perjantai 25. tammikuuta 2013

Gradua

Viikot kuluvat sisätiloissa konetta tuijottaen, eikä gradu silti edisty. Tuntuu aika suurelta menetykseltä, kun ulkona paistaa kirkas aurinko, eikä toisaalta sisätiloissa kuitenkaan ole niin lämmintä. Tai no on, kun laittaa riittävästi kerroksia päälle. Ajatukset ovat päivä päivältä sekavammat, eikä hommasta tunnu tulevan mitään. Unelmissa siintää se päivä, kun valmiin gradun saa käsistä pois. Päivä vain tuntuu niin kaukaiselta, ettei sitä pysty vielä hahmottamaan kunnolla. Vähän niin kuin koko gradu.

Pidän edelleen kiinni kesällä aloitetusta rytmistä: viikolla tehdään gradua, joten viikonloppuna siihen ei kosketa. Jos tarkkoja ollaan, olen kyllä pitänyt tarkemmin kiinni suunnitelman jälkimmäisestä osasta. Huomenna alkavat karnevaalit, joten tänä viikonloppuna voi taas jatkaa hyväksi todettua rytmiä. Viikolla karnevaalihuuma hiljenee yleensä sen verran, että aion vielä alkuviikosta saada lähetettyä osan gradusta professorille haukuttavaksi. Jos sen oikein blogiin kirjoittaa, niin ehkä siinä onnistunkin. Saas nähdä.

Kirjaimet tuntuvat hyppivän ruudulla sen verran, että taitaa olla parempi laittaa kone kiinni. Tämän viikon graduilut saavat nyt loppua. Hmm, tai ehkä silmissä onkin niin lasittunut katse, että siksi ruutu näyttää sumealta. Kone kiinni joka tapauksessa.

2 kommenttia:

Siskis kirjoitti...

Tsemppiä aherrukseen! Kyllä sekin päivä vielä koittaa, että gradu on valmis!

Tipsu kirjoitti...

Hah, onnistuinpas! Gradu ei ole lähelläkään valmista, mutta sainpa ainakin sen pätkän lähetettyä professorille. Omien laskujeni mukaan keskiviikko on oikeasti vielä alkuviikkoa...