keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Piscina

Eilen menimme vuosien suunnitelmien jälkeen vihdoin uimaan. Giudeccan saaren länsipäässä sijaitsevalla Sacca Fisolan saarella on uimahalli, jossa olemme viimeksi käyneet varmaankin kahdeksan vuotta sitten. Uimahallissa järjestetään paljon erilaisia kursseja, mutta myös "vapaata" uintiaikaa järjestetään päivittäin. Uiminen on kyllä kivaa, mutta kyllä se maksaakin! Kertalipulle tulee hintaa € 6,40, mikä ei tunnu lainkaan kohtuulliselta siihen nähden, että tuolla hinnalla saa käytännössä vain käyttää uimahallin vettä. Suihkut kyllä löytyvät, mutta saunaahan ei tietenkään täällä uimahalleissa ole, eikä kyllä oikeastaan mitään muutakaan. Jos uinti innostaa enemmänkin, saa kymmenen kerran kortin ostettua hintaan € 55.

Oli mielenkiintoista huomata, että vuosikausien liikunnallisesta passiivisuudesta huolimatta uinti ei tunnu lainkaan rasittavalta liikunnalta. Tyylinäni on toki rauhallinen mummosammakko, mutta jotenkin olisin kuvitellut, että muutaman metrin jälkeen olisin jo poikki. Lopetin kilometrin uinnin jälkeen lähinnä siksi, että alkoi tylsistyttää. Oikeastaan päivän liikuntasaldo ei tunnu lainkaan pahalta, kun siihen voidaan lisätä myös muutaman kilometrin edestakaiset kävelymatkat. Eikä liikunta tuntunut lihaksissa rasittavalta, mutta uni kyllä tuli silmään helposti. Niin helposti, että iltapäivän vietin nukkuen. Nyt, kun olemme kerran saaneet aikaseksi raahautua uimahallille saakka, voidaan samaa kokeilla myös uudelleen. Ehkä jo huomenna tai ylihuomenna.

Välillä Italiassa tulee eteen sellaisia tilanteita, joista ei oikein tiedä, että miten kuuluisi käyttäytyä. Uimahallissa tulee eteen yksi näistä tilanteista. Italialaisethan ovat suomalaisiin nähden huomattavasti häveliäämpiä, eikä alastomuus ole lainkaan yhtä luonnollista kuin Suomessa. Tästä syystä pohdin jo etukäteen, että pitääkö minun nyt vetää uimapuku jotenkin pyyhkeen sisällä päälleni, ettei kukaan vain vahingossa järkyttyisi nähdessään jotain sopimatonta. Tai sopiiko suihkussa käydä ilman uimapukua vai peseydytäänkö uimapuku päällä. Onnekseni samaan aikaan meidän uimareissumme kanssa järjestettiin uimahallissa vesijumppaa, joten saatoin katsoa venetsialaisista tädeistä mallia. Ihan samalla tavalla tuolla toimittiin kuin Suomessakin. En kyllä tiedä, onko tilanne kaikkialla Italiassa sama. Täällä kannattaa myös muistaa, että uimalakin käyttö on pakollista uimahallissa.

Venetsian historiallisen keskustan toinen uimahalli sijaitsee S. Alvisen alueella Cannaregiossa. Aikataulut vaihtelevat hieman näiden kahden uimahallin välillä, mutta hinnat pysyvät samoina. Lisätietoja molemmista paikoista löytyy osoitteesta:
http://www.rarinantesvenezia.it/

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä! t. uinnin rakastaja

Tipsu kirjoitti...

Kiva, että miellytti! Eilen kävimme uudelleen uimassa ja ostimme samalla tuon kymmenen kerran kortin.

Ainoa, mikä itseäni on mietityttänyt, on kloorin haju. Se pysyy tiukasti ihossa kiinni, vaikka peseytyy saippualla useaan kertaan. En muista, että se niin sitkeästi olisi Suomessa jäänyt kiinni. Ei sillä, että haju olisi minusta paha, mutta ihmetyttää vain. Samalla mietin, että pitäisi ehkä kaiken varalta hankkia uimalasit...