Hiljaa hyvä tulee

Koko viikko on pitänyt tänne kirjoitella matkasta ja muutenkin, mutta jotenkin blogger on koko tämän ajan jumitellut. Tai siis joka kerta, kun olen yrittänyt kirjautua. Fiksuhan olisi tietysti kirjoitellut tänä aikana monta tekstiä hyvää lataushetkeä odottamaan, mutta itse olen keskittynyt lähinnä pasianssiin ja youtubeen.

Yritän tehdä hiukan kattavamman postauksen New Yorkista lähipäivinä. Nyt on liian nälkä/väsy/ajatukset muualla. Tällä viikolla olisin (niinpä tietysti) muutenkin kirjoittanut mielelläni lakoista ja mielenosoituksista, joita on riittänyt runsaasti. Täällä puhkesi lähestulkoon mellakka. Siis Venetsiassa, jossa ei ikinä tapahdu mitään! Tai no ehkä kyseessä oli ennemmin väkivaltainen mielenosoitus, mutta kuitenkin. Uskomatonta!

Toivottavasti saan jo huomenna kirjoitettua enemmän.

Jo joulukuu

Yhtäkkiä ollaankin jo joulukuussa. Vuosi on mennyt hirveää vauhtia. Alkuvuosi kyllä tuntuu jo kaukaiselta, silloinhan väänsin vielä gradua. Aika, jonka olen tyytyväisesti melkein unohtanut. Töiden alettua päivät, viikot ja kuukaudet ovatkin vilisseet silmissä. Nyt ovat työt taas loppuneet, joten muullekin elämälle olisi aikaa. Työkavereiden kanssa olemme kaikki olleet aivan yhtä kummissamme, kun on ollut ensimmäiset vapaat lauantait yli puoleen vuoteen. Mitäs ne normaalit ihmiset tekevätkään lauantaina? Toisaalta Venetsia on siitä(kin) kiva paikka, että ei täällä ole viikonpäivillä niin väliä. Suurin osa ihmisistä tekee töitä hieman muilla kuin virastoajoilla, joten maanantai on aivan yhtä hyvä päivä käydä ulkona kuin lauantaikin. Ei sillä että tässä olisi maanantaisinkaan hirveästi ulkoiltu. Lyhyiden välimatkojen ansiosta taas ystävien näkeminen pikaisesti vaikkapa yhden spritzin merkeissä ei tunnu lainkaan turhauttavalta, kun tapaamispaikkaan pääseminen ei kestä ikuisuuksia.

Itselleni on tullut töiden loputtua hieman yksinäinen olo. Töiden parissa tapasi jatkuvasti uusia ihmisiä, ja viihdyin työkavereiden kanssa mainiosti. Jatkuva aikatauluiltaan täysin holtiton työnteko kuitenkin on vähentänyt kontaktejani vanhoihin ystäviini, joita ei täällä muutenkaan ollut mitenkään liiaksi. Ystäväpiirini on täällä ollut aina kohtalaisen pieni, mutta Suomessa asumieni vuosien aikana se on tietysti siitäkin pienentynyt, kun osa ystävistä on muuttanut minun tapaani pois Venetsiasta, ja osan kanssa on vain yhteydenpito jäänyt. Eikä se toisaalta ole edes outoa. Tutustuin uusiin ihmisiin erityisesti opiskeluiden aikana viimeisenä vuotena täällä asuessani. Sen jälkeen olinkin yli viisi vuotta Suomessa. Vaaditaan aika erityistä suhdetta, jos vajaan vuoden tutustumisen jälkeen jatketaan aktiivisesti yhteydenpitoa puolen vuosikymmenen ajan. Joidenkin kanssa tämä on onnistunut, toisten ei. Itse olen hyvin hidas ystävystymään, ja toisaalta täällä koko elämänsä asuneilla on tietysti jo omat ystäväpiirinsä valmiina, joten samanlaista "tarvetta" uusien ystävien löytämiseen ei ole.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että pitäisi aktiivisesti alkaa laajentaa kaveripiiriäni täällä. Työkavereiden kanssa olemme vielä olleet jonkin verran yhteydessä. Toivottavasti sieltä jää joitakin ihania ihmisiä elämääni, vaikka töiden suhteen polkumme eroavatkin. Yksi suuri syy, miksi voisin harkita jatkoa samassa työpaikassa (vaikka monet muut syyt sotivat tällaista ratkaisua vastaan), ovat juuri työkaverit. Moni on kuitenkin vaihtamassa töitä, joten kaikkia samoja naamoja sitä tuskin tulisi edes näkemään, mutta toisaalta ehkä niissä uusissakin olisi mukavia tyyppejä. Hieman kauhistuttaa ajatus siitä, että saatan ensi vuonna päätyä taas johonkin hyvin itsenäiseen työhön, jossa ei muita ihmisiä oikein näekään. Sitä olen kyllä monet kerrat kaivannut, mutta silloin tarvitaan vapaa-aikaan paljon muita ihmisiä. Kasoittain. Laumoittain. Vähän niin kuin Venetsiassa karnevaaliaikaan.

Tällaisia asioita pyörii mielessäni työnhakua ajatellessani. No mietin minä oikeasti sitä itse työtäkin. Varsinainen työnhaku alkaa viikon päästä, kun palaan matkoilta. Sitä ennen en ole viitsinyt tehdä asialle mitään, ettei vain kävisi niin, että se ainoa haastattelu täydelliseen työpaikkaan osuisi juuri matkan ajalle. Eipä olisi eka kerta. Välttääkseni tuollaista tilannetta olen siis päättänyt aloittaa etsinnän vasta viikon päästä. Ja ehkä hiukan siksikin, että vihaan työnhakua.

Vesibussi lähtee huomenna aamulla klo 3.30. Pitäisi varmaan pakata. Aamulla sitä tuskin ehtii. New York kutsuu, jatketaan Venetsiasta taas viikon päästä.

Gran Teatro La Fenice

Eilisen juhlapäivän kunniaksi venetsialaiset pääsivät ilmaiseksi tutustumaan La Fenice -oopperataloon. Kyseessä on Venetsian kuuluisin ooppera, joka on nimensä mukaisesti palanut useampaan kertaan ja noussut Feeniks-linnun tavoin uudelleen tuhkistaan. Alkuperäinen oopperatalo rakennettiin 1700-luvun lopulla. Sen palettua uusi ooppera rakennettiin vanhaa vastaavaksi 1800-luvulla. Viimeisin tulipalo syttyi 1996, joten suuri osa venetsialaisista muistaa tapahtuman, ja nykyinen oopperatalo avattiin kymmenen vuotta sitten. Oopperataloon on venetsialaiseen tapaan kaksi sisäänkäyntiä. Campo San Fantinin puolella on alla näkyvä sisäänkäynti, mutta toki rakennukseen on päästävä myös vesiteitse, sillä 1700-luvulla aateliset tulivat oopperaan tietysti gondolikyydillä.

Äärimmäisen huono kuva oopperatalon julkisivusta

Olin yllättynyt, sillä La Fenice oli käytännössä tyhjillään mennessäni sinne. Sain mukaani audioguidan, sellaisen puhelimennäköisen laitteen, josta sain kierroksen aikana kuunnella opastusta. Kai sille on suomeksikin jokin nimitys, ei vain tule mieleen... Opastus oli erinomainen ja sain todellakin itsekseni kierrellä oopperatalon saleja kuunnellessani samalla paikan historiaa. Tanssisalissa yksinäni istuessani ja tuttua oopperamusiikkia luurista kuunnellessani meinasin alkaa itkeä. Koko paikka on aivan uskomattoman upea.

En edes tiennyt, että oopperataloa voisi päästä tällä tavalla kiertelemään, enkä varsinkaan olisi ajatellut, että tulisin kierrosta tänne suosittelemaan, mutta näin siinä vain kävi. Yleensä La Feniceen pääsee tutustumaan klo 9.30-18 ja sisäänpääsy maksaa €9 (alle 26-vuotiaat opiskelijat ja yli 65-vuotiaat hintaan €6,50, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi). Luurin saa mukaansa ilmaiseksi, kun jättää henkilöllisyystodistuksen pantiksi, ja selostus on saatavilla italiaksi, englanniksi, espanjaksi, saksaksi ja ranskaksi. Jos oopperatalossa haluaa ottaa kuvia, maksetaan lipunmyyntiin €3, jolloin saa rintaan liimattavaksi valokuvaukseen oikeuttavan tarran. Itse en tuota tarraa ottanut, mutta ensi kerralla pitää varmasti panostaa tuon hurjan summan verran.

