tiistai 3. syyskuuta 2013

Kahvilakäyttäytymisestä

Löysin Ilta-Sanomienkin sivuilta uutisen, joka puhututti Venetsiassa joitakin viikkoja sitten. Seitsemän hengen roomalaisseurue istui Pyhän Markuksen torilla, historiallisen Lavena-kahvilan terassilla lauantai-iltana kahvia ja liköörejä juoden, sekä klassisesta musiikista nauttien. Ilmeisesti laskun loppusumma, €100,80 oli järkyttänyt seuruetta niin paljon, että siitä piti päästä valittamaan niin kansallisten kuin ulkomaistenkin lehtien sivuille. En nyt sano, että hinta olisi pieni neljästä espressosta (joista yksi oli corretto, eli likööri- tai grappalisällä varustettu) ja kolmesta likööristä, mutta lähinnä tästä uutisesta pitäisi roomalaisseurueen mennä itseensä.

Italialaiset juovat tyypillisesti kahvinsa baaritiskin ääressä seisten. Suurimmassa osassa venetsialaiskahviloista espressokupin hinnaksi tulee tällä tavalla €0,90-€1,10. Kahviloissa ja baareissa on käytännössä aina erilliset hinnastot tiskin ääressä juoduille ja pöytiin tarjoilluille juomille. Hinnastot ovat näkyvissä kahviloiden ja baarien seinillä, etsimällä löytää helposti tuon valko-sini-oranssin listan. Tässä ei ole kyse mistään rahastuksesta, vaan pöytiintarjoilu vain maksaa enemmän. Asiakas voi itse päättää, haluaako panostaa rahallisesti siihen, että istuu nauttimaan kahvinsa, vai säästääkö mielummin juoden kahvinsa seisten.

En tiedä, olivatko nuo roomalaisturistit oikeasti järkyttyneitä siitä, että yhdellä Euroopan kauneimmista aukioista, Venetsian keskeisimmällä paikalla, saattaa hintataso olla tavallista korkeampi, vai ovatko he esimerkiksi laittaneet kuvan kuitista muuten vain Facebookiin. En ole nimittäin kuullut heidän suoria kommenttejaan asiasta, joten voihan olla, että aivan muut ovat vetäneet herneen nenäänsä kuitin nähdessään. Joka tapauksessa kuvittelisi kenen tahansa ymmärtävän, että Venetsiassa, Pyhän Markuksen torilla, yhdessä kaupungin kuuluisimmista kahviloista pöytään istuessa saattaa juomille tulla hintaa hieman enemmän. Ja jos ei sitä muuten tajua, niin kyseisessä paikassa tarjoilija tuo aina listan hinnastoineen avoimena asiakkaan käteen. Iltaisin tarjoilija vieläpä huomauttaa erikseen orkesterille maksettavasta musiikkimaksusta, joka sisällytetään terassille tehtyjen tilausten laskuun.

Itse en maksaisi tuollaista hintaa kahvista, mutta moni menee aukion tunnetuimpiin kahviloihin, Lavenaan, Florianiin tai Quadriin, aivan tietoisina laskun tulevasta loppusummasta. Moni nimittäin arvostaa kokemusta (paikkaa, musiikkia, palvelua ja ilmapiiriä) muuten niin paljon, että on valmis maksamaan kahvistaan korkeamman hinnan. Ilokseni huomasin Ilta-Sanomien nettisivujen kommenteista monta samaan tulokseen tullutta. Ne, jotka olivat Pyhän Markuksen torin kahviloissa käyneet, olivat pitäneet kokemusta hintansa väärtinä. Useampi kommentoija kertoi tienneensä jo etukäteen, mutta halunneensa silti mennä. Eräs taas sanoi, ettei onneksi ollut tajunnut asiaa etukäteen, koska muuten olisi säästövimmassa jäänyt upea kokemus välistä.

Tuosta kyseisestä kahvilasta vielä: espressokuppi tiskin ääressä seisten maksaa euron, kun taas A käy usein siellä spritzillä, josta hän maksaa kolme euroa. Aivan normaalia venetsialaista hintatasoa, hienommissa puitteissa vain.

2 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

No mun mielestà tuo on kyllà tosi kallis hinta, mutta hintalistathan ovat tosiaan nàhtàvillà...ainakin suurimmaksi osin.Itse muistan gardalla kysyneeni jàden hinnan etukàteen, jolloin myyjà ovelasti vastasi, ettà lista on nàhtàvissà tuossa seinàllà. Noh, listan jàdet alkoivat neljàstà eurosta ylòspàin. Sanoin sitten, ettà en halua mitààn tuollaista vaan ihan perus kahden maun jàden. "Ah, no sellanen maksaa 1.50€", myyjà sanoi. No otin sitten tietty sellaisen, mutta tuli kyllà sellainen olo ettà haluavat noilla hinnoilla vaan turisteja velotella, kun taas paikalliset varmasti osaavat ostaa halvemmankin jàden, joka on kuitenkin about sama kun ne neljàstà eurosta ylòspàin.

Tipsu kirjoitti...

Kallistahan toi kyllä on, sitä en yritä kieltää. Ovat vain puitteetkin sellaiset, että mielestäni on aivan selvää, ettei siellä mitään euron kahveja pöydässä juoda. Kuvittelisin jotenkin jokaisen ymmärtävän, että minkä tahansa tärkeän kaupungin tärkeimmän nähtävyyden äärellä hinnat ovat korkeimmillaan. Lisäksi vielä italialaisten kuvittelisi tietävän, että täällä pöydässä istuessa maksaa enemmän kuin tiskin ääressä seistessä.

Olivatko ne neljän euron jäätelöt muuten kunnon jäätelöannoksia? Tajusin juuri, etten ole varmaan koskaan Italiassa ottanut jäätelöannosta, vaan aina yksittäisiä palloja. Millaiset hinnat teilläpäin on jäätelöille?