tiistai 19. marraskuuta 2013

Venetsian osoitteisto


Yksi Venetsian erikoisuuksista on käytössä oleva osoitesysteemi. Venetsian historiallisessa keskustassa osoitteet ovat muodossa kaupunginosa (sestiere) + numero. Tämä tarkoittaa sitä, että kotiosoite voi olla vaikkapa Castello 6035. Venetsian kuusi kaupunginosaa ovat Cannaregio, San Marco, Castello, Dorsoduro, San Polo ja Santa Croce. Katujen nimiä ei siis käytetä, eikä se olisi järkevääkään, sillä Venetsiassa on esimerkiksi (Muranon saari mukaan lukien) seitsemän katua nimeltä Calle de Mezo.

Koska kaupunginosien sisällä numerot eivät kasva loogisessa järjestyksessä, kannattaa uutta paikkaa etsiessä selvittää, mitä lähettyvillä on. Esimerkiksi lähimmän aukion (campo) löytäminen on jo helpompaa. Paikalliset kun yleensä tuntevat aukiot, mutta eivät välttämättä katuja tai varsinkaan talojen numeroita.

Katukyltit ovat talojen seiniin valkoiselle pohjalle mustin kirjaimin maalattuja freskoja, joita kutsutaan nimellä nizioleto (sana tarkoittaa pientä nenäliinaa). Nimet on merkitty kyltteihin Venetsian murteella, joten ne saattavat poiketa jonkin verran kartoista löytyvistä nimistä. Ei siis kannata hätääntyä, jos kirjaimet eivät täysin täsmää. Viime aikoina kylttien kirjoitusasusta on ollut paljon puhetta, sillä monia kylttejä on ”korjattu” italialaisempaan suuntaan. Näistä muutoksista on noussut suuri skandaali, kun Venetsian väestö on vaatinut perinteisen muodon säilyttämistä. Murteella kirjoitetut katukyltit ovat osa kulttuuriperintöä, jonka itsekin haluaisin täällä pysyvän. Paikannimet ovat usein vahvasti kytköksissä alueen historiaan. Frezzarian alueella valmistettiin nuolia, Spadarian alueella taas miekkoja. Erbarian alueella sijaitsee edelleen Rialton vihannestori, kun taas Pescariasta löytyvät kalatiskit. Ns. maailman vanhimmasta ammatista kertovat niin Ponte delle Tette, Carampane kuin Calle de la Mandola. Toleta ei liity millään tapaa käymälään, vaan se viittaa kanaalin yli asetettuun, sillan virkaa toimittaneeseen pieneen levyyn (tola, it. ”tavola”, toleta, it. ”tavoletta”).

Sanat, joita Venetsiassa käytetään paikannimissä eroavat myös muusta Italiasta. Yleisimpiä ovat varmasti calle ja campo. Jos muissa kaupungeissa kadut kulkevat nimillä via, strada tai corso, Venetsiassa yleisnimitys on calle. Venetsiassa on vain yksi piazza, Piazza San Marco. Muut aukiot ovat campoja tai campielloja. Jos joku sanoo olevansa ”in piazza”, hän on siis varmasti Pyhän Markuksen torilla. Muita katuja ja kujia tarkoittavia sanoja ovat ramo, ruga ja salizada. Fondamenta on kanaalinvartta kulkeva katu, samoin kuin leveämmässä mittakaavassa riva. Sotoportego on esimerkiksi rakennuksen ali kulkeva katettu tie. Rio terà tarkoittaa täytettyä kanaalia (eli nykyistä, yleensä hieman leveämpää, katua), kun taas piscina on täytetty vesiallas.

Yllä olevassa kuvassa on suosikkini: Castellon kaupunginosasta läheltä Campo Santa Maria Formosaa (Pyhän Muodokkaan Marian aukiota) löytyy Ramo va in campo, ”kuja menee aukiolle” tai jos otetaan sanojen italialaisemmat merkitykset mukaan, niin ”oksa menee pellolle”. Hellyyttävää.

Esimerkiksi hotellit antavat joskus myös kadun nimen, mutta yleensä nettisivuilta löytyy myös kartta ja saapumisohjeet. Jos hotellin haluaa Venetsian historiallisesta keskustasta, kannattaa muistaa, että jos hotellin osoite alkaa sanalla Via, se ei todennäköisesti ole keskustassa. Historiallisen keskustan ainoat viat kun taitavat olla Via Garibaldi ja Via Vittorio Emanuele.

Hyödyllinen sivu paikkojen löytämiseen, jos tiedossa on vain kaupunginosa ja numero:
http://ombra.net/

2 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Olipas mielenkiintoisia nämä pari viimeistä postausta.. nayttaa venezia olevan kylla ihan oma maailmansa muuhun italiaan verrattuna.

Tipsu kirjoitti...

Kiva, että tykkäsit! Venetsia on kyllä aivan oma maailmansa. Olen aina ollut sitä mieltä, että tällä eletään kuin jossain kuplassa. Muu Italia ja muu maailma ovat jossain kaukaisuudessa, niin paljon elämä täällä eroaa muista.

Oikeastaan siitäkin syystä olen halunnut tänne blogiin näitä Venetsian erikoisuuksia kirjata, sillä monia aivan arkipäiväisiä asioita ei tule muualla asuva ajatelleeksikaan. Tosin itsekin joudun niitä välillä oikein miettimään, kun täällä eläessä monet asiat tuntuvat automaattisesti niin "normaaleilta". Esimerkiksi tänäinen acqua alta on niitä asioita, joista muuallakin tiedetään (itse en muuten tiennyt ennen kuin muutin tänne :D ). Tänään kahlatessani superkumisaappaissani lounaalle (vettä oli puoleen sääreen Pyhän Markuksen torilla, vaikka se ei tänään noussutkaan mitenkään erityisen korkealle ja oli jo laskussa lounasaikaan. Saatan vielä joutua hankkimaan sellaiset nivusmalliset saappaat näillä töppöjaloilla) mietin, että moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että sen lisäksi, että vesi tulvii kaduille, se nousee myös kanaaleissa, jolloin sillat muuttuvat matalammiksi. Veneet eivät siis mahdukaan enää kaikkien siltojen ali, jolloin osa vesibusseista ei kulje normaalireittiään, tai esimerkiksi taksiveneet eivät pääsekään enää noutamaan asiakkaita hotellista. Normaalissa kaupungissa syntyneenä opin jatkuvasti näkemään aivan uusia asioita kahdelta suunnalta: mereltä ja maalta.