Lisätietoja:

http://www.teatrolafenice.it/site/index.php

Madonna della Salute 2013

Tänään on taas juhlittu 1600-luvulla Venetsiassa riehuneen ruton loppua Festa della Saluten muodossa. Kuvia en tänään pahemmin ottanut, mutta silta on ylitetty, kynttilä on sytytetty läheisten terveyden toiveena ja munkkikin on syöty. Santa Maria della Saluten kirkon alttarin Madonna ja Jeesus-lapsi ovat saaneet kultakoristeet ja tein taas koko kierroksen kirkon sakastin kautta.

Messua kuuntelin vain puoleen väliin oikeastaan vahingossa. Tai siis vahingossa vain puoleen väliin. Sitten massat lähtivät liikkumaan kohti kirkon sakastia, joten päätin mennä ryppään mukana. Huomenna palaamme ystävien kera syömään läheisistä herkkukojuista frittellat. Tänään päädyin ihan tavalliseen suklaakuorrutteiseen donitsiin.

Kirkosta lähtiessäni taivas oli jo pilvessä ja siltaa ylittäessäni pilvet olivat muuttuneet uhkaavan synkiksi, mutta sade pysyi poissa vielä muutaman tunnin ajan. Juhlan kunniaksi kävin vielä sivistämässä itseäni ja hyödyntämässä venetsialaisuuttani, mutta siitä lisää huomenna.

Askel kohti venetsialaisuutta

Pari päivää sitten muutuin jälleen astetta venetsialaisemmaksi. Ensiksi muutamia taustatietoja:

1) Olen niitä ihmisiä, jotka eivät katso ikkunasta ulos ennen kuin poistuvat aamulla kotoa. Näin ollen menen vaatetuksessa edellisen päivän tuntumien mukaan, enkä tajua ottaa sateenvarjoa mukaan, ellei sadepäivästä ole etukäteen ollut puhetta. Silloinkin saatan kyllä unohtaa sateenvarjon kotiin. Jos totta puhutaan, katson kyllä nykyään aamulla ikkunasta ulos, mutta vain siksi, että olohuoneessa ei ole verhoja, en niinkään säätilannetta tarkkaillakseni.

2) Puhelimeni on mummomallia. Tai no oikeastaan mummini puhelin on kyllä omaani uudenaikaisempi. Joka tapauksessa en siis omista älypuhelinta, joten kaikki internetistä löytyvä tieto vaatii aina koneen avaamista. Aika harvoina aamuina ehdin konetta kuitenkaan avaamaan. Viime aikoina olen alkanut kyllä miettiä, pitäisikö minun kuitenkin hankkia uusi puhelin, mutta toistaiseksi samalla vanhalla mennään.

3) Olen huono arvioimaan vedenkorkeutta silmämääräisesti ja vielä huonommin tunnen Venetsian korkeita ja matalia kohtia. Hiljalleen tähän harjaantuu, mutta vielä on paljon opittavaa. Tällä hetkellä suurin ongelmani on 95 cm vedenkorkeuden ylitys, jonka jälkeen toinen käyttämistäni vesibussilinjoista ei kulje. Koska lähimmällä vesibussipysäkillä ei ole reaaliaikaista aikataulunäyttöä, olen jo tänä vuonna kerran odottanut puoli tuntia turhaan vesibussia ennen kuin tajusin, että vesi taitaa olla turhan korkealla, jotta motoscafo koskaan tulisi. Olin vain ajatellut sen olevan tapansa mukaan reilusti myöhässä.

4) Kaikkien Venetsiassa asumieni vuosien aikana olen kuullut acqua alta -sireenit yhteensä ehkä kymmenisen kertaa. Eräänä yönä näin niistä kyllä unta. Tilanne on siinä mielessä erikoinen, että nuo sireenithän soivat aina, kun vedenkorkeudenennuste on yli 110 cm. Tai siis kolmisen tuntia ennen tuon rajan ylitystä. Sireenejä on Venetsian historiallisessa keskustassa 15, joten ne kuuluvat kyllä kaikkialle. Usein korkeimmat piikit ovat aamupäivällä, joten sireenit soivat aikaisin aamulla nukkuessani. En tiedä, olenko koskaan tästä maininnut, mutta olen lapsuudessani nukkunut katkotta myös pommin räjähtäessä joidenkin satojen metrien päässä. Pienet sireenit eivät siis untani häiritse.

Nämä perustiedot huomioituani päädyin lopulta toissapäivänä kirjautumaan kunnan tekstiviestilistalle. Nyt saan viestin joka kerta, kun vedenkorkeuden arvioidaan nousevan yli 110 cm tai edeltävän ennustuksen muuttuessa. Vajaan kahden vuorokauden aikana olen saanut jo kolme tekstiviestiä. Täytynee muistaa pitää puhelin öisin äänettömällä. Viestit ovat varsin ytimekkäitä: "ICPSM 12.45 Maree previste - Mercoledì ore 11 cm 125 codice arancio. Giovedì ore 11.30 cm 110 codice arancio. Info 0412311996". Saa nähdä, helpottaako tämä palvelu elämääni, mutta ainakaan minun ei tarvitse joka välissä käydä internetissä kurkkimassa viimeisintä ennustetta.

Vedenkorkeuden ennusteet:

http://www.comune.venezia.it/flex/cm/pages/ServeBLOB.php/L/IT/IDPagina/2104

Kirjautuminen tekstiviesti- ja sähköpostipalveluun:

http://portale.comune.venezia.it/maree/iscrizione

Venetsian osoitteisto

Yksi Venetsian erikoisuuksista on käytössä oleva osoitesysteemi. Venetsian historiallisessa keskustassa osoitteet ovat muodossa kaupunginosa (sestiere) + numero. Tämä tarkoittaa sitä, että kotiosoite voi olla vaikkapa Castello 6035. Venetsian kuusi kaupunginosaa ovat Cannaregio, San Marco, Castello, Dorsoduro, San Polo ja Santa Croce. Katujen nimiä ei siis käytetä, eikä se olisi järkevääkään, sillä Venetsiassa on esimerkiksi (Muranon saari mukaan lukien) seitsemän katua nimeltä Calle de Mezo.

Koska kaupunginosien sisällä numerot eivät kasva loogisessa järjestyksessä, kannattaa uutta paikkaa etsiessä selvittää, mitä lähettyvillä on. Esimerkiksi lähimmän aukion (campo) löytäminen on jo helpompaa. Paikalliset kun yleensä tuntevat aukiot, mutta eivät välttämättä katuja tai varsinkaan talojen numeroita.

Katukyltit ovat talojen seiniin valkoiselle pohjalle mustin kirjaimin maalattuja freskoja, joita kutsutaan nimellä nizioleto (sana tarkoittaa pientä nenäliinaa). Nimet on merkitty kyltteihin Venetsian murteella, joten ne saattavat poiketa jonkin verran kartoista löytyvistä nimistä. Ei siis kannata hätääntyä, jos kirjaimet eivät täysin täsmää. Viime aikoina kylttien kirjoitusasusta on ollut paljon puhetta, sillä monia kylttejä on ”korjattu” italialaisempaan suuntaan. Näistä muutoksista on noussut suuri skandaali, kun Venetsian väestö on vaatinut perinteisen muodon säilyttämistä. Murteella kirjoitetut katukyltit ovat osa kulttuuriperintöä, jonka itsekin haluaisin täällä pysyvän. Paikannimet ovat usein vahvasti kytköksissä alueen historiaan. Frezzarian alueella valmistettiin nuolia, Spadarian alueella taas miekkoja. Erbarian alueella sijaitsee edelleen Rialton vihannestori, kun taas Pescariasta löytyvät kalatiskit. Ns. maailman vanhimmasta ammatista kertovat niin Ponte delle Tette, Carampane kuin Calle de la Mandola. Toleta ei liity millään tapaa käymälään, vaan se viittaa kanaalin yli asetettuun, sillan virkaa toimittaneeseen pieneen levyyn (tola, it. ”tavola”, toleta, it. ”tavoletta”).

Sanat, joita Venetsiassa käytetään paikannimissä eroavat myös muusta Italiasta. Yleisimpiä ovat varmasti calle ja campo. Jos muissa kaupungeissa kadut kulkevat nimillä via, strada tai corso, Venetsiassa yleisnimitys on calle. Venetsiassa on vain yksi piazza, Piazza San Marco. Muut aukiot ovat campoja tai campielloja. Jos joku sanoo olevansa ”in piazza”, hän on siis varmasti Pyhän Markuksen torilla. Muita katuja ja kujia tarkoittavia sanoja ovat ramo, ruga ja salizada. Fondamenta on kanaalinvartta kulkeva katu, samoin kuin leveämmässä mittakaavassa riva. Sotoportego on esimerkiksi rakennuksen ali kulkeva katettu tie. Rio terà tarkoittaa täytettyä kanaalia (eli nykyistä, yleensä hieman leveämpää, katua), kun taas piscina on täytetty vesiallas.

Yllä olevassa kuvassa on suosikkini: Castellon kaupunginosasta läheltä Campo Santa Maria Formosaa (Pyhän Muodokkaan Marian aukiota) löytyy Ramo va in campo, ”kuja menee aukiolle” tai jos otetaan sanojen italialaisemmat merkitykset mukaan, niin ”oksa menee pellolle”. Hellyyttävää.

Esimerkiksi hotellit antavat joskus myös kadun nimen, mutta yleensä nettisivuilta löytyy myös kartta ja saapumisohjeet. Jos hotellin haluaa Venetsian historiallisesta keskustasta, kannattaa muistaa, että jos hotellin osoite alkaa sanalla Via, se ei todennäköisesti ole keskustassa. Historiallisen keskustan ainoat viat kun taitavat olla Via Garibaldi ja Via Vittorio Emanuele.

Hyödyllinen sivu paikkojen löytämiseen, jos tiedossa on vain kaupunginosa ja numero:

http://ombra.net/

Vettä joka suunnasta

Huomisaamun vedenkorkeuden ennustetta on nostettu viidellä sentillä. Tällä hetkellä veden arvioidaan olevan korkeimmillaan (125cm) klo 10.35. Tuo vedenkorkeus tarkoittaa sitä, että reilu kolmannes Venetsiasta on veden alla. Koska vesi ei nouse eikä laske ihan hetkessä, niin veden arvioidaan olevan neljän tunnin ajan (8.30-12.30) yli 110 cm lukemissa. Kumisaappaat ovat siis tarpeen. Hetken jo ajattelin, että voisin reippaana tyttönä lähteä ottamaan muutamia kuvia veden peittämistä kaduista. Sitten muistin taas, että koko päiväksi on luvattu sadetta, joten ehkä jätän tuon kuvauskeikan kuitenkin väliin.

Torstaina juhlitaan taas Venetsian vapautumista 1600-luvulla riehuneesta rutosta Madonna della Salute -juhlan merkeissä. Tapahtumaa varten Canal Granden yli kulkevaa siltaa rakennetaan parhaillaan, mutta sillan avajaiset myöhästyvät tänä vuonna muutamalla tunnilla. Sillan piti nimittäin avautua huomenna klo 10.30, mutta sattuneesta syystä se avataankin vasta klo 14. Sen jälkeen Canal Granden pääsee taas viiden päivän ajan ylittämään kävellen Santa Maria del Giglion kohdalta. Tuo Saluten kirkkohan on suosikkikirkkoni Venetsiassa, joten jonakin sateettomana hetkenä taidan sinne tänäkin vuonna mennä. Ja ehkä pistäytyä samalla läheisillä herkkukojuilla. Ruokahalu kun ei ole viileämpien ilmojen alettua lainkaan vähentynyt. Olen tainnut oppia muumeilta tämän talvea varten tankkaamisen. Tosin en kyllä syö kuusenneulasia, vaan keskityn hiukan maukkaampiin vaihtoehtoihin. Ei millään pahalla kuusenneulasia kohtaan. Enkä kyllä käy talviunillekaan, vaikka usein kyllä tekisi mieli. Hmm, en ole tainnut olla kovin tarkkaavaisena muumien opeissa.