmäisessä tilanteessa onkin todennäköisempää, että kyseessä on jonkin edellisen vuoron vesibussi, joka vain sattuu tulemaan sopivasti 10 tai 20 minuuttia myöhässä. Erikoisinta tässä onkin se, että jos vesibussin vuoroväli on 10 minuuttia, niin silloinhan vesibussia ei pitäisi koskaan joutua odottamaan kymmentä minuuttia pidempään, koska vesibussien noudattaessa nopeusrajoituksia pitäisi kaikkien vuorojen olla saman verran myöhässä.

Kotoa lähtiessä tilanne ei ole kovin huono, sillä ikkunasta näkee molempiin suuntiin noin 10 minuuttia etukäteen, milloin vesibussi tulee omalle pysäkille. Toista se on odottaa puoli tuntia auringon alla täysillä pysäkeillä, kun lopulta saman linjan vaporettoja tulee pysäkille neljä peräkkäin. Eniten tässä ärsyttää se, että julkinen liikenne toimi aiemmin Venetsiassa minuutilleen. En ollut missään nähnyt yhtä hyvää julkista liikennettä. Nyt tämäkin onni on mennyttä.

Todellisuudessa en ole tästä lakosta mitenkään erityisesti kärsinyt. Kyllä ne vesibussit sieltä aina jossain vaiheessa tulevat. Venetsiassa ei voi olla kiire, koska vedestä johtuen kaupunki toimii aina hieman muita hitaammin. Jos on oikeasti kiire, niin kannattaa luottaa vain omiin jalkoihin. Niillä pääsee varmasti perille. Aikaisina aamuina hieman kuumottaa, että ehtiikö töihin, kun herätyskelloa ei haluaisi ihan hirveästi aikaisemmaksi laittaa. Normaalitilanteessakin lähden nimittäin kotoa 1½ tuntia ennen työvuoron alkua. Tähän mennessä en ole kertaakaan myöhästynyt, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Tukalaksi tilanteen tekevät nuo aurinkoisilla paikoilla venyvät odotukset. Lämpötila on nyt pidempään ollut yli 30 astetta. Loppuviikosta ilma vielä lämpenee. Sunnuntaille luvataan 36 asteen lämpötilaa, mikä tarkoittaa ilmankosteuteen yhdistettynä 39 asteen tuntumaa. Varjossa. Samaa ensi maanantaille, kun taas muuten tällä viikolla selvitään astetta, paria vähemmällä. Jatkuvasti on kuuma ja hiki, mutta minä nautin. Kerään tätä lämpöä varastoon ensi talvea varten. Vettä pitäisi kuitenkin juoda enemmän. Jossain vaiheessa alkaa nimittäin kuumassa tulla huono olo. Itse pidän sitä merkkinä nestevajeesta. En tiedä, onko se oikeasti syynä heikkoon oloon, mutta ainakin kylmää juomaa nauttiessa olo paranee. Venetsian useat vesilähteet ovat kovassa käytössä, sillä näillä asteilla jo vartin jälkeen vesipullon sisältö on haaleaa, ellei jopa kuumaa. Vesilähteiden vesi on siis juomakelpoista, ellen ole sitä jo täällä mainostanut. Juomakelpoista ja ihanan raikasta!

Biennale 2013 - Isola di San Giorgio

Lupasin biennaalin sivunäyttelyistä kuvia, mutta näköjään kamera on ollut mukana vain yhdellä kerralla. Silloin kävimme katsomassa San Giorgio Maggioren saarella sijaitsevia sivunäyttelyitä. Näyttelyitä on saarella useampi, ja ne voi tietysti hyvin yhdistää myös kirkkokäyntiin. San Giorgio Maggioren kirkon paras osa on kellotorni. No oikeasti on kirkkokin hieno, eikä Andrea Palladion suunnittelemia rakennuksia sovi väheksyä, mutta kellotornia varten olen saarelle useimmiten mennyt. Sieltä on nimittäin upeat näkymät koko kaupungin yli.

Mutta niistä sivunäyttelyistä. Nyt on pakko antaa kuvien puhua puolestaan, koska en näköjään ole merkinnyt ylös taiteilijoita tai näyttelyiden nimiä. Joka tapauksessa nämä ovat kaikki samalla pienellä saarella, joten kiinnostuneet löytävät ne sieltä. Yksi näyttelyistä levittäytyy ulos, saaren itäreunaan.

Tällä hetkellä San Giorgion saaren edustalla on 12-metrinen puhallettava patsas, joka toimii saaren sisätiloista löytyvän, Marc Quinnin näyttelyn mainoksena.

Fragile?-näyttely esittelee useamman taiteilijan teoksia. Tiloissa on kaikkea mahdollista aina lasinsiruista kekseliäämpiin viritelmiin. Täytyy tunnustaa, että täällä eräitä lasipurkkeja katsellessani mietin, että koulun kuvaamataidontunneilta olisi kyllä pitänyt käydä opintoretkellä tällaisissa paikoissa, niin pikkukoululaisen taiteellinen itsetunto olisi ollut aika paljon parempi.

 Alla oleva kuva on tämän reissun suosikistani:

Näistä kuvista puuttuu kokonaan yksi näyttely, jossa kävimme samalla reissulla. Se on sentään helposti selitetty: pitkulaisessa huoneessa tasaisin välein lasipalloja kohti takaseinällä olevaa peiliä.

Tässä nyt muutamia kuvia, joista saa jotain ideaa biennaalin sivunäyttelyistä. Toivottavasti muistan taas seuraavalla reissulla ottaa kameran mukaan, niin saan vähän muistakin paikoista kuvamateriaalia laitettua. Jos Venetsiaan sattuu ennen marraskuun loppua, niin sivunäyttelyt ovat kyllä käymisen arvoisia, koska niitä on ympäri kaupunkia, eivätkä ne muutamaa lukuunottamatta maksa mitään.

Museo di Storia Naturale

Kesäkuun lopussa kävimme katsastamassa Venetsian luonnonhistoriallisen museon. Olin suorastaan yllättynyt, kuinka kiinnostavaksi se osoittautui. Museon alkuosa esittelee erityisesti historiallista osaa, fossiileja ja dinosauruksia, kun taas eteenpäin kulkiessa salit jakautuvat enemmänkin maantieteellisten alueiden mukaan, ja lopulta eri eläinlajien mukaan.

Museo on täynnä täytettyjä eläimiä, mikä ei välttämättä ole eläinrakkaille mikään paras vaihtoehto. Toisaalta tietysti tämä on helpoin tapa esitellä erilaisia eläimiä.

Monissa saleissa on hyvät selitykset, mutta italian taito on tarpeen, sillä englantia ei täällä kovin paljoa näe. Sen sijaan esimerkiksi eräässä salissa, jossa oli paljon erilaisia eläimiä vitriinikaapeissa, olisin kaivannut pieniä nimilappuja, sillä nyt en oikein osaa edes sanoa, mitä kaikkia lajeja museossa oli näytillä.

Mielestäni museossa oli kivasti esitelty erilaisia asioita eläimistä. Esimerkiksi useammassa salissa oli esitelty lentäviä eläimiä, ja lento oli havainnollistettu täytetyillä linnuilla ja selityksillä. Toisessa salissa taas kerrottiin matelijoiden liikkumisesta.

Mielestäni tämä museo on erityisesti lapsiperheille hyvä käyntikohde. Mielenkiintoista katseltavaa löytyy kaikille, eikä museo ole liian suuri. Museo keskittyy lähinnä eläimiin, mikä sopi minulle hyvin, koska kasvit (joita esiteltiin vain aivan pienessä osassa) eivät minua niin paljon kiinnosta. Kuvittelisin, että myös lapsilla tilanne on sama. Kuten sanottu, kaikista saleista löytyy mielenkiintoista katseltavaa, ja aivan museon alussa, esihistorialliseen aikaan keskittyvässä osassa, on myös joitakin "aktiviteetteja", jotka ovat varmasti lasten mieleen. Siellä pääsee kokeilemaan esimerkiksi fossilisoituneen aineksen painoa kiveen verrattuna, ja lattiassa on kurkkausikkunoita, joista pääsee katsomaan eläinten tassunjälkiä.

Luonnonhistoriallinen museo sijaitsee lähellä San Giacomo dall'Orion aukiota, osoitteessa Santa Croce 1730. Lippuhinta on €8, mutta kannattaa tarkastaa, kuuluuko johonkin alennusryhmään (esim. 6-14-vuotiaat lapset, 15-25-vuotiaat opiskelijat, yli 65-vuotiaat jne.), jolloin lippu maksaa €5,50. Museo on avoinna kesäaikaan klo 10-18 ja talvisin maanantaista perjantaihin klo 9-17 ja viikonloppuisin klo 10-18. Museo on kiinni maanantaisin.

 

Lisätietoja:

http://msn.visitmuve.it/

Redentore 2013

Redentore-juhla on taas tältä vuodelta juhlittu. Mukava ilta ystävien, hyvän ruoan ja juoman parissa päättyi jälleen kerran upeisiin ilotulituksiin. Päivän suurin ongelma oli edellisten vuosien tapaan se, että Giudeccan saaren pohjoisrannalle paistaa koko iltapäivän aurinko, joten ennen auringonlaskua rantakadulta valitsemallamme paikalla on tuskaisen kuumaa.

Veneitä oli valitettavasti viime vuoden tapaan todella vähän. Perinteisesti Redentore-juhlaa on vietetty joko veneessä tai sitten kanaalin varrella istuskellen. Tavarankuljetusveneet toimivat loistavina juhlapaikkoina varsinkin, jos niitä köytti muutaman yhteen. Viranomaiset sulkivat perinteisesti silmän jos toisenkin, kunhan veneet eivät aiheuttaneet vaaratilanteita. Viime vuonna linja tiukentui yllättäen, eikä tavarankuljetusveneitä saanutkaan enää käyttää yhden illan ajan juhlapaikkana ilman loputonta paperisotaa ja erilaisia maksuja. Kontrollien pelossa nämä veneet jättivät juhlat väliin, koska maanantaina veneiden täytyy olla työkäytössä. Vaikka en itse haluaisi viettää juhlaa veneessä, on tilanne mielestäni kurja, koska puolet perinteestä tuhoutuu tällä tavalla. Ymmärrettävämpää olisi, jos edellisinä vuosina olisi sattunut onnettomuuksia, mutta tavaraveneistä ei ole koskaan aiheutunut sen kummempaa vaaraa kuin muistakaan.

Rantakadulla juhlaa viettäessä tunnelma on tiivis. Tämä ei varsinaisesti ole mikään ihmisjoukoissa ahdistuvien juhla. Paikalla ollaan niin sanotusti kuin sillit purkissa, joten omalle porukalle varattu paikka on hyödyksi. Liikkuminen paikasta toiseen on todella hidasta, sillä ihmisten levittäytyessä kaduille jäävät kulkureitit välillä todella kapeiksi.

Eilen illalla huomasin myös, että tapaamispaikat on hyvä sopia kunnolla etukäteen. Ystäväni yritti soittaa minulle kymmenen aikaan illalla. Yritin tunnin ajan soittaa takaisin löytämättä kertaakaan yhteyttä. Vähän samalla tavalla kuin vuodenvaihteessa tai vappuaattona Helsingin keskustassa. Onneksi ystäväni soitteli vain kuulumisia, eikä hänen ollut tarkoituskaan lähteä meitä ihmismassasta etsimään.

Loppuun vielä pari pätkää illan ilotulituksista. Tällä kertaa keskityin ihan vain katselemaan ilotulituksia, enkä niinkään kuvaamaan. Ilotulitukset lähtivät edellisvuosien tapaan suoraan edessämme olevilta ponttooneilta, mutta kuvaan eivät kaikki mahtuneet. Ponttooneita taisi olla neljä ja kuvatessa joutui valitsemaan oikean ja vasemman, korkean ja matalan väliltä. Toivottavasti näistä on kuitenkin iloa!

Pikainen tervehdys

Hiljaista on ollut viime aikoina täällä blogin puolella. Pitäisi taas saada itseä niskasta kiinni ja kirjoitella vähän useammin. Kuviakin on kertynyt kameran muistikortille niin Biennalen sivunäyttelyistä kuin eräästä museostakin. Toivottavasti saan ne pian laitettua myös tänne. Yritän saada jonkinlaista kirjoitustahtia taas löydettyä, jotta blogia olisi kivempi seurata, eikä itsellä olisi jatkuvasti huono omatunto.

Tänään ei kuitenkaan tänne jäädä lorvimaan. Heinäkuun kolmas viikonloppu on menossa, joten on Redentore-juhlan aika. Juomat ovat kylmässä, ystävät on valjastettu nyyttärivalmisteluihin ja paikka rantakadulta on varattu. Parin tunnin päästä alkaa katu täyttyä ja juhlat pääsevät vauhtiin.

Mukavaa viikonloppua!