maanantai 26. marraskuuta 2012

Keskiviikkona vesi nousee

Keskiviikoksi taidetaan taas saada vettä kaduille. Sekä aamuksi (klo 9.40) että illaksi (klo 23.20) on ennustettu 120cm vedenkorkeutta. Jos ennusteet pitävät edellistä kertaa paremmin paikkaansa, kannattaa Pyhän Markuksen tori jättää aamupäivällä ja illallisen jälkeen väliin, ellei sitten nimenomaan halua nähdä vettä kaduilla. Aamulla ja myöhään illalla kannattaa ehkä muuallakin olla kumisaappaat jalassa (tuo vedenkorkeus kastelee 28% kaupungin pinta-alasta), mutta niitä vyötärölle ulottuvia kahluusaappaita tuskin tarvitaan. Tuossa välissä veden pitäisi laskea sen verran, että iltapäivällä kadut ovat kuivia, ja veden ollessa kohollaan pääsee tärkeimmille paikoille joka tapauksessa puisia korokkeita pitkin.

Muistutuksena vielä, että vaporettoreiteissä on veden noustessa jonkin verran muutoksia, sillä vaporetot eivät mahdu kulkemaan tiettyjen siltojen ali. Tämä tilanne koskee erityisesti kolmea kanaalia: Canale di Cannaregio (pysäkkien Tre Archi ja Ferrovia välillä), Canale della Scomenzera (Santa Marta - P.le Roma) ja Canale Brentella (Tronchetto - P.le Roma). Veden noustessa tuolle luvatulle korkeudelle muutokset ovat seuraavia:

Linja 2: Linja jakautuu kahteen osaan: S.Zaccaria - Giudecca - Tronchetto ja S.Marco - Rialto - P.le Roma. Tronchetton ja P.le Roman välillä kulkee linja-auto korvaamaan puuttuvaa pätkää, veden ollessa vain lievästi koholla myös erillinen vesibussi.

Linja 3: Veden ollessa koholla (yli 95 cm) linja ei ole käytössä.

Linjat 4.1/4.2: Vaporetot kulkevat väliä Tre Archi - Murano - S.Zaccaria (mukaanlukien muut tällä välillä olevat pysäkit). Sen sijaan pysäkit Ferrovia - P.le Roma - S.Marta sekä Canale della Giudeccan pysäkit ovat pois käytöstä.

Linjat 5.1/5.2: Reitti Tre Archi - P.le Roma on pois käytöstä samoin kuin Canale della Giudeccan pysäkit ja S.Marta. Lidon saaren ja P.le Roman välillä vaporetot kulkevat Canal Granden kautta pysähtyen pysäkeillä Accademia ja Ferrovia. Reitti Tre Archi - Fondamente Nove - Lido toimii normaalisti.

Linja 6: Vaporetot kulkevat Canale della Giudeccan sijaan Canal Granden kautta pysähtyen myös Accademian ja Ferrovian pysäkeillä.

Näiden muutosten lisäksi pysäkkien Santa Marta ja Sacca Fisola väliä kulkee erillinen lautta.

Ei kommentteja: