tiistai 18. syyskuuta 2012

Mielenosoitus



Viime sunnuntai oli täynnä toimintaa. Sen lisäksi, että kävin jopa kodin ulkopuolella (yleensä sunnuntait on pyhitetty kotona löhöilyyn), pääsimme seuraamaan aitiopaikalta todellista toimintaa. Sunnuntaille oli järjestetty mielenosoitus suuria risteilyaluksia vastaan. Tapahtuma järjestettiin Punta della Doganan (entinen tullikamari) alueelle, joka sijaitsee suoraan meitä vastapäätä, Giudeccan kanaalin vastarannalla. Mielenosoitus alkoi klo 15 ja se ”saattoi matkaan” kolme suurta risteilyalusta, joiden piti lähteä Venetsiasta klo 17–18.

Mielenosoituksen äänet kuuluivat pitkin iltapäivää avoimista ikkunoista sisään ja kellon lähestyessä viittä siirryimme olohuoneen ikkunoiden ääreen, jotta näkisimme, mitä tapahtuisi laivojen kulkiessa mielenosoituksen ohitse. Emme halunneet menettää niitä hetkiä ja roikuimmekin ikkunassa lopulta parin tunnin ajan. Ajatus siitä, että laivat olisivat lipuneet ohi huomaamatta, oli hieman hölmö paristakin syystä. Ensinnäkin laivoilla kestää kohtalaisen kauan päästä satamasta Punta della Doganan kohdalle. Laivat joutuvat ensin kääntymään ja sen jälkeen niiden nopeudet ovat todella alhaiset, jotta laivan kulku ei aiheuttaisi liikaa aaltoja. Toisekseen ensimmäisen laivan lähtiessä liikkeelle ilmestyi Punta della Doganan ylle poliisin helikopteri, jonka ääntä ei todellakaan olisi voinut olla huomaamatta.
Etsi kuvasta helikopteri
Lähtevät laivat olivat kaksi MSC:tä ja yksi Costa. Laivojen lähtö myöhästyi lopulta yli tunnilla, virallisten tietojen mukaan MSC-yhtiön risteilijöiden teknisten ongelmien vuoksi. Todennäköisesti lähtö viivästyi kuitenkin mielenosoituksen aiheuttaman huolen takia. Satamassa kiertävien huhujen takia siksi, että MSC:t, joiden oli tarkoitus lähteä ensin, eivät halunneet olla ensimmäiset, vaan jäivät mieluummin tarkkailemaan, miten ensimmäisenä lähtevän laivan kävisi. Näin ollen Costa oli ensimmäinen lähtijä.
Costa Favolosa ja auringonlasku
Lehtitietojen mukaan mielenosoitukseen osallistui 500 ihmistä, joista 300 oli rantakadulla ja loput noin sadassa veneessä. Meiltä katsottuna 500 ihmistä kuulostaa ihan uskottavalta, mutta 100 venettä ei. Veikkaisin ennemminkin, että veneitä oli ehkä 30. Niiden lisäksi tietysti parikymmentä erilaista poliisi- (paikallispoliisi, karabinieerit, talouspoliisi) ja palovenettä. Laivojen kulkua turvasivat näiden lisäksi jo aiemmin mainittu helikopteri sekä kuusi poliisin vesiskootteria.
Laiva lipuu mielenosoituksen ohi
Tästähän tietysti nousi suuret valitukset siitä, kuinka ”meidän verorahojamme” (Italia kun on tunnollisten veronmaksajien luvattu maa) tuhlataan tällä tavalla. Toisaalta kun tilannetta katsoi, olisivat mielenosoittajien veneet pyrkineet laivan eteen, ellei poliisijoukkoja olisi ollut niin paljon paikalla. Maalla tapahtuvaa mielenosoitusta kun voi rajoittaa aidoilla ja mellakkapoliisien kilvillä, mutta veden päälle on vaikeampi asettaa aitoja. Kukahan niitä vahinkoja olisi maksanut, jos laiva olisi pieniä veneitä väistääkseen joutunut haaksirikkoon? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus osoittaa mieltään, mutta mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vahinkoja.

Mitä tulee suurten risteilyalusten kulkuun, en ole henkilökohtaisesti ottanut jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen. Ymmärrän kannan, jonka mukaan alukset aiheuttavat vahinkoa niin ympäristölle kuin itse kaupungillekin. Laivojen päästöt saastuttavat ja niiden aiheuttamat aallot tuhoavat kaupungin perustoja. Lisäksi kaupungissa elää pieni pelko haaksirikosta, jonka seurauksena suuri risteilyalus kaatuisi kaupungin päälle aiheuttaen massiivista tuhoa mittaamattoman arvokkaille rakennuksille. On kuitenkin myös huomioitava, että esimerkiksi Venetsian vesibussit ja muut veneet aiheuttavat vähintään yhtä paljon päästöjä ja todennäköisesti jopa enemmän aaltoja. Mielestäni on myös todennäköisempää, että Marco Polon lentokentälle suuntaava lentokone lentäisikin ”vahingossa” Pyhän Markuksen kellotornia päin (lentokoneiden reitit siis eivät normaalisti kulje Venetsian päältä) kuin että kahden luotsin ohjaama laiva ajaisi yhtäkkiä karille. Jos tarkkoja ollaan, Venetsian läpi kulkevalla reitillä ei edes ole kareja, ja kanaali on syvempi keskeltä, jolloin laiva jäisi korkeintaan jumiin mutaan, jos se meinaisi lähestyä liikaa rantoja. Lisäksi on huomioitava, että Venetsian satama antaa suoraan työtä tuhansille ihmisille, minkä lisäksi sekä laivat että itse risteilymatkustajat tuovat kaupunkiin runsaasti tuloja.

Suuri toive on, että alusten reittiä muutettaisiin siten, etteivät ne enää kulkisi kaupungin läpi. Moni sanoo, etteivät laivayhtiöt hyväksyisi tätä, koska matkustajat haluavat nähdä Pyhän Markuksen aukion laivasta kaupunkiin saapuessaan. Toisaalta jos mikään laivayhtiö ei voisi tarjota tätä mahdollisuutta, se tuskin aiheuttaisi suuria menetyksiä matkustajamäärissä. Vaihtoehtoiset reitit vaatisivat kuitenkin ilmeisesti kanaalien syventämistä, enkä ole aivan varma, olisiko sekään niin hyvä vaihtoehto ympäristön kannalta. Jostain pitäisi saada kattavia, mutta objektiivisia tutkimuksia koko tilanteesta. Sitä kautta voitaisiin ehkä tehdä päätöksiä sen sijaan, että tilanne on jumittunut ”puolesta/vastaan-nahisteluksi”.

2 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

En tiennytkààn tuollaisesta mielenosoituksesta. Tàmà on kyllà oikein mielenosoitusten maa, eh.
En tiennytkààn, ettà noin isot laivat pààsevàt noin keskelle kaupunkia. Màkin vàhàn luulen, ettà siinà laivassa mitààn konevikaa ollut....halusivat tosiaan vain nàhdà, kuinka joku laiva menee ensin edeltà....

Tipsu kirjoitti...

Mielenosoitusten maassa eivät tällaiset uutiset taida kovin helposti liikkua kaupungin rajojen ulkopuolelle. Viereisessä kaupungissa kun saatetaan samanaikaisesti osoittaa mieltä johonkin toiseen asiaan liittyen.

Tällä hetkellä tilanne on se, että satamaan päästäkseen isojen laivojen on pakko kulkea keskeltä kaupunkia, sillä muita kulkuväyliä ei ole. Vaihtoehtoja satamaan saapumiseksi olisi kaksi, mutta tämä Pyhän Markuksen torin ohitse kulkeva kanaali on tällä hetkellä ainoa, joka on riittävän syvä.

Ihan ymmärrettävää tuo laivojen vitkuttelu oli, en varmasti itsekään olisi lähtenyt huolettomasti mielenosoitusta ohittamaan, kun ei niistä koskaan tiedä, kuinka rauhallisina pysyvät. On vain huvittavaa, kuinka aina voi vetää "tekniset syyt" mukaan mitä tahansa ratkaisua selittämään :D