tiistai 23. heinäkuuta 2013

Biennale 2013 - Isola di San Giorgio

Lupasin biennaalin sivunäyttelyistä kuvia, mutta näköjään kamera on ollut mukana vain yhdellä kerralla. Silloin kävimme katsomassa San Giorgio Maggioren saarella sijaitsevia sivunäyttelyitä. Näyttelyitä on saarella useampi, ja ne voi tietysti hyvin yhdistää myös kirkkokäyntiin. San Giorgio Maggioren kirkon paras osa on kellotorni. No oikeasti on kirkkokin hieno, eikä Andrea Palladion suunnittelemia rakennuksia sovi väheksyä, mutta kellotornia varten olen saarelle useimmiten mennyt. Sieltä on nimittäin upeat näkymät koko kaupungin yli.

Mutta niistä sivunäyttelyistä. Nyt on pakko antaa kuvien puhua puolestaan, koska en näköjään ole merkinnyt ylös taiteilijoita tai näyttelyiden nimiä. Joka tapauksessa nämä ovat kaikki samalla pienellä saarella, joten kiinnostuneet löytävät ne sieltä. Yksi näyttelyistä levittäytyy ulos, saaren itäreunaan.

Tällä hetkellä San Giorgion saaren edustalla on 12-metrinen puhallettava patsas, joka toimii saaren sisätiloista löytyvän, Marc Quinnin näyttelyn mainoksena.




Fragile?-näyttely esittelee useamman taiteilijan teoksia. Tiloissa on kaikkea mahdollista aina lasinsiruista kekseliäämpiin viritelmiin. Täytyy tunnustaa, että täällä eräitä lasipurkkeja katsellessani mietin, että koulun kuvaamataidontunneilta olisi kyllä pitänyt käydä opintoretkellä tällaisissa paikoissa, niin pikkukoululaisen taiteellinen itsetunto olisi ollut aika paljon parempi.


 Alla oleva kuva on tämän reissun suosikistani:
Näistä kuvista puuttuu kokonaan yksi näyttely, jossa kävimme samalla reissulla. Se on sentään helposti selitetty: pitkulaisessa huoneessa tasaisin välein lasipalloja kohti takaseinällä olevaa peiliä.

Tässä nyt muutamia kuvia, joista saa jotain ideaa biennaalin sivunäyttelyistä. Toivottavasti muistan taas seuraavalla reissulla ottaa kameran mukaan, niin saan vähän muistakin paikoista kuvamateriaalia laitettua. Jos Venetsiaan sattuu ennen marraskuun loppua, niin sivunäyttelyt ovat kyllä käymisen arvoisia, koska niitä on ympäri kaupunkia, eivätkä ne muutamaa lukuunottamatta maksa mitään.

Ei kommentteja: