sunnuntai 26. elokuuta 2012

Yksityisrannalla


Eilen vietimme rantapäivää Lidon saarella, S.Nicolòn päässä. Ystävämme perheellä on Pachuka-nimisellä rannalla vuokrattuna capanna (pienen mökin ja pukuhuoneen välimuoto) ja olimme hänen ”vierainaan” rannalla. Kieltämättä tällaiset päivät ovat rentouttavampia kuin yleisellä rannalla käynti. Ensinnäkin capannat ovat siitä käteviä, että toisaalta sinne voi jättää arvoesineet rannalla oleskelun ajaksi, jolloin tavaroita ei tarvitse pitää silmällä, toisaalta taas jos sen vuokraa koko kesäkaudeksi, voi uima-asut, pyyhkeet ja aurinkorasvat jättää sinne odottamaan seuraavaa käyntikertaa sen sijaan, että ne raahaisi joka kerta kotiin. Lisäksi rannalla on aurinkovarjot ja -tuolit, joiden lisäksi käytössä ovat vessat ja suihkut. Yleensä rannoilla on myös ravintola, josta saa kunnon ruoan lisäksi vaikkapa juotavaa tai jäätelöä.

Ainoa ongelma capannan suhteen on tietysti hinta. Ystävien kanssa paikalle voi mennä ilmaiseksi, mutta capannan vuokraaminen on tyyristä puuhaa. Tyyriin lisäksi se tuntuu olevan kovin salaista. Kaikki nimittäin tietävät, että capannat maksavat paljon ja hinnat riippuvat siitä, millä rannalla se sijaitsee ja monennessako rivissä vedestä katsottuna, mutta kukaan ei tunnu tarkalleen tietävän hintoja. Joillekin Lidon rannoille löytyy hinnastot netistä. Sitten niitä pitäisi vielä osata tulkita. Näköjään kalleimmat capannat voivat maksaa melkein €14000 kesäkauden ajalta. Saa olla aika paljon ylimääräistä rahaa, jos on valmis maksamaan noin paljon vuodessa rannalla olosta. Tavalliset ihmiset kun toivovat täällä pääsevänsä edes tuollaisiin vuosiansioihin. Halvimmillaan taas pärjää muutamalla tuhannella. Ilmeisesti on kohtalaisen tyypillistä, että capanna vuokrataan esimerkiksi muutaman ystäväperheen kesken.

Eilen katsoin Pachukan hinnastoja pelkille rantatuoleille ja aurinkovarjoille. Aurinkovarjon ja kahden tuolin paketti maksaa €20 päivässä. 12 kerran kortti taas maksaa €200. Jos tuolit ja varjon taas haluaisi vuokrata koko kesäkaudeksi, tulisi hinnaksi €1000. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että rannalla pitäisi käydä useammin kuin joka toinen päivä, jotta tämä vaihtoehto olisi kannattava. Tämän kesän suhteen asialla ei ole merkitystä, mutta olemme ensi vuotta ajatellen kyllä hieman miettineet eri vaihtoehtoja. Pitää varmaankin laskeskella, haluaako rahat käyttää mukavampaan rannalla oleiluun vai kenties ylimääräiseen lomamatkaan.

A:n sisko tuli eilen tyttärineen Venetsiaan. He viettävät täällä 10 päivää, joten talo tuntuu täydeltä. Vaikka opiskelurauha ei ole aivan yhtä hyvä kuin muulloin, on yksivuotiaan innostusta hauska katsoa. Miten jollain voikin olla niin paljon energiaa?!

Ei kommentteja: