lauantai 28. heinäkuuta 2012

La Maison de la Crêpe


Jos joskus tulee koti-ikävä, ja tekee mieli lettuja (joita ei näillä lämpötiloilla todellakaan aleta kotona paistamaan, nimim. Kokemusta on), suuntaan Rialton sillan lähistölle, La Maison de la Crêpe -nimiseen jäätelö- ja lettukioskiin. Jäätelöä en ole paikasta koskaan ostanut, mutta lettuja (tai siis niitä ohuita, ranskalaistyylisiä ”creppejä”) sitäkin useammin.

Eilen teki mieli välipalaa ostosten lomassa, ja lettu mansikkahillolla täytti juuri sopivasti ja toi mieleen ihanat itsepaistetut letut (tosin rasvaa ei ole näissä nimeksikään). Letut eivät ole mikään halvin välipala (esimerkiksi eilen syömäni lettu maksoi € 3,50), mutta herkkusuulle juuri sopiva. Täytevaihtoehtoja on runsaasti, tosin suolaisia taitaa olla vain yksi. Banaani-nutella-täytteinen lettu kelpaa illallisesta, mutta koti-ikävään kunnon mansikkahillo on aina parasta.

Paikan omistaa rouva, joka yrittää aina puhua minulle englantia. Aivan sama, kuinka usein käyn siellä puhumassa hänelle italiaa. Hänen lapsillaan (nyt jo aikuisia, jotka työskentelevät samaisessa paikassa) oli muuten aikoinaan suomalainen au-pair.

La Maison de la Crêpe sijaitsee osoitteessa Cannaregio 5781. Sen löytää helpoiten, jos lähtee Rialton sillan juuresta, San Bartolomeon aukion puolelta, kävelemään kohti asemaa. Tie vie entisen pääpostin ohitse kohti siltaa, jonka juuressa sijaitsee Coin-tavaratalo. Lettupaikka sijaitsee Coinin sivuovia vastapäätä.

Ei kommentteja: